Julkaistu: 11.09.2012
Aihe: Vieraskynä

Mietteitä ensimmäisestä Pelirajat’on-ohjaajakoulutuksesta

Ensimmäinen ohjaajakoulutus oli kokemuksena äärimmäisen antoisa. Porukka, joka tähän koulutukseen oli mukaan lähtenyt, oli mainio. Heti koulutuksen aloituksessa olleen esittelykierroksen jälkeen ainakin allekirjoittanut oli rauhallisen rento, huomaten porukan yhteishengen olevan heti alussa erinomainen.

Jälleen kerran tuli todettua se, että ihmisiä yhdistävä asia, joka tässä tapauksessa on ongelmallinen pelaaminen, on asiana sellainen josta samaa kokeneiden kanssa on helppo jutella. Toisaalta omasta kokemuksestani tiedän, että ihminen joka ei ole omassa elämässään kokenut riippuvuutta, ei voi samaistua kokemuksiin, kuten ihminen joka riippuvuudesta on kärsinyt. Vertaisryhmissä yhtenä tärkeimpänä asiana lienee juuri samankaltaisten kokemusten kertomisen kautta toivon jakaminen.

Itse koulutuksessa kävimme läpi laajalti peliongelman ympärille nivoutuvia asioita, niin ryhmän aloittamiseen, kuin ryhmänohjaajana toimimiseen liittyen. Lisäksi keskustelimme peliongelmiin liittyvistä asioista, puhtaasti kokemuksiamme jakaen. Osana koulutusta tutustuimme myös Mindfulness-rentoutumisharjoituksiin, joka sekin antoi todella paljon uutta. Omalla kohdallani olen jo jonkin aikaa käyttänyt omassa elämässäni erilaisia keinoja hetkellisten kierrosten laskun aikaansaamiseksi, muuten niin hektisessä elämässäni.

Koulutuksen järjestelyt oli toteutettu kaikkineen hyvin. Kouluttajamme olivat ammattitaitoisia, asiansa osaavia, mutta juuri oikealla tapaa rentoja, antaen meidän omaa kokemusta omaavien tietyillä vapauksilla viedä keskusteluja omaa tahtiimme. Välillä keskustelut alkoivat viritä siihen malliin, että kouluttajien täytyi ystävälliseen sävyyn pyytää meitä siirtymään seuraavaan asiaan, koska muutoin koulutuksen aikataulu olisi venynyt kohtuuttoman pitkäksi.

Parasta antia uusien ihmisten sekä uusien asioiden lisäksi, tässä koulutuksessa itselleni koin olleen uudenlaisten näkökulmien löytymisen pelaamiseen sekä pelaamattomuuteen liittyen. Oikeastaan yhtenä tärkeimmistä oivalluksista koin sen, että vaikka omalla kohdallani ainoa mahdollisuus selvitä, on totaalinen pelaamattomuus, ei se välttämättä tarvitse kaikkien kohdalla olla samoin. Toisaalta pitkään erilaisissa vertaisryhmissä kulkeneena, koin koulutuksessa olleeni aivan samankaltainen kuin toisetkin, eli suurin osa asioista oli uuden tiedon sisäistämistä.

Toisaalta koulutuksen ohjelma oli laadittu siinä mielessä toimivaksi, että vaikka ensimmäinen koulutuspäivä etukäteen ajateltuna vaikuttikin hieman pitkälle, ei koko koulutuksen aikana missään välissä tullut vilkuiltua kelloa, että milloin tämä oikein loppuu. Koulutuksen osana olleet keskustelut sekä ryhmätyöt hitsasivat porukan tiiviiksi ja se myötä esimerkiksi ensimmäisen koulutuspäivän päätteeksi jatkoimme pienemmällä porukalla keskusteluita kahvikupposten ääressä myöhälle iltaan.

Lopuksi todettakoon se, että sikäli jos nämä asiat meistä koulutukseen osallistuneista on kiinni, tämä Pelirajat’on-toiminta on tullut kotomaahamme jäädäkseen, niin paljon uskon tämän kautta peliongelmaisia voitavan auttaa. Näissä vertaisryhmissä kun tärkeintä on luoda ongelmista kärsiville eräänlainen foorumi, jossa häpeilemättä saa puhumalla purkaa, peliongelman ympärille muodostuvia ongelmakohtia, samalla saaden vertaiskokemusten kautta uusia työkaluja peliongelmasta irtautumiseen.

Seuraavaa koulutusjaksoa innokkaasti odotellen.

Kimmo Rasila
Oulun Pelirajat’on-vertaisryhmän ohjaaja.

ooter(); ?>