—
Mitä rahapelaamisesta toipuminen oikeasti on?
Toipuminen on henkilökohtainen, ainutlaatuinen, asenteiden, tunteiden, päämäärien, taitojen ja roolien muutosprosessi. Huh-huh, mikä ajatushirviö! Tällaisen määritelmän sain hakukoneelta. Yhtäkaikki, toipumisessa on kyse pitkällisestä prosessista, joka edellyttää tiettyjä asioita, kuten esimerkiksi muutosta, päätöstä ja sitoutumista. Kuten määritelmässäkin mainitaan, prosessi on henkilökohtainen ja ainutlaatuinen. Itse me tiedämme parhaiten, mikä omassa elämässämme on parasta meille itsellemme, ainakin oletettavasti.
Päätös
Toipumisprosessin alkamisen edellytyksenä on tehdä päätös jonkin asian muuttamisesta. Puhuttaessa rahapeliongelmasta, on ajauduttu mahdollisesti tilanteeseen, joka jatkuessaan johtaa totaaliseen katastrofiin. Raha-asiat ja ihmissuhteet saattavat olla huonolla tolalla, tarvitaan muutosta. Muutos edellyttää, että jonkin asian on oikeasti muututtava.
Omalla kohdallani päätös muutostarpeesta oli hankala. Vaikka olin pelannut raha-asiani todella huonoon kuntoon ja elämäni oli muutenkin sekaisin, en millään meinannut pystyä myöntämään, että minulla on rahapeliongelma ja että valtaosa ongelmista ja pahasta olosta liittyy pelaamiseen. Lopulta kuitenkin tuli tilanne, että pelasin täysin pakkomielteisesti. Tunne oli pelottava ja toivoin, että rahat loppuvat, että loppuu tämä järjettömyys.
Ymmärrän hyvin, miten vaikeaa on myöntää olevansa ongelmissa pelaamisensa suhteen. Maailma on täynnä hyviä selityksiä, millä omasta mielestä saa siirrettyä päätöstä hamaan tulevaisuuteen. ’Sitkun’ ja ’mutkun’ ovat todella käyttökelpoisia sanoja käytettäväksi. ’Huomenna’ tai ’ensi viikolla’ on huonoin aika päättää, paras aika on nyt.
Ymmärrän hyvin, miten vaikeaa on myöntää olevansa ongelmissa pelaamisensa suhteen. Maailma on täynnä hyviä selityksiä, millä omasta mielestä saa siirrettyä päätöstä hamaan tulevaisuuteen.
Jos pelaaminen on täysin hallitsematonta, ainoa vaihtoehto on pelaamisen kertakaikkinen lopettaminen. Rohkenen väittää, että pikku hiljaa, kun pelaaminen on loppunut ja eläminen on palautumassa ns. normaaliin moodiin, tulee voimia ja aikaa. Itselleni oli yllätys ajan määrä, mikä jäi käytettäväksi, kun pelaaminen loppui. Kun kasinopelien kilinä pikkuhiljaa vaimeni ja häipyi ajatuksista, tuli energiaa lähteä rakentamaan rikkinäistä minuuttaan uudestaan. Retuperällä olleet raha-asiat vaativat myös toimintaa. Lopulta nousi päivä, jolloin tuli tunne, ettei minun enää tarvitse pelata.
Itse en usko pelaamisen vähentämiseen, joillakin se tosin saattaa toimia. Vähentämisessä joutuu kaiken aikaa kontrolloimaan toimintaansa. Pitemmän päälle se ei kanna, eikä kestä. On, kuin jättäisi oven vähän raolleen…
Muutos
Kuvainnollisesti peluri elää kuplan sisällä. Kysymys kuuluukin, miten elämä jatkuu uudessa tilanteessa, kuplan ulkopuolella. Mielestäni tämä kuvaa hyvin sitä tilannetta, minkä äärellä ollaan, kun muutostyötä lähdetään toteuttamaan.
Ennen pelaamista on saatettu kerätä itselleen tiedostamatonta taakkaa esim. mielipahaa, vähättelyä, mitätöintiä, huonoa kohtelua, yms. Kaikki nämä on tiukasti padottu sisälleen. Ei ole ollut eväitä niiden vastaanottamiselle eikä käsittelylle. Pelaaminen on tullut kuvioon helpottavana pakopaikkana. Nyt kun yhtäkkiä ei olekaan pakopaikkaa, joutuu seisomaan paljaana itsensä edessä ja kohtaamaan ison määrän outoja asioita. Tässä kohtaa itselleni tuli ensimmäisenä tunteena viha, katkeruus ja itsesääli. Negatiivisissä tunteissa oli turvallinen pyöriskellä, ei tarvinnut ottaa vastuuta, kun vika oli muissa. Vähitellen sisäistin, että piehtarointi noissa tunteissa on kuin joisi itse myrkkyä ja odottaisi, että joku toinen kuolee siihen myrkkyyn. Muiden syytteleminen ei johtanut mihinkään.
Isoin, ehkä ratkaisevin oivallus itselläni oli, että kukaan muu ei elä tätä minun elämääni ja on minusta kiinni, millaista se eläminen on. On minun vastuullani, mitä elämässäni tapahtuu.
Isoin, ehkä ratkaisevin oivallus itselläni oli, että kukaan muu ei elä tätä minun elämääni ja on minusta kiinni, millaista se eläminen on. On minun vastuullani, mitä elämässäni tapahtuu. Tästä ajatuksesta lähti todellinen muutosprosessi käyntiin. Aluksi oli käytävä läpi nykytilanne, joka ei kaksiselta näyttänyt. Pelaamisesta kertynyt miinussaldo oli järkyttävän kokoinen, eikä tilannetta parantanut yhtään se vieras tyyppi, joka majaili minun kehossani, ja joka tuntui olevan kaikesta täysin ulapalla. Pikkuhiljaa, todella pienin askelin, terapian avulla sekä tiedon lisääntymisen ansiosta, löytyi voimia ja työkaluja, millä päästiin eteenpäin. Korostan, että ulkopuolinen apu, oli se sitten vertaistukiryhmä, terapia, tai mikä tahansa, on tässä kohtaa kullan arvoista.
Voimien lisääntyessä, lisääntyi myös uteliaisuus siitä, miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty. Menneisyydestä löytyi roppakaupalla asioita ja tapahtumia, joilla saattoi olla selkeä syy-yhteys. Lapsena opin valehtelun ja miellyttämisen jalot taidot, välttääkseni kaikenmoisia ristiriitoja ja konflikteja. Elin ilmeisesti jonkin laisessa mielikuvamaailmassa. Pelurin maailma on kutakuinkin samanlainen, eli tavallaan palasin samaan rooliin, minkä olin jo lapsena omaksunut. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta sen voi pikkuhiljaa oppia hyväksymään, ja päästämään irti. Huonotkin asiat pystyy näkemään tarkoituksellisina, voi ajatella, että kaikilla meillä ihmisillä on omat syynsä toimia tietyllä tavalla, hyvässä ja pahassa. Aina ei välttämättä ole kyse, tietoisesta vahingoittamisesta, aitoa pahuutta kohtaa harvoin.
Vanhoista, ylimääräisistä asioista irti päästäminen tuo ison helpotuksen elämään. Lisäksi asioita, joihin ei pysty mitenkään itse vaikuttamaan, ei kannata kuormata itselleen. Turhinta on vaivata päätään sillä, että mitähän muut ihmiset ajattelevat tai sanovat.
Rehellisyys
Rehellisyydellä tarkoitan tässä rehellisyyttä itseään kohtaan. On myönnettävä tosiasiat ja elettävä todellisuudessa. Ketään ei auta asioiden kaunisteleminen, eikä peitteleminen. Pelurille valehteleminen on luontaista, jopa niin luontaista, ettei siitä ei tiedosta tuntevansa enää edes häpeää. Häpeän taakka on raskasta kantaa. Uskon kuitenkin, että jokainen sepite, minkä peluri kertoo, lisää tätä taakkaa.
Sitoutuminen
Elämisen varrella sitoudumme monenlaisiin asioihin. Niitä ei kuitenkaan isommin tule noteerattua. Saamme opiskelu- tai työpaikan, perustamme perheen, ostamme asunnon, sitoudumme suoriutumaan niistä asioiden vaativalla tavalla. Ihan okei, näin kuuluu toimia. Mutta, kun päätös esim. pelaamisen lopettamisesta ja sitoutuminen siihen päätökseen, on käsillä, yhtäkkiä siitä tuleekin elämää suurempi asia. Mikä siitä tekee niin mahdottoman vaikean? Tätä kysymystä olen pallotellut lukuisia kertoja mielessäni, eikä täysin tyhjentävää vastausta ole löytynyt. Uskoisin punaisen langan löytyvän ihmisen ajatusmaailmasta, joka on todella vahva. Peluri uskoo tosissaan voittavansa suuren summan rahaa, vaikka minkäänlaista totuuspohjaa asialle ei ole. Jos tämän voimavaran pystyisi valjastamaan esimerkiksi sitoutumiseen pelaamisen lopettamisesta, lopputulema olisi hyvä.
Mitä enemmän asiasta tietää, sitä todennäköisemmin ajatusmaailmakin kääntyy pois harha-ajattelusta, ja tilalle tulee tervehdyttävää ajattelua. Sitoutuminen pitäisi mieltää asiana, joka tuo elämään jotakin hyvää, eikä niin, että joutuu luopumaan jostakin tärkeästä.
On tärkeää, että ongelmallisesta rahapelaamisesta on saatavilla tietoa. Mitä enemmän asiasta tietää, sitä todennäköisemmin ajatusmaailmakin kääntyy pois harha-ajattelusta, ja tilalle tulee tervehdyttävää ajattelua. Sitoutuminen pitäisi mieltää asiana, joka tuo elämään jotakin hyvää, eikä niin, että joutuu luopumaan jostakin tärkeästä.
Tähän muutosprosessiin on kulunut aikaa, mutta se on ollut sen ajan arvoista. Kokonaisuutta on helpottanut suuresti myös velkojen maksaminen pois. Entisestä laskujen välttelijästä ja puliveivarista on tullut kiitollinen asioiden hoitaja. Palkinnoksi tästä kaikesta on myös tullut mielenrauha, levollisuus, kiitollisuus ja luottamus, että elämä kantaa sittenkin.
–Eilastina Pelirajaton-vertaisohjaaja