Julkaistu: 01.02.2017
Aihe: Kokemuksia
Avainsanat: , ,

Vertaisohjaaja Matin kokemuksia pelaajaryhmän ohjaamisesta

Pelirajat’on-vertaisohjaajakoulutuksen on käynyt jo 72 miestä tai naista vuosien 2012-2016 aikana. He toimivat tai ovat toimineet eri pituisia aikoja vapaaehtoisina vertaisohjaajina omilla paikkakunnillaan eri puolilla Suomea ohjaten vertaisryhmiä, vastaten vertaispuhelimeen tai toimien chatissa ja verkkovertaisryhmässä. Yksi heistä on vertaisohjaaja Matti.

Miksi lähdit mukaan vertaisohjaajatoimintaan?

Koin että sain aikanaan itse ryhmästä parhaan mahdollisen avun toipuessani peliongelmasta ja että halusin myös antaa muille kaltaisilleni saman mahdollisuuden.

Mitä pelaajien vertaisohjaaminen antaa sinulle?

Vertaisohjaaminen on parhaimmillaan itselleni työkalu työstää peliongelmaa ja ohjaamisessa parasta on edelleen se, että saa uusia ajatuksia ryhmäläisiltä. Se tunne kun tajuaa, että omat kokemukset auttavat muita käsittelemään asiaa ja edistymään paranemisprosessissa.

Mikä ryhmien vetämisessä on haastavinta?

Haastavinta ryhmän vetämisessä on se, että saa yksilöt toimimaan ja keskustelemaan ryhmänä ja työstämään ongelmaa yhdessä muiden ryhmäläisten kanssa. Myös kommunikointi erilaisten ihmisten kanssa on joskus hieman haasteellista.

Mikä on ollut antoisin hetki?

Antoisin hetki ohjaamisessa on se, kun saa ryhmäläisiltä henkilökohtaisesti positiivista palautetta, sekä se kun tajuaa, että joku ryhmäläinen on saanut ryhmästä sen tarvittavan avun, jonka avulla hän voi ponkaista kohti pelaamatonta tulevaisuutta.

Kuinka paljon on vapaaehtoinen vertaisohjaaminen on vienyt aikaa?

Valmistautuminen ryhmäkertaan vie halusta ja motivaatiosta riippuen muutamia tunteja viikossa. Ennen ryhmän alkua suunnittelen ryhmäkerran ohjelman ja lisäksi tietysti itse ryhmätapaaminen, joka kestää kaksi tuntia viikossa kymmenen viikon ajan. Vertaisryhmäjaksot pidetään aina keväisin ja syksyisin.

Mitä antaisit vinkiksi vertaisohjaajaksi haluavalle?

Halu auttaa ja oma motivaatio on tärkeimpiä asioita vertaisohjaajaksi haluaville.

Jotain muuta mitä haluat sanoa?

Muistathan, että mikäli pelkäät ryhmän ohjaamista ja sinusta tuntuu, että et pärjää niin omasta kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa ottaa hyppy ”tuntemattomaan” ja antaa mennä. Fiilis onnistuneen ryhmäkerran jälkeen on niin hieno, että itse en vaihtaisi näitä kokemuksia pois mistään hinnasta.

Yli 100 000 suomalaista pelaa rahapelejä ongelmallisesti. Haluatko sinä auttaa osaa heistä? Osallistu vertaisohjaajan peruskoulutukseen, joka auttaa sinua toimimaan vertaisohjaajana ja ohjaamaan omaa ryhmääsi paikkakunnallasi. Seuraava koulutus järjestetään 24-26.2. & 17-19.3.2017 Helsingissä. Hae koulutukseen viimeistään su 12.2.

ooter(); ?>