fbpx Hyppää sisältöön

Vertaisryhmä peliongelmien hoidossa

Vertaisryhmät

Kokemukset ovat osoittaneet, että vertaisryhmille on kysyntää eri riippuvuuksissa. Tutkittua tietoa on vertaisryhmien vaikuttavuudesta. ”Hoitoon tulon” matala kynnys on monelle tärkeää peliriippuvuuteen apua haettaessa, jolloin saman ongelman kanssa kamppailevien antama vertaistukikokemustietous ja kannustus ovat auttavia tekijöitä.

Peliongelmiin liittyy yleisesti häpeän tunteet, jotka estävät tai hankaloittavat avun hakemista, jolloin vertaisryhmiin kynnys voidaan kokea matalampana, kuin ammattiauttajien hoitoon meneminen. Peliongelmaan voi kietoutua muita ongelmia, kuten mielenterveys- ja päihdeongelmia, jolloin puolestaan ammattiauttajien tarve voi tulla ensisijaiseksi.

Peliongelmasta kärsiviä ihmisiä on erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa, joten hoitomuotoja ja -keinoja on tästä syystä tarpeen olla myös monenlaisia. Hyvä hoito ja tuki, jotka perustuvat aitoon kohtaamiseen, luottamukseen ja kuuntelemiseen ovat parasta antia peliongelmaisen hoidossa missä sitten hoito tapahtuukaan. Ammattiauttajien tarjoamien hoitojen rinnalla ja jatkohoitoina vertaistukiryhmät ovat parhaimmillaan kattava tukiverkko peliongelmaisille.

Omalla paikkakunnallani otimme ilolla vastaan, Pelirajat’on-ryhmätoiminnan alkamisen, täydentämään peliriippuvuuksien hoitomahdollisuuksia ja jatkohoidon tarvetta. Lappeenrannan Päihdeklinikka (ent. A-klinikka) on ollut peliongelmaisten avohoitopaikkana jo vuosia. Olemme tarjonneet yksilö- sekä ryhmähoitoja peliongelmaisille.

Nopeat kuntoutukset eivät ole mahdollisia etenkään pitkien pelihistorioiden jälkeen toipuville peliongelmaisille, jolloin vapaaehtoisten ohjaamat vertaisryhmät ovat kuin tilaus tähän kasvavaan ongelmaan.

Raili Hoberg
Psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja
Päihdeklinikka, EKSOTE, Mielenterveys- ja päihdepalvelut