Hyppää sisältöön

Voimaantumisen voima

Vieraskynä

Julkaistu vanhoilla nettisivuilla: 08.10.2012

Pelurit pelaa. Voittajat voittaa ja häviäjät häviää. Rajat hälvenevät. Panoksena on onnellisuus.

Ongelmallisesti pelaavat haaveilevat suurista ja ihmeellisistä asioista, joita he tekevät kun voittavat. Kerrankin perheelle ja ystäville pääsee tarjoamaan ylellisyyksiä. Kun iso potti osuu kohdalle, nurkan takana odottaa perheen onnen ja ystävien ihailun lisäksi sosiaalisen aseman nousu.

Kun pelaaja menestyy, peli tuntuu ekstaasilta, huumeelta. Tunne täyttää nopeasti koko elämän. Mitä enemmän näitä voimaantumisen kokemuksia kertyy, sitä enemmän kasvaa toleranssi endorfiiniannosten suhteen. Pakonomaisesti pelaavalle voimaantumisen tai onnistumisen kokemus kasvattaa entisestään haaveita. Kun haave kerta toisensa jälkeen jää toteutumatta, pelikierre syvenee. Ilman Suurta Onnistumista, sosiaalista läpimurtoa elämä ei tunnu edes siedettävältä.

Kun ongelmallisesti pelaava myöntää olevansa voimaton pelaamisen pakon edessä, ollaan ratkaisutilanteessa. Toisaalta sama voimattomuuden tunne saattoi olla alunperin keskeisin tekijä, joka johti pelaamaan. Juuri voimaantumisen tunteen etsiminen voi synnyttää peliriippuvuuden. Jospa pelaaminen ei olekaan huume, vain ainoastaan väline lievittää voimattomuuden tunnetta? Pelaaminen tapahtuu pakon sanelemana, mutta voi, paradoksaalista kyllä, tuntua pelaajasta vapaudelta.

Peli antaa siis pelaajalle vapauden tunteen, mutta kyse on vapauden tunteen illuusiosta. Jos voimaantuminen aiheuttaa riippuvuutta, kuinka me ulkopuoliset voimme vaikuttaa siihen? Voimmeko kannustaa pelaajia korvaamaan vapauden illuusion, jonka pelaaminen antaa, jollain muulla toiminnalla? Jos voimaantumisen tunne luo riippuvuutta, voimmeko keksiä muita, terveitä, voimaantumisen tunteita aiheuttavia tekijöitä? Vai onko se edes tarkoituksenmukaista?

Ihmiselle on luontaista etsiä ja tehdä asioita, joissa hän kokee olevansa hyvä. Uskon, että monet ongelmallisesti pelaavat ovat kokeneet ainakin pelaamisen alkuvaiheessa juuri tämän tunteen. Voimaantuminen ei ole siis itsessään positiivista tai negatiivista. Myös esimerkiksi syömishäiriöinen tai aggressiivisesti käyttäytyvä ihminen voi voimaantua tyydyttäessään tarvettaan. Lista on loputon. Toisaalta yhtä hyvin liikunta, oppiminen, perhe tai työmenestys voivat voimaannuttaa.

Vertaistoiminta antaa voimaantumiseen uuden näkökulman. Vertaistuen mahdollisuudet ovat sen ainutlaatuisuudessa ja yhteisön voimaannuttavassa vaikutuksessa. Vertainen on sosiaalisesti tasavertainen. Yhdistävänä tekijänä on tässä tapauksessa pelaaminen, mutta vertaisryhmäläisillä on tietenkin muitakin puolia. He voivat olla hyviä muussakin kuin pelaamisessa. Kokemusten jakaminen, yhdessä tekeminen ja itsensä osalliseksi tunteminen voi olla voimaannuttavampaa kuin tuhoavat tavat. Ainakin pidemmällä tähtäimellä. Niin, myös toisten tukemiseen ja auttamiseen voi jäädä koukkuun.

Markus Raivio 
Hankejohtaja, Sosiaalipedagogiikan säätiö. Markus Raivio on musiikkiterapeutti ja muusikko (hän on soittanut mm. Problems? – ja Freud Marx Engels & Jung -yhtyeissä). Raivio valmistui musiikkiterapeutiksi Sibelius-akatemian koulutuskeskuksesta. Nyt hän kehittää toiminnallista vertaistuen GFP-mallia Sosiaalipedagogiikan säätiöllä.

Lue Markus Raivion kirjoittama Nuoret Sankarit – mielenterveys ja toiminnallinen vertaistuki (2012) -pamfletti.