Hyppää sisältöön

Olen 29-vuotias uhkapelipeliongelmainen

Pelaajat, Vieraskynä

Olen pelannut koko ikäni pelejä ja kilpailuja kaikissa mahdollisissa muodoissa. Urheilu ja kaikenlaiset pelit ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Olen pienen ikäni aikana harrastanut laidasta laitaan muun muassa jalkapalloa, jääkiekkoa, sulkapalloa ja golfia. Urheilun lisäksi olen nauttinut aina suuresti konsoli- ja lautapeleistä. Kilpaileminen ja ennen kaikkea voittamisen halu on minulla aina ollut hyvin vahva luonteenpiirre.

Uhkapelaamista kokeilin ensimmäisen kerran Tampereella yläaste-ikäisenä. Peli oli moniveto ja panoksena oli minimi, muistaakseni yksi markka. Halusin kokeilla peliä, koska muutama luokkakaveri oli edeltävänä viikkona voittanut kyseisestä pelistä joitain satasia. Tuntui helpolta veikata kolmen jalkapallo-ottelun tulos.

Vähemmän yllättäen kaikki kolme tulosta menivät väärin. Kokeilin vielä muutaman pitkävedon, mutta ei siitäkään tullut mitään. Suurin motivaatio pelaamiseen tässä vaiheessa oli raha. Viikkorahani olivat sen verran pienet, että ylimääräinen raha houkutti. Toisaalta jo muutaman vetolapun ja yhtä monen tappion jälkeen ymmärsin, ettei tietotaito tähän hommaan riitä.

Vedonlyönti sai jäädä mutta tilalle tuli hedelmäpelit, pokerit ja raaputusarvat. Pienet viikkorahani sain helposti menemään näihin peleihin ja urheilun lisäksi elämään astui nyt supermarkettien eteiset pelikoneineen. Samaan aikaan aloin tehdä myös pieniä näpistelyjä, jotka kohdistuivat lähinnä makeisiin.

16-vuotiaaksi asti asuin Tampereella äidin ja pikkusiskon kanssa. Murrosiän pahimmassa taittokohdassa äitini lähetti minut isäni ja äitipuoleni luokse Rovaniemelle. Vaikka Rovaniemi oli tuttu kaupunki, ei ollut mikään ideaali tilanne hypätä kesken yläasteen uuteen kaupunkiin ja uuteen kaveripiiriin. Liikuntamäärät vähenivät, eikä tuttua kaveripiiriä ollut ympärillä. Täytin tyhjiön ensimmäisellä omalla tietokoneellani ja playstationilla.

Tietokoneen ja internetyhteyden avulla minulla avautui uusi maailma: nyt oli mahdollista seurata urheilua muutenkin kuin Ylen Teksti-TV:n kautta. Tämän myötä näennäinen tietoisuus urheilumaailmasta lisääntyi ja pitkävedot palasivat kuvioihin. Tällä kertaa osumaprosentit olivat jo enemmän kuin nolla, mutta kyllä tuohon touhuun enemmän meni kuin mitä sieltä tuli. Panokset olivat pieniä, mutta vedonlyönti oli kuitenkin lähes viikoittainen osa elämääni. Sitä kautta sai mukavasti jännitettävää iltoihin ja tässä vaiheessa elämää motivaatio pelaamisen oli vaihtunut rahasta jännityksen hakemiseen.

Elämä suuntautui kuitenkin takaisin paremmille urille, kun sosiaaliset verkostot kasvoivat ensimmäisen oikean parisuhteen ja ammattikoulun aloittamisen myötä. Pitkävedot, vakiot, pelikoneet ja täysi-ikäisyyden myötä myös kansainväliset peliyhtiöt olivat silti osa elämääni. Pelaaminen ei kuitenkaan mielestäni hallinnut minua, vaan minä pelaamista – näin ajattelin pitkään.

Elämä rullasi omalla painollaan muutaman vuoden. Valmistuin ammattikoulusta ja kotiuduin armeijasta, työttömänä. Työttömän peruspäivärahalla ei hirveästi juhlittu ja jostain piti taikoa lisää rahaa. Matemaattisena ihmisenä aloin perehtyä voittavaan vedonlyöntiin. Luin materiaalia aiheesta, laskin kertoimia ja todennäköisyyksiä, pidin kirjaa kaikista vedoista sekä keräsin luonnollisesti dataa pelaamistani sarjoista. Tämä ”työ” vei luonnollisesti paljon aikaa, varsinkin alussa – mutta sitähän työttömällä oli yllin kyllin.

Seuraavat kolme vuotta olinkin voittava vedonlyöjä, kun vuositasolla viivan alle jäi viisinumeroinen luku plussaa. Opintoihin palanneena sain voitoista hyvän lisän opintorahan ja asumislisän päälle. Tässä vaiheessa touhussa oli kuitenkin vielä järki ja kontrolli mukana. Elämä sujui mielekkäästi.

Pelien hallinta, ja elämänhallinta yleensä alkoi kuitenkin rakoilemaan, kun päätin erota tyttöystävästäni. Reilun neljän vuoden parisuhde päättyi minun aloitteestani, koska en ollut valmis sitoutumaan loppuiäkseni. Järki ja maltti jäivät vedonlyönnistä kokonaan. Koulu oli toissijaista ja elämä meni betsaillessa ja juhliessa. Aika nopeasti säästöt hupenivat ja mukaan tuli myös itse piru – pikavipit.

Tarkoitus oli lainata vain hetkellisesti rahaa ja maksaa loppukuusta aina lainat takaisin. Muutaman kuukauden tämä onnistuikin, kunnes lainaa oli jo niin paljon, että pienillä tuloilla niitä ei saanut enää kuitattua. Oli pakko ottaa entistä isompia vippejä sekä tietenkin yrittää pelata takaisin hävityt ja juhlitut rahat.

Tässäkin vaiheessa mielsin itseni vielä voittavaksi pelaajaksi, vaikka en sitä aikoihin enää ollutkaan. Välillä tuli voittoja ja sain velkoja lyhennettyä, mutta lumipallo kasvoi sen verran isoksi, että lopulta menetin luottotietoni. Velkaa ei onneksi ehtinyt kertyä kovin paljon ulosottoon ja sovin perijöiden kanssa maksusuunnitelmat. Kukaan läheisistäni tai perheenjäsenistäni ei tiennyt tilanteestani. Perheessämme vaikeat asiat on perinteisesti lakaistu maton alle ja samaa kaavaa käytin myös itse.

Muutama kuukausi myöhemmin tapasin nykyisen kumppanini. Olin mielestäni selättänyt rahavaikeudet ja vihdoinkin uusi ja parempi elämä voisi alkaa. Koska halusin olla rehellinen ja luottamuksen arvoinen, kerroin kumppanilleni taustastani ja luottotietojen menetyksestä. Oli pitkästä aikaa hyvä olla. Uskoin, että menetin luottotietoni elämäntyylini seurauksena. Vedonlyönti oli vain pieni osa tuota kakkua, eikä siis syyllinen vaikeuksiin.

Parisuhteessa meni hyvin ja sain velatkin maksettua pois. Vedonlyönti oli yhä osa elämää, mutta luottotietojen menetyksen ja pienien tulojen takia panokset pysyivät maltillisina.

Sitten aloitin vakituisen työsuhteen ja pitkästä aikaa rahaa oli taas enemmän. Hupipelaamisena ollut vedonlyönti pysyi mukana kaiken aikaa ja panokset kasvoivat, mutta homma pysyi kohtuullisena. Käännekohta tapahtui kuitenkin vuotta myöhemmin, kun muutin puolisoni töiden perässä Kuusamoon. Jälleen kerran aloin kaipaamaan jännitystä elämääni, ja sitä tarjosi vanha tuttu uhkapelaaminen.

Panokset kasvoivat, ja vedoissa siirryin omalta mukavuusalueelta oudompiin sarjoihin ja lajeihin. Ei ollut sellaista urheilutapahtumaa josta ei olisi vetoa voinut lyödä.

Velkakuoppa syveni, eivätkä rahat enää riittäneetkään elämiseen eikä pelaamiseen. Pyysin kavereilta ja perheenjäseniltä uskottavilla tarinoilla rahaa. Osan maksoin takaisin, mutta moni laina jäi roikkumaan. Tämän lisäksi ostin internetistä osamaksulla kallista tavaraa, ja myin ne huutonetissä tappiolla pois. Ajattelin saavani rahat takaisin pelaamalla – mutta ei vain onnistunut.

Olin todella ahdistunut, nukuin huonosti ja söin vähän. Koko ajan pelkäsin, mutta samalla myös toivoin jääväni kiinni. En jaksanut enää. Siinä vaiheessa, kun minulla oli kahden kuukauden vuokrat maksamatta, lumipallo pysähtyi viimein. Vuokranantajamme otti yhteyttä avopuolisooni. Hieman ennen tätä asuntoomme oli tullut vesivahinko ja meidän piti etsiä sijaisasunto kolmeksi kuukaudeksi. Vakuutusyhtiö vaati kuittia maksetusta vuokrasta, joko edellisestä asumuksesta tai uudesta asunnosta, jotta he voisivat korvata menetetyn vuokran vuokranantajallemme. Tili näytti nollaa, mutta jotain piti keksiä. Näppäränä poikana väärensin kuitin maksetusta vuokrasta.

Vakuutusyhtiöön tämä meni läpi, mutta muiden vuokraongelmien takia jäin lopulta kiinni. Kujanjuoksu päättyi viimein.

Kun kaikki räjähti käsiin, myönsin, että minulla oli mennyt paljon rahaa ja aikaa pelaamiseen. En kuitenkaan vielä tässäkään vaiheessa tajunnut että minulla on peliongelma. Soitin oma-aloitteisesti Peluuriin pyytääkseni neuvoja; samaan hengenvetoon totesin ettei minulla ole ongelmaa pelihimon kanssa. Puhelun aikana kuitenkin ymmärsin, että ehkä on aika lopettaa myös itselle valehtelu. Sain Peluurista hyviä vinkkejä ja sitä kautta pääsin myös A-klinikalle. Kävin A-klinikalla 8-10 kertaa kesän aikana, ja nyt seuraava steppi on Pelirajat’on toiminnnan peliongelmaisten vertaistukiryhmä.

Tammikuussa 2015 tuli 8 kk täyteen, kun uhkapelaaminen ei ole oikeasti enää hallinnut elämääni. Velat saan maksettua aikanaan pois, mutta valheita ja läheisten loukkaamista en voi kuin yrittää paikkailla loppuikäni ja osoittaa heille kiitollisuuttani. Vaikka asiat voisivat olla paljon paremmin, olen todella tyytyväinen tämänhetkiseen elämääni ja pelaamattomuuteeni.

window.dataLayer = window.dataLayer || []; function gtag(){dataLayer.push(arguments);} gtag('js', new Date()); gtag('config', 'UA-32014541-1');