Julkaistu: 01.06.2018
Aihe: Uutinen
Avainsanat: , ,

Läheinen ei voi muuttaa pelaajaa, mutta omia toimintatapojaan kyllä

Ongelmallisesti rahapelaavan läheisen voi olla vaikea tunnistaa omaa avuntarvettaan. Etäisyys ongelmaan ja omien voimien vahvistaminen on paras tapa olla valmiina tukemaan pelaajaa, kun hän on valmis lopettamaan pelaamisen.

”Jätä se!”

Tämän neuvon on moni riippuvuuksista kärsivän ihmisen läheinen kuullut. Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, miksi joku jää suhteeseen, jossa toinen rahapelaa ongelmallisesti.

Pelirajat’on-koordinaattori Catarina Forsström toteaa, ettei läheinen välttämättä koe toimivaksi neuvoksi kehotusta hylätä pelaaja. Miksi kukaan haluaisikaan rakkaintaan jättää? Forsström toivoo, että läheiset osaisivat erottaa hylkäämisen ja etäisyyden oton eron. Etäisyyttä ottamalla ei jätä pelaajaa, vaan etäännyttää itsensä haitallisesta toiminnasta.

”Monet läheiset pinnistelevät suhteessa, koska rakastavat pelaajaa. Usein läheiset myös pelkäävät, että pelaaja valitsee pelit ennemmin kuin heidät. Se on myös hylkääminen, joka satuttaa. Se, että pelaaminen on tärkeämpää kuin oma ihmissuhde, tuntuu käsittämättömältä läheisestä. Hyväksymällä suhdetta rikkovan toiminnan läheinen edesauttaa pelaamisen jatkumisen. Siksi etäisyyden ottaminen on niin tärkeää. Silloin läheinen ei valu samoihin heikkoihin jäihin pelaajan mukana ja pysyy itse toimintakykyisenä”, Forsström miettii.

Etäisyyden ottamisella Forsström tarkoittaa selkeää etääntymistä pelaajan ja riippuvuuden aiheuttamasta kehästä, eli haitallisesta toiminnasta. Hän kannustaa läheisiä hakemaan apua, vaikkei pelaaja olisikaan suostunut hakemaan itsellensä apua. Näin läheinen voi itsekin toimia esimerkkinä pelaajalle siitä, että apua on olemassa.

”Kun ottaa etäisyyttä ongelmaan ja riippuvuuteen, jaksaa itse kulkea rinnalla ja tukea pelaajaa tämän toipumisessa.”

Catarina Forsström kannustaa rakastamaan ongelmallisesti pelaavaa etäämmältä.

Rakkaus ei pelasta pelaajaa

Läheinen voi ajatella, että avun hakeminen itselle olisi outoa.

Peliongelman paljastuessa ensimmäinen ajatus on usein, että pelaaja täytyy pelastaa kierteestä. Pelastajan ja tukijan rooli voi olla läheiselle hyvin epäkiitollinen ja kuluttava.

Pelaaja ei välttämättä halua apua tai ajattele edes tarvitsevansa apua. Läheinen saattaa kohdata pelaajan taholta lähinnä vähättelyä yrittäessään puhua pelaamiseen liittyvistä huolistaan.

Forsström toteaa, että moni läheinen alkaa kyseenalaistaa ajatuksiaan ja huoliaan.

”Joskus läheinen ajattelee olevansa itse vainoharhainen, kun pelaaja kieltää ongelman niin voimakkaasti.”

Harvinaista ei ole sekään, että läheinen uppoutuu peliongelman luomaan todellisuuteen ja yrittää pelastaa pelaajan lainaamalla tälle rahaa ja kantamalla koko ajan isomman osan arjen vastuista.

Arki alkaa täyttyä rahankäytön seuraamisesta ja epäluottamuksen synnyttämästä stressistä. Läheinen saattaa tämän päälle ahmia kaiken mahdollisen tiedon pelaamisesta ja erilaisista keinoista hoitaa peliriippuvuutta ja yrittää ratkaista tiedon voimalla tilannetta.

Elämän täyttää ahdistus, jännittyneisyys ja kontrollin tarve.

Siksikin etäisyyttä peliongelmaan pitäisi osata ottaa. Riippuvuuden kanssa läheisen on hyväksyttävä oma rajallisuutensa ja avuttomuutensa – aivan kuten pelaajankin.

”On opittava hyväksymään, ettei riippuvuutta paranneta pelkällä rakkaudella. Pelaaminen ei lopu, vaikka läheinen tekisi mitä.”

Kuka auttaisi läheistä?

Vaikkei läheinen voi muuttaa pelaajaa, hän voi muuttaa omia toimintatapojaan. Forsström toteaa, että usein läheiset hakeutuvat avun ja tuen piiriin vasta siinä vaiheessa, kun voimat ovat aivan loppu.

Tuolloin avuntarve voi olla jo kova, mutta sen löytäminen saattaa olla haastavaa, vaikka apua tarjoavia tahoja onkin useita. Tukea voi hakea terveydenhuollosta, kriisikeskuksista, kunnan päihde- ja mielenterveyspalveluista tai A-klinikalta. Tukea voi hakea myös verkosta tai puhelimesta kautta, esimerkiksi Pelirajat’onin ja Peluurin kautta.

Vaikka tahoja on useita, Forsström toivoisi, että läheisille suunnattuja palveluita olisi kohdennetummin. Hän kaipaisi palveluihin läheistyön asiantuntijoita.

”Esimerkkinä voidaan käyttää vaikka borrelioosia. Vielä joitakin vuosia sitten ihmisillä oli epämääräisiä oireita ja diagnoosin löytäminen saattoi olla hidasta. Sama pätee läheisiin, jotka voivat olla aivan nääntyneitä, mutta harva osaa ottaa heistä koppia. Olisi tärkeää tunnustaa, että on iso määrä pelaajien läheisiä, jotka tarvitsevat tukea.”

 

teksti: Vilma Vuorio

 

Pelirajat’on tarjoaa monipuolista vertaistukea pelaajille ja heidän läheisilleen valtakunnallisesti.

Tiedätkö millaista on elää ongelmallisesti pelaavan rinnalla? Haluatko auttaa muita, jotka ovat samassa tilanteessa. Syksyllä järjestetään ensimmäinen pelkästään pelaajien läheisille suunnattu vertaisohjaajakoulutus. Ilmoittaudu mukaan!

ooter(); ?>