Julkaistu: 14.11.2012
Aihe: Vieraskynä

Ajatuksia toisesta ohjaajakoulutuksen lähijaksosta

Toinen koulutusviikonloppumme alkoi minun kohdallani vähintään mielenkiintoisella tavalla. Matkustin perjantaina illalla junalla Helsinkiin. Päästessäni hotellille, tarkoituksena oli levätä ilta hotellihuoneessa, keräten energiaa viikonlopun koulutusta varten. No, pääsin hotellille ja avaan sähköpostini. Sen jälkeen ilta sujuikin verkkosivustoa päivittäessä, eikä levosta ollut tietoakaan.

Lauantaiaamulle lähdin väsyneenä aamupalalle, ajatellen että saapa nähdä mitä tästäkin viikonlopusta tulee. Päästessäni ravintolaan, siellä istui yksi meistä ryhmänohjaajista, nauttien aamupalaa. Nähdessäni tämän ihmisen, ajatukseni kirkastui samassa. Näiden ihmisten kanssa luvassa on mukava viikonloppu, väsymyksestä huolimatta.

Syötyämme lähdimme yhdessä kävelemään koulutuspaikalle. Päästessämme sinne vastassamme oli huone täynnä hymyileviä ihmisiä, naurua ja puheensorinaa. Mietin mielessäni, kuinka voisin olla väsynyt, saati huonotuulinen, kun vastaanotto on tätä luokkaa. Niinpä koulutus kohdallani nytkähti liikkeelle aivan eri tunnelmissa, kuin miten aamu hotellilla oli alkanut.

Koulutuksen ensimmäisenä päivänä vaihdoimme kuulumisia. Osa oli jo käynnistellyt omalla paikkakunnallaan ryhmiään ja kokemukset olivat siltä osin hyvin samankaltaisia, kuin itsellänikin oman ryhmäni käynnistyksessä. Ihmiset olivat kokeneet todella tärkeäksi tällaisten ryhmien olemassaolon, saadessaan kanavan puhumalla purkaa vuosikausia patoutuneita häpeän tunteita ihmisten kanssa, jotka ensimmäisestä lauseesta alkaen, tietäisivät mistä puhutaan. Vertaistuessa parasta on juuri se samaistumisen kokemus ihmisten kesken ja siitä muodostuva yhteenkuuluvuuden, avoimuuden sekä toisten tukemisen ilmapiiri.

Päivä eteni tasaiseen tahtiin, tehtävien vaihdellessa. Kävimme avointa keskustelua siitä, mitä tehtäviä tällaisessa vertaisryhmässä ohjaajalle kuuluu ja mitkä tehtävät voisivat olla sellaisia, joita ryhmänohjaajalta ei voitaisi tässä tilanteessa vaatia.

Yhteinen mielipide oli se, että toimiessamme omakohtaisen kokemuksen omaavina, vapaaehtoisina, meidän tulisi ennen kaikkea muistaa huolehtia myös omasta jaksamisestamme. Jakamalla omia kokemuksiamme, olemme avaamassa keskustelua, mutta muutoin olemme ryhmässä yhtenä muiden joukossa, tasavertaisina jäseninä. Tuosta pääsimme määrittelemään sen, että ollessamme kuitenkin ryhmäohjaajia, meidän vastuullamme on pitää huolta siitä, että kaikki saavat tasapuolisesti jakaa omia kokemuksiaan, kenenkään valtaamatta liiaksi tilaa toisilta.

Seuraavaksi keskustelussa oli tehtävät, jotka meille eivät ohjaajina kuulu. Yhtä mieltä oltiin siitä, ettemme ole sinällään mitään päivystäviä terapeutteja, joten sovituista aikatauluista pidettäisiin kiinni, niin puhelinta kuin ryhmääkin koskevissa asioissa.

Loppupäivän kerroimme omakohtaiset tarinamme, joista jokaisesta kuvastui se yhteinen tekijä, riippuvuussairauden aiheuttavat kohtuuttoman paljon erilaista surua niin ongelmaiselle itselleen, kuin läheisillekin.

Sunnuntaina jatkoimme tarinoiden läpikäymistä. Lisäksi Pirita kävi pitämässä meille todella tärkeän tiedotuspaketin liittyen ryhmäohjaajana toimimiseen sekä lehdistöön liittyen. Lopuksi oli vuorossa todistusten jako ja loppuyhteenveto kuluneista päivistä. Koulutus kaikkineen palveli varmasti monella tapaa sekä allekirjoittanutta, että toisia koulutukseen osallistuneita, tuoden monta uutta näkökulmaa sinällään äärettömän tärkeän asian tiimoilta. Peliongelmaisille on todella tärkeä järjestää mahdollisimman monipuolista apua ja nämä ryhmät ovat yksiä tärkeimmistä.

Parasta antia näiden kahden viikonlopun koulutuksissa allekirjoittaneelle oli kuitenkin juuri tässäkin tilanteessa tullut vertaistuki, avoin kokemusten jakaminen ja tasavertainen ilmapiiri. Näillä eväillä uskon, että saamme itse kukin tukea toisiltamme ja tuon tuen avittamana, jokainen meistä kykenee omalla paikkakunnallaan organisoimaan ryhmätoiminnan siten, että se palvelee sekä omaa jaksamista, että itse tarkoitustaan, eli toimia foorumina ihmisille, jotka kaipaavat puhumista vuosikausia jatkuneen peliongelman tuomista ongelmista.

Lopuksi haluan lämpimästi kiittää koulutuksen järjestävää tahoa, sekä varsinaisia koulutuksen toteuttaneita henkilöitä: Jaria, Jounia, Heidiä ja Piritaa. Teillä jokaisella on sydän mukana, sinällään korvaamattoman tärkeän asian hoitamisessa.

Kimmo Rasila
Oulun Pelirajat’on-vertaisryhmän ohjaaja.

ooter(); ?>