Hyppää sisältöön

Median pyörteissä

Pelaajat

Peliongelmat ovat mediassa esillä aika ajoin.

Alla muutama maaliskuun aikana ilmestynyt juttu, joissa osa vertaisohjaajistamme on päässyt kertomaan omia tarinoitaan ja jakamaan tietoutta peliriippuvuudesta.

Ongelmapelaajien vertaisohjaaja: Saattaa lähteä 20 sentistä / YLE Pohjois-Karjala 29.3.2014
Joensuun vertaisohjaaja Samuli sanoo, että ongelmallinen pelaaminen voi alkaa niinkin pienestä kuin 20 sentistä. Peliongelmainen hakee apua usein vasta sitten, kun läheisetkin ovat jo aavistaneet tilanteen ja velkaakin on jo kertynyt melkoisesti.

Peliongelmaisen kallis kamppailu konetta vastaan / Aamuset 19.3.2014
Turun vertaisohjaaja Arska kertoo löytäneensä pyhän kolmiyhteyden kotikadultaan: kauppa ja kioski peliautomaatteineen ja niiden välissä nostoautomaatti. Kun oman yrityksen konkurssi ja avioero painoi päälle, pelikone tuntui hyvältä pakopaikalta. Nyt Arska on saanut lopetettua ja haluaa auttaa muita samassa tilanteessa olevia.

Koko elämä pelissä / Suurtampere 4.3.2014
Tampereen vertaisohjaaja Mikko yritti ensin päästä omasta peliongelmastaan eroon itsekseen. Kun se ei tehonnut, ymmärsi mies lopulta hakea apua ulkopuolelta. Mikko painottaakin puhumisen tärkeyttä. Vaikka puhuminen pelottaa, on se ensimmäinen askel parantumiseen. Eikä kukaan tuominnut Mikkoa, vaikka hän asiasta kertoikin.