Julkaistu: 30.10.2017
Aihe: Vieraskynä

Vertaisen blogi: Minä tiedän miltä sinusta tuntuu

Vertaistukiryhmä on startannut ja ajattelin jakaa ajatuksiani vertaistuen merkityksestä riippuvuuden hoidossa.

Kuten aiemmin olen kertonut, ohjaajakoulutuksessa ensimmäinen koulutuskerta meni mykistävien tunteiden pyörteissä. ”En ole ainoa. Meitä on muitakin”. Vaikka itse olin jo tuossa vaiheessa pitkällä pelaamattomuuteni kanssa, tunne oli silti äärimmäisen voimaannuttava ja ymmärsin, että pahimpina peluriaikoinani vertaistuki olisi ollut kultaakin kalliimpaa. Nyt saan todistaa tuota samaa ilmiötä ryhmässä ja sen vaikutukset ovat käsinkosketeltavissa.

Takana on kaksi avointa ryhmäkertaa. Olemme puhuneet ryhmän säännöistä (ehdoton vaitiolovelvollisuus) odotuksista ryhmän suhteen ja omasta pelurihistoriastamme. Jokainen ryhmän jäsen on niin motivoitunut, että olemme päässeet jo työn makuun. Olemme käsitelleet Tiltti-korttien avulla syitä jotka ovat ajaneet meidät pelaamaan, sekä seurauksia, joita pelaaminen on meille aiheuttanut.

Eilen seurauksia käsitellessämme valitsimme mm. kortteja joissa luki häpeä, valehtelu, mielenterveysongelmat, arvojen katoaminen, rikos ja lähimmäisten loukkaaminen. Näitä asioita käsitellessämme mietin hetken, miten rahapeliongelmaa pidetään edelleenkin ”vaan” ongelmana joka loppuu, ”kun vaan lopetat pelaamisen” ja joka ei aiheuta muuta kuin velkavankeutta ja kuinka rahapeliriippuvainen on vaan tyhmä ihminen. Niinpä niin. Hyvän tahdon pelejä ja muuta hölynpölyä.

Voisi ehkä kuvitella, että ryhmänohjaajan tarkoituksena on vain auttaa ryhmäläisiä käsittelemään omia ongelmiaan ja etsimään niihin ratkaisukeinoja. Niinhän se onkin, mutta puolet ajasta löydän ryhmäläisten kertomuksista viitteitä omaan historiaani ja elämääni. Löydän omasta tarinastani uusia puolia, kun joukko ihmisiä kertoo omista kipupisteistään ja tunteistaan. Ja juuri siitähän vertaistuessa on kyse. Minä annan ja saan. Ja he antavat ja saavat.

Jokaisella ihmisellä on joku salaisuus- joku kipeä asia, jonka haluaa visusti pitää sielunsa syövereissä. Riippuvaisella tuo salaisuus vie 99% elämästä. Kun sitten joku istuu viereen ja sanoo ”Minä tiedän miltä sinusta tuntuu-minä olen ollut siellä missä sinäkin” niin vuosien painolasti tippuu hartioilta. Silloin on helpompi yhdessä jatkaa eteenpäin.

Ja kun näkee vierellään ihmisiä- tavallisia ihmisiä jotka unelmoivat, tuntevat, itkevät ja nauravat, on helpompi ajatella itsestäänkin armollisemmin. Jos pystyn antamaan myötätuntoa vierustoverilleni ja näkemään hänet ihmisenä ilman sairautta, miksen tekisi sitä itsellenikin?

”Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua
Sun ei koskaan enää tarvitsisi piiloutua.”


Kirjoittaja toimii Pelirajat’on-vertaisohjaajana ja käsittelee aktiivisesti rahapeliongelmaa blogissaan.
Siirry blogiin tästä

ooter(); ?>