5.4.2017 — Kokemuksia vertaispalveluista, Vertaisohjaajat, Vertaispuhelin

Kokemus vertaispuhelin toiminnasta

Muistan miten ensimmäiset vertaispuhelut hieman jännittivät. Mietin että pystynkö kuulemaan kaiken sen, mitä ihminen ei todellakaan sanoita. Pystynkö kuulemaan rivien välistä asioita, jotka ovat tärkeitä sekä tuettavalle että tukijalle.

Mutta, mitä useamman puhelun olin tehnyt sitä varmemmaksi itseni vertaisohjaajana myös puhelimitse tunsin. Kyllä siinä puhelimessakin oppii kuulemaan sen, mitä ei sanota ja kuulemaan myös sen, onko tuettava tosissaan asiansa suhteen. On soittajalla sitten halu täydelliseen pelaamattomuuteen tai pelaamisen vähentämiseen. Tämän jokainen tuettava päättää itse, minä sitten päätöstä tuen.

Mutta, mitä useamman puhelun olin tehnyt sitä varmemmaksi itseni vertaisohjaajana myös puhelimitse tunsin.

Apuna vain oma ääni

Pelkästään sanojen ja kuuntelemisen avulla minun täytyy saada luurin toisessa päässä olevan luottamus ja myös usko siihen, että olen todellakin hänen takiaan siellä puhelimessa, juuri häntä yritän auttaa ja tukea ongelmassaan. Sanani yritän valita niin, että pystyn vakuuttamaan tuettavan niin, että hän ymmärtää varmasti mitä puhun ja mistä puhun, että tavoite pelaamattomuuteen tai pelaamisen vähentämiseen on meillä yhteinen.

Hetki jolloin tiedän antamani tuen auttaneen

Kun soitan tuettavalle ensimmäistä kertaa ja kuulen, kuinka vaikea tilanne toisessa päässä on kuinka vaikeaa asiasta on puhua, sanon olevani ylpeä hänestä kun hän on hakenut apua.

Sitten kerron oman tarinani. On selkeästi antoisinta vapaaehtoistyössä antoisinta kun kuuntelija tajuaa, että hän ei ole hullu, hän ei ole ainoa ja hän ei todellakaan ole asiansa kanssa yksin. Sehän se on antoisinta. Ja toki myös se kun olen soittanut toisen ja vielä kolmannenkin puhelun samalle henkilölle ja auttanut häntä huomaamaan ja tajuamaan, että asialle voi tehdä jotain, että peliongelmasta pääsee eroon ja juuri sillä oikealla tiellä hän oman motivaationsa kanssa on! Ja miten ne rahat sitten kuitenkin saa riittämään.

Jokainen onnistuminen palkitsee myös minua, antaa hyvän mielen, että olen saanut auttaa

Mieleenpainuvia puheluita on paljon. Muistan esimerkiksi naisen, joka oli menettänyt työpaikkansa laitettuaan omat ja vieraat rahat sekaisin, joka oli todellakin tosissaan pelaamattomuuden suhteen, joka teki paljon yhdessä sovittuja asioita, joka pisti koko elämänsä uusiksi ja joka myös sai uuden työpaikan. Tai sen nuoren miehen, joka oli todella syvässä kuopassa niin pelaamisen kuin muutenkin elämänsä suhteen. Tänä päivänä hän laittaa minulle viestejä, soittelee ja kyselee kuulumisia ja on itse noussut pelaamisesta ja syvältä kuopasta takaisin jaloilleen.

Jokainen onnistuminen palkitsee myös minua, antaa hyvän mielen, että olen saanut auttaa. Ja paras hetki on tietysti aina kun uuden puhelun aloittaa.

Kuinka paljon vapaaehtoistyö vertaispuhelimessa on vienyt aikaa?

Kävin puheluja tuettavien kanssa joko kerran tai kaksi viikossa; toiset puhelut olivat lyhyempiä, toiset saattoivat kestää yli tunninkin kerrallaan. Puhelimessa tein vertaistyötä vuoden verran.

Vertaistyötä kasvokkain ja puhelimitse – mitä eroa?

Puhelimessa tehtävä vertaistyö eroaa hyvin paljon ryhmässä tapahtuvasta vertaisohjaamisesta. Tällöin minulla ei ole muuta kontaktia ihmiseen kuin pelkkä ääni.

Kun vedän vertaistukiryhmää olen kontaktissa ihmisen itsensä kanssa, en pelkästään äänen kanssa. Vertaisohjaajana ryhmässä pääsee kenties nopeammin näkemään sekä kuulemaan ihmisen halun peliongelmasta toipumiseen, ja pystyy useammalle ihmiselle samanaikaisesti tuomaan informaatiota pelaamattomuuden hyödyistä ja eduista. Vertaisryhmää vetäessäni pystyn ”lukemaan” myös kehonkieltä, kontakti ihmiseen ei ole silloin vain äänen varassa.

Puhelimessa luon luottamuksen tuettavaan vain ääneni ja sanojeni perusteella; ohjaajana ryhmässä, myös oma olemukseni, toivottavasti, viestittää luottamusta. Kenties haastavinta on juurikin tämä, luottamuksen luominen puhelimitse.

Vertaistyö puhelimessa ei kuitenkaan vaadi samanlaisia resursseja kuin vertaisryhmän ohjaaminen

Vertaistyö puhelimessa ei kuitenkaan vaadi samanlaisia resursseja kuin vertaisryhmän ohjaaminen; ei tarvitse autoa, ei polkupyörää, vaan kaikki hoituu vaikka kotisohvalla!

Suora palaute tuettavilta on ollut positiivista

Suora palaute tuettavilta on ollut positiivista. Monen mielessä kun on todellakin ollut luulo, että he ovat maailman ainoat ongelmapelaajat ja kuultuaan tarinani, huomasivat että näin ei todellakaan ole. Monesti sanoivat että eivät voi kyllin kiittää ohjeistuksista, neuvoista ja vinkeistä, joita heille annoin, koska se auttoi heitä konkreettisemmin huomaamaan mitä pitäisi tehdä, jotta asiat saa taasen reilaan.

Myös melkoinen suorapuheisuuteni sai kiitosta tuettavilta; asioista on hyvä puhua asioiden oikeilla nimillä. Paras palaute oli varmaan se, että eräs nainen sanoi minun tekevän niin arvokasta työtä, että sitä ei voi rahassa mitata ja että toivuttuaan täysin hän haluaa myös vertaisohjaajaksi kouluttautua!

Motivaatio vertaistyöhön

Miksi tätä sitten teen? Itse olen niin pohjamutia myöten elämäni pelien takia sotkenut, että uskon tietäväni mistä puhun. Jos yksikin kanssani keskustellut henkilö ottaa vihjeestä vaarin ja saa elämäänsä uutta sisältöä ilman pelejä, koen tehneeni juuri sitä mitä osaan.

Se vilpitön ilo, kun tuettava huomaa, että rahat riittävätkin tilipäivään asti, kun ei pelaa. Ne onnistumisen kokemukset, kun vaikeiden aikojen jälkeen tuettava pystyy taas kahdella jalalla seisomaan ja pää pystyssä pelikoneiden ohi kulkemaan. Se ääni siellä puhelimen toisessa päässä, joka jo osaa hymyillä ja kenties nauraakin. Siksi tätä teen.

Se vilpitön ilo, kun tuettava huomaa, että rahat riittävätkin tilipäivään asti, kun ei pelaa

Vinkki vertaisohjaajaksi haluavalle

Erityisesti puhelimessa tehtävä vertaistyö vaatii hyvää kuuntelemisen taitoa. Kannattaa opetella kuulemaan myös se, mitä ei sanota. Tällainen vertaistyö antaa myös paljon hyviä kokemuksia, saa kuulla hyviä selviytymistarinoita ja varmasti saa myös itselleen hyvän mielen.

Jos lähtee mukaan vertaispuhelimeen, kannattaa muistaa, että puheluja on hyvä olla aluksi vaikka yksi joka toinen viikko ja sitten vaikka viikoittain. Liian suurta palaa ei tarvitse itselleen ottaa haukattavaksi. Hiljaa hyvä tulee, etkä sen kirkkaampaa kruunua saa, vaikka päivittäin puhelintyötä tekisit. Ja jos tuettava ei vastaa puhelimeen, ei se ole SINUN vikasi. Kaikesta et sinäkään ole vastuussa. Kaikkia kun ei vaan voi ”pelastaa”.

On tärkeää myös muistaa ja tiedostaa omat voimavaransa vertaistuen suhteen. Näkisin että oma elämä pitää olla sellaisella mallilla, että aikaa riittää muiden tukemiseen, oma pelaamattomuus on jo tarpeeksi hyvin hallussa, eikä tukeminen saa olla ”taakka”. Tätä vapaaehtoistyötä ei kannata tehdä muuta kuin isolla sydämellä ja lämpimillä ajatuksilla ja todellakin muistaa, että kaikkia emme voi auttaa!

Kaiken voi kiteyttää Pikku Myyn sanoin: ”Se joka on huolissaan ei torku vaan ryhtyy toimiin” -Pikku Myy

Pelirajaton vertaisohjaaja

---

Uusimmat