Julkaistu: 11.11.2017
Aihe: Kokemuksia, Vieraskynä

Vertaisen blogi: Sitten kun on puhunut tarpeeksi

Joskus tulee se hetki, kun ei vaan jaksa jauhaa. Kun vaan haluaisi elää tätä tavallista elämää, unohtaa koko peliongelman. Lopettaa peliongelmasta ja sen syistä ja seurauksista puhuminen. Se hetki, kun tuntuu, että on analysoinut jokaisen rullan pyöräytyksen, pikavipin, lainaamisen, valheen, kenolapun, lottorivin, kasinobonuksen, huijauksen, itsemurha-ajatuksen, vuosien ahdistuksen ja kolikkoautomaatin. Se hetki kun tuntuu, että mä en jaksa puhua enää hetkeäkään peleistä, riippuvuudesta tai teoistani. Se hetki kun haluaa vaan elää nykyistä tavallista, normaalia arkeaan.

Ja se on se hetki, kun pitää nimenomaan jatkaa puhumista, käsittelyä, tarkastelua ja analysointia. Se hetki, kun pitää muistuttaa itseä, että tavallista kyllä, mutta aina riippuvaista. Se hetki, kun tajuaa, että kyllästymiseen saakka on aina riippuvainen.

On välillä vaikeaa tasapainoilla sen asian kanssa, että elää normaalia elämää ja kaikki on hyvin. Ja toisaalta juuri kun kaikki on hyvin, pitää muistuttaa itseä siitä, miten kaikki ei ole ollut hyvin ja miten minussa on edelleen se olio, joka halutessaan tekee elämän onnettomaksi. Pitää muistuttaa itseään asiasta, jonka haluaa unohtaa. Joka tekee surulliseksi.

Jos riippuvaisen elämä on hankalaa, niin ei se toipuneenkaan helppoa ole. Mutta onko kenenkään? Ei. Siksi se on elämää. Kaikkine väreineen.


Kirjoittaja toimii Pelirajat’on-vertaisohjaajana ja käsittelee aktiivisesti rahapeliongelmaa blogissaan.
Siirry blogiin tästä

ooter(); ?>