5 vinkkiä läheisille hyvinvoinnin ylläpitämiseen
—
Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin pohjana on omien tarpeiden tunnistaminen ja niiden ilmaiseminen ääneen toiselle. Henkilökohtaisella tasolla tämä tarkoittaa muun muassa pyrkimystä elää oman näköistä elämää ja toteuttaa itseään sekä mahdollisuutta tavoitella ja saavuttaa itselle tärkeitä asioita.
Usein ongelmallisen rahapelaamisen seurauksena asioiden hoitaminen (laskut, lapset, parisuhde, kotitalous, yms.) ja erilaiset vastuualueet pelaaja-läheinen -suhteessa ovat siirtyneet monissa asioissa huomaamatta läheisen hoidettavaksi.
Tilanteen jatkuessa pitkään, läheisestä saattaa tuntua, että tilanne on jopa toivoton. Ajatus: ”On helpompi hoitaa itse, kun joutua pettymään toiseen” alkaa vallata jokaisella ihmissuhteen osa-alueella ongelmallisesti pelaavan kanssa. Lopulta saattaa käydä niin, että läheinen hoitaa kaiken vastuun ja työn ja uupuu tämän alle. Näin ei tarvitse kuitenkaan käydä!
Kuten meillä jokaisella aikuisella, terveellä ihmisellä, niin myös rahapelaajalla on elämässään erilaisia vastuita joita hänen tulee tehdä ja toteuttaa. Jos hän ei hoida asioitaan, hänen tulee kantaa vastuut niiden seurauksista. Siitä huolimatta, läheinen voi kulkea rinnalla, tukea ja auttaa tarvittaessa, mutta kynnysmatoksi ei läheinen saa joutua.
Läheisellä on lupa elää omaa elämää
Läheisellä on siis täysi lupa ja oikeus elää omaa elämää. Hänen ei tarvitse koko ajan huolehtia, toimia sijaiskärsijänä tai olla pelastavana tekijänä jonkun toisen elämässä. Hänen on vapaus olla iloinen, viettää aikaa ystävien kanssa ja ottaa omaa vapaata aikaa. Läheinen voikin ensisijaisesti pohtia, mitkä asiat ovat elämässä tärkeitä ja voiko hän jämäkästi ilmaista toiselle omista tarpeistaan ja toiveistaan.
Läheisen tiedostaessaan paremmin omat selviytymiskeinonsa ja niiden vaikutukset suhteeseen ja kun hän uskaltaa päästää irti naruista, voimavarat alkavat kasvaa. Vuorovaikutustaitojen ja minä-viestinnän harjoitteleminen, vastuiden jakaminen tasa-arvoisemmiksi, kirjalliset sopimukset ja oman arvon tunnistaminen ovat niitä työkaluja, joiden avulla läheisen on mahdollista saada yhteys pelaajaan ja arkea sujuvammaksi.
Alla on kerättynä viisi vinkkiä, joihin läheisenä voi kiinnittää huomiota ja pohtia, miten itse toimii pelaajan kanssa ja vaikuttavatko nämä hyvinvointiin.
5 vinkkiä läheisille oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen:
1. Tule tietoisemmaksi omista tunteistasi ja tarpeistasi.
Aseta itsesi etusijalle, käytä jämäkkää viestintää ja aseta selkeät rajat suhteeseen. Mieti, paljonko jaksat ja haluat olla pelaajan tukena. Huolehdi ensisijaisesti omasta jaksamisestasi.
2. Mitä enemmän huolehdit, varmistelet ja korjaat pelaamisesta koituvia haittoja, sitä huonommaksi oma olosi saattaa todennäköisesti käydä.
Pelaaja ei hyödy siitä, että läheinen kantaa vastuun, joka pelaajan tulisi oppia itse kantamaan. Muista myös, että pelaaminen ei ole sinun vikasi, vaikka toinen näin väittäisi (hän tekee sen oikeuttaakseen oman toimintansa).
3. Et voi pakottaa tai pelastaa toista – yksinomaan pelaaja itse on ainoa, joka voi tehdä päätöksen pelaamisen lopettamisesta. Jos kannat vastuun pelaajan puolesta, hän tuskin on halukas ottamaan sitä takaisin niin kauan kun pelaaminen on ongelmallista. Pahimmillaan vastuun epätasainen jakautuminen viestii pelaajalle mahdollisuudesta jatkaa entiseen tapaan.
4. Ota puheeksi rahapelaamisen vaikutukset sinuun ja elämääsi ja käytä / tutustu minä-viestintä -muotoon. Sinulla on oikeus kertoa pelaamisen negatiivisista vaikutuksista itseesi, kertoa kaikista pelaamisen herättämistä tunteista ja ajatuksista syyllistämättä pelaajaa. Jos neutraali keskustelu on tilanteen tulehtumisen vuoksi mahdotonta, harkitse asian ottamista puheeksi ystävän kanssa tai vertaispalveluissa. Myös ammattiapu voi olla tarpeen.
5. Pelaajan ongelman pohtimiseen ja korjailuun käytetty aika syö aikaa kaikilta niiltä asioilta, joista hyvinvointi pääasiassa muodostuu.
Loppuun palaneena et voi olla pelaajan tukena silloin kun hän itse on valmis lopettamaan pelaamisen. Toimintatapojen muutos vaatii aikaa. Älä siis vaadi heti itseltäsi täydellistä suoritusta.
Läheisen ei koskaan tarvitse jäädä yksin asioidensa kanssa.
Tutustu Pelirajaton-vertaistukipalveluihin ja hae mukaan! Me olemme täällä sinua varten!
Uusimmat
-
Joulunajan apu ja tuki
Kenenkään ei tarvitse, eikä kuulu jäädä yksin – ei edes loma-aikoina. Vaikka joulun vertaispalveluiden tarjonta on…
-
Kysely rahapelihaittoihin liittyvien palveluiden käytöstä
Vastaa kyselyyn ja auta kehittämään palveluita rahapelaajille ja läheisille Tutkimuksen tavoitteena on selvittää rahapelihaittoihin liittyvää palvelun-tarvetta…
-
Ohjaajakoulutus: Käytännön oppeja, vertaistukea ja henkilökohtaista kasvua
Kaikki vapaaehtoisemme osallistuvat maksuttomaan ohjaajakoulutukseen (2 op, 54 h), joka antaa heille valmiudet toimia vertaisohjaajina. Kouluttajina…