PETE

Peten pelaaminen alkoi jo lapsena. Pelaaminen lähti eskaloituimaan nuorena hänen pelatessaan ajokorttirahansa, ensimmäiset valheet syntyivät.
Suurempaan kaupunkiin muutettuaan Peten elämään astui rankka yöelämä ja baarissa pelaaminen. Lopulta Peten havaitessaan valehdelleensa koko elämänsä ajan, hän päättää muuttaa elämänsä suunnan ja tunnustaa asiat vanhemmilleen sekä kihlatulleen sellaisina kuin ne ovat. Läheisten tuen myötä Pete saa apua ja löytää Pelirajat’on-toiminnan.

”Paljonko maksaa litran kevytmaitopurkki?
Voit mielessäsi miettiä vastausta kysymykseen,
kun kerron tarinani.”

Pelaaminen ja kilpailu ovat aina olleet minulle tärkeä osa elämää. Harrastusten parissa ja eritoten pelireissuilla oli kiva pysähtyä huoltoasemille. Siellä syntyivät ensimmäiset kosketukset peliautomaatteihin.

Hauskaa oli, kun neljästä kahdeksaan poikaa seisoi pelikoneen ympärillä antamassa tuplausohjeita. Pelikoneista sai hyviä keskustelun aiheita bussiin – oli voittanut tai hävinnyt.

Samoihin aikoihin kaverin kanssa oli jännittävää käydä läheisellä huoltoasemalla kurittamassa hiukan ”mummohyrrää” muutamalla kolikolla tai pullonpalautusrahoilla. Lähellä oli myös pikku-kioski, jossa oli pokerikone. Se todettiin useasti aivan ”paskaksi”, kun se ei ikinä antanut voittoja. Silti palasimme sen äärelle toistuvasti.

Linja-autoasemalle oli 10 kilometriä matkaa. Pyöräilimme sinne samaisen kaverini kanssa usein. Siellä oli monia pelikoneita – uusia, jänniä. Mukana pelikoneille toimme ”taikakengät”. Niillä oli kiva mäiskiä pientä ja suurta tuplauksessa. Joskus tuli sanomista siitä, kun kaksi poikaa hakkasi pelikoneita kengällä ja kiljui riemusta, jos voittoa tuli. Se oli hauskaa nuoruutta.

Pelit eivät kuitenkaan hellittäneet otetaan, kun nuoruus taittui aikuisuuteen. Täysi-ikäisyys lähestyi ja sain papalta rahat ajokorttia varten. Sijoitin ne pelikoneiden ylläpitoon ja siihen ”paskaan” pokerikoneeseen, joka ei koskaan mitään antanut.

Siinähän oli selittämistä vanhemmille, että minne rahat olivat hävinneet. Jonkun valheen keksin ja pääsin pälkähästä. Muistaakseni sanoin ostaneeni silloiselle tyttöystävälleni lahjan.

Jostain keksin ajokorttirahat ja sain kortin ensimmäisellä yrityksellä. Aloin käydä töissä öisin. Töiden jälkeen oli kiva pysähtyä huoltoasemille ja sijoittaa muutaman raha pelikoneisiin. Pikkuhiljaa siitä tuli tapa. Tälle tavalle tuli lopetus vasta kun olin yhtenä kertana pelannut kaikki tilitettävät rahat ja sen seurauksena päättänyt aamuyöstä lainata hiukan rahaa viereisessä huoneessa nukkuvalta pikkusiskoltani. Lainasin kaiken mitä hänellä oli lompakossaan.

Ensimmäistä kertaa iski paniikki, kun tajusin, että minun pitäisi taikoa rahaa muutaman tunnin kuluttua, sillä seurauksia teoistani olisi luvassa hyvin pian. Jäin kiinni siitä, että olin pelannut omat rahani ja varastanut siskoltani. Saivat vanhemmat olla ylpeitä pojastaan. He eivät tuolloin tienneet peliongelmastani mitään ja seuraamuksia ei tullut.

Täysi-ikäisyys ja itsenäistyminen

Armeijan aikana muutin toiselle paikkakunnalle 300 kilometrin päähän silloisen tyttöystäväni kanssa. Lensin kotipesästä isoon maailmaan, siitä seurasi vastuuta ja velvotteita.

Töitä olen aina halunnut tehdä, enkä vain jäädä kotiin lusmuilemaan. Pian muuton jälkeen sainkin töitä uudelta paikkakunnalta. Ajattelin, että myyntityöllä tehdään isoa tiliä ja että provisiotyössä palkan voisin määrätä ikään kuin itse.

”Kun jäin kiinni työnantajalle
tilittämättömistä rahoista,
hän uhkasi rikosilmoituksella.”

Vuositulot jäivät parina vuotena reiluun 10 000 euroon ja rahat olivat vähissä. Kun jäin kiinni työnantajalle tilittämättömistä rahoista, hän uhkasi rikosilmoituksella. Kerroin vanhemmilleni, että poika on vähän pulassa. Vanhempani auttoivat ja tilanne tuli nollattua.

Pikavipit ja pankkilainat olivat noina vuosina tulleet suosioon ja niiden avulla olin selvinnyt pari vuotta. Pikavippejä oli kiva ottaa, koska se oli maailman helpointa rahaa. Helpompaa kuin myyntityö. Pelaamalla koetin jatkuvasti saada enemmän rahaa, mutta koskaan sitä ei tullut.

Sekavat tilat ja maksamattomat vuokrat

Seurasi ero ja exäni muutti pois paikkakunnalta. Jäin yksin vieraaseen isoon kaupunkiin. Muutamia hyviä kavereita olin saanut ja heidän kanssaan tuli vietettyä aikaa lähinnä baareissa, pubeissa, yökerhoissa. Olin koko ajan sekavassa seurassa, sekavassa ympäristössä ja sekavissa tiloissa. Yöelämän ohella tein töitä. Rahaa tuli kivasti, kun olin rakennuksilla hommissa ja viikonloppuisin hain lisätienestiä ravintolamaailmassa työskennellen.

Vanhemmat auttoivat jälleen
poikaansa, joka oli laittanut
rahansa kansanterveydelle
ja baarielämään

Eräänä päivänä vanhempani soittivat minulle, kun vuokranantaja ei saanut minua kiinni ja vuokria oli jäänyt maksamatta monelta kuukaudelta. Häätö oli edessä. Vanhemmat auttoivat jälleen poikaansa, joka oli laittanut rahansa kansanterveydelle ja baarielämään – kertomatta tästä kuitenkaan heille.

Pikavippejä ja muiden lainojen takia luottotiedot eivät enää olleet puhtaat. Yöelämässä luodut kaverisuhteet takasivat, että sain uuden kämpän hommattua. Tuntui kivalta alkaa suunnitella kaikkea puhtaalta pöydältä.

Rakennuksilla työskentely jäi ja päätin lähteä kokeilemaan ravintola-alaa. Ei ollut koulutusta, mutta tekemällähän sitä oppii, eikö vain? Yöelämästä tuli jokapäiväistä.

Oven takana seisoo siisti pukumies

Eräänä aamuna pitkäksi venähtäneen baarireissun jälkeen ovikello soi. Aamupöhnässä avasin oven ja sen takana seisoi siisti pukumies. Hämmentyneenä toljotin, kun hän ojensi minulle paperinivaskan ja kertoi olevansa haastemies. 

Se taisi olla ensimmäinen kerta, kun valehtelin siistille pukumiehelle. Sanoin, että totta kai palaan asiaan. Oven mentyä kiinni laitoin paperit äkkiä sängyn alle, minne olin kaikki muutkin pakolliset hoidettavat asiat tottunut laittamaan. Joskus piilotin hoidettavat asiat sijauspatjan alle – erityisesti silloin kun ne piti saada ihan kokonaan pois näkyvistä.

Ehkä olin ollut pois siltä oppitunnilta, jolla kerrottiin, ettei laminaatti, muovimatto tai sijauspatja maksa laskujasi. Jälleen kerran vuokrat jäivät maksamatta ja häätö tuli. Täytyy olla jotain tehnyt väärin, kun hiukan päälle 20-vuotiaana on saanut kaksi häätöä ja ulosotto muistuttaa kasvavista veloista.

Täytyy olla jotain tehnyt väärin, kun hiukan päälle 20-vuotiaana on saanut kaksi häätöä ja ulosotto muistuttaa kasvavista veloista.

Muutin paikkakuntani kaupungin keskustaan suhteilla hankittuun asuntoon ja elämääni tuli mukaan myös uusi nainen. Rahavaikeuksien vuoksi tuli hieman käytettyä hyväksi työssä käyvän puolison varoja. Esimerkiksi silloin, kun olin ruletissa laittanut vuokrarahat mustalle – ja punainen oli tullut. 

Sain kolmannen häädön ja suhde muuttui pakonomaiseksi parisuhteeksi, muutimme yhteen. Parisuhteessa ei oikein koskaan ollut luottamus kummankaan puolesta kohdallaan. Oma ongelma oli, että kauppareissut venähtivät aina ja pelikoneisiin upposi aina muutama satanen. Ruokaa tuli korkeintaan muutamalla eurolla ostettua. Kengät, jotka olivat tarjouksessa, maksoivat loppujen lopuksi kuukauden tilin verran. Minulle suhde toi tietynlaista taloudellista turvaa enkä halunnut lähteä pois. Parisuhteen toisella puoliskolla ongelmana olivat huono itsetunto ja mielenterveysongelmat. Aikamoinen soppa, eikö?

Puhuimme keskenämme hieman vaikeuksistamme. Kerroin, että minulla on velkaa ulosotossa maksamattomista laskuista. Puhuimme myös, että puolisoni olisi mentävä käymään psykologin luona. Itse en mennyt, vaikka olisi siitä voinut olla apua. Päätimme ratkaista tilanteen lopulta ostamalla asunnon. Ajattelimme, että saisimme aloitettua puhtaalta pöydältä.

Löysimme mukavan puurivitalon hyvältä alueelta. Saimme ostettua, vaikka olin luottotiedoton. Otimme hieman ylimääräistä lainaa, jolla kuittasimme velkani.

Elämä hymyili ja velkoja oli nolla euroa. Pöytä oli jälleen puhdistettu. Vanhemmat olivat taanneet asuntolainan. Siinä hyvän olon tohinassa meille syntyi lapsi ja luottotiedotkin muuttuivat puhtaaksi. Rahahanat olivat olleet hetken tukossa, sillä kun ei ollut luottotietoja, ei rahaakaan saanut mistään. Marssin pankkiin hakemaan luottokortin.

Aika kasvaa aikuiseksi viimein

Lapsiperhearki alkoi. Tässä vaiheessa olin hiukan alle 30-vuotias. Pian olin palannut omaan peruskaavaani: kauppamatkat venyivät ja kallistuivat. Pilttipurkille hintaa tuli 50 euroa ja kevyt maidon litrahinta oli myös korkea.

Pilttipurkille hintaa tuli 50 euroa
ja kevytmaidon litrahinta oli myös korkea.

Pikavipit palasivat kuvioihin ja tietenkin vastahankitun pankkikortin luotto oli aina tapissa. Tämän päälle kävi ilmi, että mukava rivitaloasuntomme olikin ollut epäonninen hankinta: talvella oli pakkasta jopa sisällä. Taistelimme oikeudessa ylikuormittuneen arkemme ohessa. Voitimme oikeudessa, mutta parisuhteessamme luottamus oli lopullisesti hävitetty. Ero oli yhteinen päätös.

Eron jälkeen elämä täyttyi baari-illoista, jotka yhdistyivät pelireissuihin aiempaa useammin. Olin jälleen täysin vastuuton asioiden hoitamisessa.

Baarien pelipöydissä tuli isoja tappioita, jotka johtivat siihen, että pettymystä oli pakko saada nollattua baaritiskillä. Niin täyteen tuli pää vedettyä, että hyvä, että olen edes hengissä. En muista montaakaan kotimatkaa baari-illan jälkeen. Kumma kyllä, aamuisin heräsin kuitenkin omasta sängystäni.

Morkkis oli joka aamu toistansa hirveämpi ja ensimmäistä kertaa ajatus pelaamisen lopettamisesta alkoi kehkeytyä päähäni. Aikeet unohtuivat kuitenkin, kun morkkis laantui. Sitten sitä saattoi ottaa muutaman satasen pikavipin ja käydä pelaamassa ennen kuin piti hakea lapsi päiväkodista. Joskus päiväkodin pihassa saattoi henki haista kaljalle, koska isommasta voitosta piti palkita itsensä kaljalla.

Jatkoin yötöiden tekemistä. Parin villin sinkkuvuoden jälkeen, pahasti ylivelkaantuneena ja jälleen kerran luottotiedot menettäneenä tapasin työpaikalla tytön. Pelkkä katse ja hymy riittivät – olin myyty.

Aloimme seurustella, asuimme ensin muutaman vuoden omissa asunnoissamme, jonka jälkeen muutimme yhteen. Lainasin joskus häneltä rahaa, mutta onnekseni pystyin maksamaan kaiken takaisin. Välillä oli reissuja, jolloin olin pelannut kaikki rahani ja vetänyt nupin täyteen baarissa. Hän haki minua ulkoa aamuyöllä, kun puhuin norjaa jossain kadulla, kebabliha nenästä roikkuen. Silti hän suostui kosintaani.

Minun ja exäni omistama asunto myytiin. Siitä tulleet voittorahat menivät suoraan ulosottovelkojen maksamiseen. Halusin päästä kaikista veloistani eroon. Pyysin jälleen apua vanhemmiltani. He suostuivat maksamaan osan ulosottomaksuistani. Olin taas velaton ihminen.

Yhteiselo tyttöystävän kanssa sujui hyvin. Lapseni oli toisinaan meidän luonamme. Vaikka kaikki oli hyvin, pelit kulkivat yhä mukana vahvasti. Eräänä päivänä jälleen kaikki rahat pelanneena pyysin kihlatultani hiukan rahaa lainaan. Vastaus oli ikimuistoinen:

”Sinulla ei voi olla viisi euroa tilillä, kun lapsesi tulee meille viikoksi.”

Keksin jotain selittelyä ja sain hiukan rahaa.

Hain opiskelemaan ja sain paikan. Elämä tuntui muuttuvan. Yötyöt alkoivat vähentyä ja lopulta lopetin ne kokonaan. 

”Olen valehdellut koko elämäni”

Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen aloitin kesätyöt opiskelemallani alalla. Samana kesänä lähdimme poikien kanssa Tukholmaan. Reissu oli rankka niin henkisesti kuin fyysisestikin. Laivalla ollessa olin aikeissa mennä nukkumaan, mutta päädyin pienessä nousuhumalassa pelaamaan koko kuukauden kesätyöpalkan ja vielä päälle. Palatessani kotiin tililläni oli nolla euroa rahaa ja suuret velat siihen päälle.

Palasin kesätöihin. Yhtenä lämpimänä kevätpäivänä kesken työpäivää minulle iski huono olo. Oksetti. Sydän hakkasi kovaa ja oloni oli tuskainen.

Ahdistus vuosien itselleni ja muille valehtelusta,
sekä hävityistä rahoista iski minuun.
Olen valehdellut koko elämäni.

Lähdin ajelulle ja nousin skootterin selkään. Tuskainen oloni paheni. Se oli hirveintä mitä olen elämässäni kokenut. Katsoin itseäni skootterin sivupeilistä: Olin kalman kalpea ja hikinen, silmät tuijottivat tyhjyyttä.

Ajoin skootterin junaradan viereen. Tiesin, että juna kulkee siitä ainakin kerran tunnissa. Kävelin sekavana ja ahdistuneena kohti rataa. En muista kuinka kauan odotin junaa, kun ääni päässäni käski soittamaan vielä yhden puhelun. Sen viimeisen puhelun. Soitin äidilleni.

Kerroin, että on todella huono olla. Kerroin, että olen pelannut elämäni aikana todella paljon enkä enää jaksa. Isäni liittyi mukaan puheluun. Sovimme, että juttelemme lisää työpäivän jälkeen. Ahdistunut oloni hälveni hiukan. Tuntui, että olin saanut ison ongelman kerrottua. Taisin selvitä puhelusta vanhemmilleni ensimmäistä kertaa pitkään aikaan niin, ettei minun tarvinnut valehdella heille. Outoa on, että puhelun jälkeen pystyin tekemään työpäiväni loppuun. 

Samana iltana soittelimme ja puhuimme ongelmastani. Ensimmäinen tehtäväni oli mennä pankkiin ja luovuttaa tilini käyttöoikeus isälleni. Se oli helpottava tunne. Kerroin tällöin peliongelmastani myös kihlatulleni.

Pohjakosketuksesta onneen ja rehellisyyteen

Etsimme minulle apua yhdessä perheeni ja kihlattuni kanssa. Tuntui, että joka paikkaan piti odottaa kauan. Tarvitsin ja halusin apua heti, mutten saanut sitä.

Lopulta löysin Pelirajat’on-toiminnan ja ilmoittauduin mukaan vertaistukiryhmään.

Ensimmäinen ryhmäkerta jännitti minua.
Mutta pian huomasin, että on paljon
ihmisiä, joilla on samanlaisia
ongelmia kuin minulla.

Ensimmäinen ryhmäkerta jännitti minua. Pian huomasin, että on paljon ihmisiä, joilla on samanlaisia ongelmia kuin minulla. Ryhmän jälkeen minulla nousi ajatus, että haluaisin myös itse auttaa ihmisiä rahapeliriippuvuuteen liittyvissä asioissa.

Kouluttauduin ryhmäohjaajaksi ja heti koulutuksen jälkeen sain oman ryhmän ohjattavakseni. Olen kouluttautunut myös kokemusasiantuntijaksi. Toivon, että voin auttaa muita peliongelmista kärsiviä ja ehkäistä siihen pisteeseen joutumista.


Tämä on minun tarinani. Kertomuksen alussa kysyin, paljonko on kevytmaidon litrahinta. Kun mietin pelihelvettiä ja edellistä elämääni, niin todellakin, kevyt maidon litrahinta nousee helposti 100 euroon.

Nykyään kevytmaito maksaa onneksi alle euron: osaan hallita rahankäyttöäni ja kauppareissut ovat mukavia, kun tuntee ja tietää rahan arvon ja merkityksen. Joskus palkitsen itseni ostamalla laadukkaan saunaoluen ja lapsille Grandit. Ennen ei ollut varaa osaa halvinta pillimehua, joka maksoi 0,25 euroa, mutta pelaamiseen oli aina varaa.

Pelien tilalle on tullut ystäviä ja sosiaalisuutta. Harrastuksiin panostaminen on nykyään mahdollista. Ehkä parasta kuitenkin on entisen kihlattuni, nykyisen vaimoni, sekä vanhempieni luottamus minuun, toimiini ja rahankäyttööni.

Tilitietoja isäni pääsee katsomaan – vielä tänä päivänäkin – milloin haluaa. Se ei häiritse minua ollenkaan. Luottotietoni ovat puhtaat ja välillä tuntuu, että olen maailman onnellisin ihminen, kun pystyn olemaan rehellinen ja avoin.

Seuraava tarina | Kaikki tarinat