Anitta

Minun rahapeliriippuvuuteni sijoittuu vuosille 2011 – 2015.
Elettiin kesäkuuta 2011. Olin 45-vuotias ja autuaan onnellisena odottelin työkokeilupaikassani pian alkavaa lähihoitajan koulutusta, johon vihdoin ja viimein olin tullut valituksi – mutta toisin kävi.

Terveyteni petti. Sairastuminen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja vei liikuntakykyni. Samalla menetin kauan odottamani koulutuspaikan. Terveyteni huononi ja hermosärkyihin ei tuntunut löytyvän minkäänlaisia auttavia lääkkeitä. Yöt olivat pitkiä muun perheen nukkuessa.

Minun kohtaloksi rahapeliriippuvaisuuteeni tuli nettipelit. Tietokoneella yöllä istuessani ja selaillessani nettiä, näin mainoksen rahalla pelattavista nettipeleistä. Ajattelin kokeilla ajankulukseni. Tuosta lähti minun rahapeliriippuvaisuuteni alkuun, vaikka en sitä silloin vielä itse oivaltanut.

Pelatut summat suurenivat

Alussa pelaamani summat olivat pieniä ja kerroin myös miehelleni. Hän neuvoi ja opasti etten pelaisi enää, ja tietenkin lupasin olla pelaamatta. Välillä oli useita kuukausia pelaamatonta jaksoa, jonka jälkeen taas pelasin, kuluttaakseni muka aikaa yöllä muiden nukkuessa.

Pelaamani summat suurenivat ja jouduin lainaamaan rahaa, jotta sain pankkitilini näyttämään hyvältä. Lainailusta en enää kertonutkaan miehelleni. Pelaamiseni lisääntyi niin, että pelasin myös päivisin yksin ollessani.

Harhakuvitelmat vuorostani voittaa suurenivat ajatuksissani, ja pelattavat summat suurenivat samalla. Lainailin rahaa, ylivelkaannuin. Rakas ystäväni tiesi pelaamisestani ja ”pelasti” minut veloistani antamalla rahaa. Tapahtuman jälkeen olin pelaamatta taas useita kuukausia.

Minne katosi se perheen äiti, joka opetti lapsilleen rehellisyyttä?

Huomasin itse luonteessani muutoksia joista en pitänyt. Valehtelin, kieroilin, näyttelin ja puhuin mitä kuulija halusi kuulla salatakseni rahapeliriippuvuuteni. Elin perheeni kanssa, mutta en ollut läsnä. En osannut nauttia elämästä enkä perheestäni. Olin ja elin tilanteessa, jota en edes itse osannut ymmärtää. Mietin itsekseni, minne oli kadonnut se perheen äiti, joka opetti lapsilleen avoimuutta, rehellisyyttä ja toisten ihmisten kunnioittamista? Miksi minusta oli tullut tällainen rahapeliriippuvainen?

En voinut käsittää käyttäytymistäni. Ennen raha-asiani hyvin hoitaneena, en ymmärtänyt lopettaa pelaamista ennen kuin pankkitilini saldo oli nollilla. Häpesin ja eristäydyin kotiin. Sosiaalista kanssakäymistä perheen ulkopuolisten kanssa minulla ei ollut. Vetosin ja selitin eristäytymistäni hermosäryillä, joka olikin osittain totta.

Pian omat rahat oli pelattu. Ystävät eivät enää lainanneet, enkä häpeältäni olisi voinut lainaa edes pyytää. Olin luvannut olla pelaamatta ja oppineeni virheistäni. Kuvioihin tulivat mukaan netin tai puhelimen avulla saatavat vipit ja pidempiaikaiset lainat. Otin vippejä ja lainoja mistä milloinkin sain.

Pelitapahtumista en paljoa muista. Voitinko vai pelasinko mahdolliset voittonikin? Otin lisää lainoja, joilla oli tarkoitus maksaa entisiä kertyneitä lainoja pois.  Kuitenkin joka ikinen kerta ”heräsin” todellisuuteen siitä, että olin pelannut kaikki tililläni olevat rahat, vaikka tarkoituksena ei ollut pelata kuin vähän.

Olin ihmisraunio

Tuska ja ahdistus pelaamisen jälkeen kasvoivat. Yksin kotona ollessani itkin ja tärisin. En saanut nukuttua, enkä syötyä. Kahvia join ja paljon – olin niin sanottu ihmisraunio. Pelkäsin että lapset tulevat käymään ja laittaessani heille ruokaa joutuisin itsekin syömään. Valehtelin että olin syönyt juuri ennen heidän tuloaan, kun muuten en vain saanut syötyä mitään.

Velkaannuin niin paljon, etten pystynyt millään hoitamaan niitä. Kohta oli pakko kertoa perheelle mitä olin tehnyt. Yritin vielä kiertää perheelleni kertomista käyttämällä mieheni luottokortin luoton. Jäin heti kiinni puhelinvarmistuksen takia. Mieheni oli silloin yövuorossa ja soitti minulle, että mitä olen tehnyt hänen kortin luotolla? Vaikkakin hän tiesi jo kysyäkin minulta, että olinko pelannut hänen kortin luoton?

Aamulla mieheni tultua töistä perhe kokoontui ja jouduin kertomaan, että olin velkaantunut pahasti, joka oli todella häpeällinen tilanne minulle, mutta myös helpottava, olin pakon edessä saanut kerrottua ja taakka harteiltani oli keventynyt. Pankkitunnukset luovutin silloin miehelleni.

Pyytelin anteeksi ja vannoin taas etten pelaa enää. Minulta kysyttiin että miksi pelaan? En varmaankaan saanut vastattua tyydyttävää vastausta, koska en tiennyt itsekään mikä minulla oikein oli ja mikä sai minut aina vain pelaamaan.

Tyttäremme etsi netistä puhelinnumeroita ja nettisivuja, joilta saisin apua rahapeliriippuvuuteeni. Hain Peluurin Peli poikki -ohjelmaan ja aikanaan pääsinkin siihen. Paikkakunnallani toimi myös Pelirajat`on –vertaistukiryhmä, jonne myös pääsin.

Vertaistukiryhmä oli aivan älyttömän hieno juttu pitkään aikaan elämässäni. Ryhmä kokoontui kerran viikossa ja aina ryhmään mennessäni oli kuin olisin mennyt kotiin. Kaikki ymmärsivät toistensa riippuvuuden, oltiin vertaisia toisillemme oman kokemuksen kautta. Elämä näytti minulle taas kauniit kasvonsa, olin onnellinen.

Muutimme maalle, oli kulunut jo reilusti vuosi rahapelaamisestani. Sain rakkaalta ystävältäni puhelinsoiton, jossa hän kertoi olevansa parantumattomasti sairas. Olin aivan sokissa, en osannut ajatella oikein mitään. Peliajatukset tulivat heti mieleeni, mutta pankkitunnukseni olivat miehen mukana töissä.

Päivien päästä laitoin puhtaita vaatteita kaappiin ja löysin vaatepinon alta mieheni piilottamat pankkitunnukseni. Siitä se pelaamiseni taas alkoi. Pelasin, velkaannuin ja kaiken taas salasin perheeltäni. Pelasin ja velkaannuin lisää, häpesin, ahdistuin tuottamastani pettymyksestä perheelleni.

Tuolloin elettiin loka–marraskuun vaihdetta 2015. Pelatessani ja hävitessäni viimeiset rahat tililtäni päätin, ettei näin voinut enää jatkua. Läksin kotoa ennen kuin mieheni piti tulla muutaman tunnin kuluttua töistä kotiin. Aikomuksenani oli itsemurha.

Onnekseni poliisikoira löysi minut metsästä. Tästä taas selvisin perheen, ystävien ym. tahojen avulla.

Toipumistieni rahapeliriippuvuudesta

Toipumistieni rahapeliriippuvuudesta alkoi, kun ensimmäistä kertaa hyväksyin, että olen sairas – rahapeliriippuvainen. Tunnetilat vaihtelivat toipumiseni alkuaikoina. Oli häpeä ja syyllisyys rakkailleen tuottamasta huolesta ja harmista, mutta ilonhetkinä huomasin, että jotain oli aivoissani loksahtanut paikoilleen.

Aivojeni muistoista kantautui ajatuksiini Pelirajat`on vertaistukiryhmässä käymämme aihe muutostyö. Päätin, että nyt jos koskaan toteutan sen parantuakseni rahapeliriippuvuudesta. Olinhan pelaamaan alkaessanikin tehnyt muutostyötä, muuttamalla todellista minääni negatiiviseen suuntaan. Olinhan opetellut valehtelemaan, kieroilemaan, näyttelemään ja puhumaan sitä mitä tiesin kuulijan haluavan kuulla. Olin jopa työntänyt oman järjen äänen kauemmas itsestäni.

Rahapeliriippuvaisena kadotin pala palalta omaa ihanaa itseäni. Nyt oli todellakin aika pala palalta koota oma ihana itseni entistä ehompana takaisin elämään, muutostyöllä. Alussa muutostyön toteuttaminen tuntui vaikealta. En mielestäni jaksanut tehdä mitään parantumiseni hyväksi, mutta tiesin että ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin lopettaa rahapelaaminen kokonaan. Niin sanottua kultaista keskitietä ei minulla sen suhteen ollut. Minun pitää olla pelaamatta, toistin päivittäin itselleni.

Palasin ajatuksissani elämässäni taaksepäin ja mietin, että enhän minäkään ole ollut rahapeliriippuvainen syntymästäni asti, ja täytyyhän minun oppia olla pelaamatta. Vahvistin pelaamattomuuttani esimerkiksi sillä ajatuksella, että jos lääkäri määräisi minulle lääkettä otettavaksi 3 kertaa/ vuorokausi, niin enhän minä ota vain yhtä tai kahta annosta kolmen sijaan, ja jätä sairautta muhimaan kehooni. Mietin, kuinka valtavasti olin käyttänyt energiaa pelivuosina pelaamiseen, valehteluun, kieroiluun ja näyttelemiseen. Nyt jos koskaan oli aika käyttää energiaa parantumiseen rahapeliriippuvaisuudesta.

Tunti tunnilta, päivä päivältä tunsin, että olin vahvempi kuin koskaan ja riippuvuuteni meni niin sanotusti yhä edemmäksi minusta. Uskalsin ajatella aikaani rahapeliriippuvaisena ja totesin, että olin elänyt yli neljä vuotta sumussa. Perheeni kanssa olin ollut paikalla, mutten läsnä. Uskokaa tai älkää, mutta se oli aika pelottava juttu.

Toipumiseeni auttoi erittäin paljon rakkaitteni ja vertaisten tuki, mutta myös muutostyö joka minun piti toteuttaa elämässäni ihan itse. Hakeuduin paljon luontoon. Aloin nähdä luonnon ihanana väripalettina, jonka olin pelivuosinani vain nähnyt harmaana. Kuulin ja tunsin tuulen, lintujen laulun, erilaiset luonnon tuoksut ja olin aivan haltioissani. Kotona ollessani aloitin kädentaidot uudelleen, opettelin uusia tekniikoita.

Huomasin stressitilanteiden hallintani muuttuneen. En hakeutunut rahapelien pelaamiseen, vaan keskityin jonkin uuden oppimiseen, ulkoiluun koirien kanssa tai ihan yksin. Tuekseni otin myös avoimesti puhumisen rahapeliongelmastani, ja näin suljin niin sanotun viimeisenkin takaportin pelaamiselle. Käänsin rahapeliriippuvuuteni itselleni voimavaraksi ja vahvuudeksi, ja huomasin, että ajattelinkin ettei minun enää tarvitse pelata.

Sisälläni kasvoi kovasti ajatus muiden rahapeliriippuvaisten auttamisesta oman kokemukseni kautta, vertaistuellani. Niinpä päätin hakea Pelirajat`on -vertaistukiryhmän ohjaajakoulutuksen, ja johon pääsin. Koulutuksen suoritin syksyllä 2016, jonka jälkeen toimin paikkakunnallani vertaistukiryhmän ohjaajana. Alkuvuodesta 2017 kävin myös vertaispuhelin koulutuksen.

Päivittäin kiitän mielessäni: Pelaamattomista päivistäni, rakkaitteni ym. tahojen tuesta ja avusta toipumisen tielläni. Kyvystä olla onnellinen ja nauttia ihan arkisista asioista, olla rehellinen, avoin ja kunnioittaa itseä ja toisia. Joku viisas on sanonut, että menneisyys ei muutu, mutta sen merkitys voi muuttua. Lisäisin vielä, että kääntäkäämme vastoinkäymiset voimavaroiksemme.


Seuraava tarinaKaikki tarinat