ELIAS

Harmiton huvipelailu kehittyi ongelmaksi – ja pahaksi sellaiseksi. Hauskoista jätkien kanssa vietetyistä pokeripeleistä siihen, että pilasin unirytmin pelaamalla läpi yön turnauksissa, joiden lopputuloksilla ei loppujen lopuksi ollut mitään väliä. Oli vain pakko pelata, ja jos uuvuttavan pelisession jälkeen oli vielä jäljellä vähänkin energiaa, pelasin perään heti toisen – välillä monta turnausta samaan aikaan.

---

Koulunkäynti saa odottaa. Jos sinne menisi vaikka seuraavana päivänä.

”Tärkeintä oli se tunne.
— Se jännitys.
— Se voiton tunne.”

Nykyaikana kun on niin helppo vain nappia klikkaamalla aloittaa turnaus turnauksen perään. Vai onko sen sittenkään oltava turnaus, miksei käteispelit? Ne ovat nopeatempoisia ja jännityksen tunne on koko ajan läsnä. Niitäkin voi pelata vaikka kymmeniä pöytiä samaan aikaan, kunhan vain tietokoneen näytössä riittää tila, niin kaikki on mahdollista. Se on varmaa, että keskittyminen ja kaikki muut oleelliset seikat, joita menestyvään reseptiin tarvittaisiin eivät ole kunnossa. Siinä mielentilassa, joka aikoinaan itsellä oli, ei ole mitään merkitystä millään keskittymisellä. Tärkeintä oli se tunne. Se jonka jokainen peluri tietää ja joka pyritään saavuttamaan. Se jännitys. Se kun et tiedä osuuko kortti seuraavassa jaossa. Se voiton tunne. Se kun voitat suuren summan vain siksi, että sinulla kestää paremmin kantti kuin toisella.

Tämän tunteen tavoittamiseen tarvitset polttoainetta ja ikävä kyllä se polttoaine on raha. Tämä tunne voi myös vaihtaa olinpaikkaa. Kohta ei riittänyt pelkkä pokerin pelaaminen, vaan täytyi hakea sitä muualtakin.

Lopulta mielessä pyöri vain pelaaminen.
Kaikenlainen pelaaminen.

Kaikki lähti aikoinaan harmittomasta, ilmaisesta ja seurallisesta baaripokerin pelaamisesta. Se oli hauskaa ja pokeri on hauska peli niille, joille se ei ole ongelma. Itse en voi enää kokea sitä hauskuutta. Hauskuus ei ole sen arvoista, että ottaisin riskin jäädä taas koukkuun. Sitä riskiä olen jo kolme vuotta maksanut takaisin. Niin sanotut pelivelat ovat tässä tapauksessa kirjaimellisesti pelivelkoja.

Peliriippuvuus on läpi elämän kestävä taistelu. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, kun annat sille pikkusormen, se vie molemmat kädet ja jalat vielä kaupanpäälle. Samalla se rampauttaa talouden ja tönii vielä ihmissuhteitakin matkalla.

Olen nyt ollut reilut kolme vuotta pelaamatta.

Ensimmäisiä pelimuistoja

Kun muistelen nuoruutta, ja varsinkin mummolassa käyntejä, jo niistä ajoista lähtien raha on ollut se jokin. Pelasimme sisarusten kanssa papan pitämää ”arvaa väri” –peliä, jossa jokainen arvasi vuorollaan, onko kortti musta vai punainen. Palkinnoksi oikeasta arvauksesta sai markan. Ne ovat ensimmäisiä muistoja, joissa on mukana raha ja tuuri. Näistä kahdesta tulikin sitten pitkäaikaisia kumppaneita.

Toinen varhainen muisto liittyy hetkeen, jolloin äidin kanssa kaupassa käytyämme pysähdyimme kassan vieressä oleville pelikoneille, ja katsoin vierestä, kun äiti sijoitti vaihtorahat hedelmäpeliin. Kuinka ollakaan sieltä tuli niin iso voitto, että rahalaari täyttyi mukavasti kilisevistä kolikoista. Katselin ja kuuntelin sitä lumoutuneena. En voi tietenkään varmaksi sanoa, että ovatko nämä nuoruuden muistot vaikuttaneet omaan pelikäyttäytymiseen, mutta ainakin ne ovat jääneet mieleen, joten ne ovat olleet jokseenkin vaikuttavia tapahtumia. Minulla oli nuorena erittäin kova kilpailuvietti, ja on yhä nykyäänkin, mutta osaan hallita sitä jo paremmin. Häviäminen ei ole enää maailman kamalin asia. Hopea ei ole häpeä.

Pokeriin tutustuminen

Menin armeijan harmaisiin 18-vuotiaana. Kurkkusalaateissa olon aikana tutustuin syvemmin pokerin pelaamiseen. Pokeria olin aikaisemmin pelaillut ilmaiseksi baareissa, mutta siihen se oli jäänyt. Siihen aikaan pokeria näytettiin ahkerasti telkkarissa. World Poker Tour eli WPT oli ohjelman nimi, ja se oli hienointa mitä olin koskaan televisiosta nähnyt. Nuoret menestyvät ihmiset kylpivät rahassa ja elivät jetset elämää. Juuri sellaista elämää, jota varmaan jokainen alta parikymppinen nuori haluaisi elää. Miksen siis minäkin.

Pokeria tuli pelattua armeijassa paljon, ja samalla pelurin siemen oli istutettu jonnekin alitajuntaani. Armeijasta päästyäni kävin ammattikoulun loppuun, ja valmistuin juuri niin kuin olin suunnitellutkin. Hain heti ammattikorkeaan, ja pääsin onnekseni sinne opiskelemaan. Seurasi muutto omille.

Muuttaminen omaan kämppään mahdollisti pelaamisen milloin vain. Tutustuin silloiseen tyttöystävään, jonka kanssa muutettiin melko nopeasti yhteen asumaan. Samoihin aikoihin pelaaminen oli kuitenkin vahvasti mukana kuvioissa, ja jouduin tekemään sitä salassa. Opiskelin, tein töitä ja yritin pitää jonkinlaista kulissia pystyssä, ettei kumppanini saisi salaisuutta selville. Nyt kun olen asiaa pohdiskellut ja miettinyt menneitä, tajuan, kuinka paljolta olisinkaan säästynyt, jos olisin heti jäänyt kiinni pelaamisesta tai tunnustanut kaiken. En kuitenkaan ollut myöntänyt peliongelmaa edes itselleni, niin kuinka sitten toiselle.

Ahdistus ja häpeä

Armotonta ahdistusta kesti noin kolme vuotta. Möykky rinnassa kasvoi ja pelaamisen aiheuttama pikavippikierteen kuristus tiukkeni kaulan ympärillä. Välillä sain jonkinlaisia sydämen hutilyöntejä, kun edes ajattelin meneillään olevia vetoja. Tässä vaiheessa peliongelmani oli eskaloitunut pokerista myös kolikkoautomaatteihin, nettikasinoihin, bingoon, vedonlyönteihin ja arpoihin. Mihin ikinä sain rahaa laitettua, niin sinne ne myös menivät.

Pelaaminen ja jatkuva salailu muuttivat minua ihmisenä – persoonaani ja kärsivällisyyttäni. Huomasin, että pinnani oli koko ajan kireällä ja usein purin pahaa oloa kumppaniini. Hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, mistä mielialavaihteluni johtuivat. Olen syvästi häpeissäni ja pahoillani, että olen aiheuttanut tällaista hänelle. En vain voinut kertoa. Se häpeä jonka peluri kokee, on jotain aivan uskomatonta. Mieluummin mennään vaikka hautaan, kuin kerrotaan peliongelmasta läheisille. Oma tieni olisi varmaan lopulta johtanut jonnekin vielä syvemmille vesille, ellen olisi jäänyt silloiselle kumppanille pelaamisesta kiinni.

Kiinni jääminen

Päällimmäinen tunne oli helpotus.

Muistan sen kuin eilisen. Sain kesken työpäivän kuvaviestin WhatsAppiin laskupinosta, jonka posteljooni oli käynyt luukusta rykäisemässä. Kumppani oli käynyt jotakin hakemassa kotoa kesken työpäivän, ja katsonut kirjeet samalla läpi. Loppupäivän olin paniikissa ja hetken mietin, että miten tästä luikertelisin vielä selville vesille. Sitten se iski itseeni. Pohja oli tullut vastaan. Purskahdin itkuun osittain pelosta ja osittain helpotuksesta.

Motivaation täytyy olla vahva
– hyvin vahva –
vahvempi kuin pelihimon.

Se oli henkilökohtainen valaistumisen tunne. Herääminen vuosien horroksesta. Se että ei tarvinnut enää salailla. Jokainen peluri tarvitsee henkilökohtaisen pohjakosketuksen. Sen koettua voi alkaa itse paraneminen. Parantuminen ei ole helppoa, eikä se ole sama asia kuin parantuisi flunssasta. Paraneminen tässä tarkoittaa sitä, että voi elää elämää, vaikka onkin peliriippuvainen. Motivaation täytyy olla vahva – hyvin vahva – vahvempi kuin pelihimon. Se tarkoittaa todellakin vahvuus-sanan koko repertuaaria.

Oma motivaationi oli raudanluja ja sellainen se on vieläkin. Paljastumisen myötä suhde kariutui ja muutin vanhempien luo asumaan. Paljastuminen oli kuin kaksiteräinen miekka; toisaalta se tuhosi minut ja toisaalta se pelasti. Olen siitä silloiselle kumppanilleni hyvin kiitollinen. Paljastin riippuvuuteni vanhemmille, ja heidän lisäkseen kaikille Facebook-tilin omaaville ystävilleni. Näin sain erittäin laajan tukiverkoston. Tuki mikä sieltä tuli liikuttaa yhä. En tiennyt, että ihmiset reagoisivat noin. Jos olisin sen tiennyt, olisin varmasti kertonut asiasta aikaisemmin. Turhaan pelkäsin muiden reaktiota ja luulen, että se on muillakin pelureilla esteenä kertoa asiasta.

Ei pitäisi liikaa pelätä tai ajatella mitä muut ovat mieltä. Vanhempani ymmärsivät ja ottivat minut avosylin vastaan. Katsoimme yhdessä läpi kaikki talousasiat ja muut järjestelyt. Eihän se hyvältä näyttänyt, mutta loppujen lopuksi se ei ole kuin rahaa. Kävin juttelemassa pankissa ja sain sieltä lainan, jolla maksoin kaikki pikavipit pois. Kaiken kaikkiaan niitä taisi olla kahdeksassa eri firmassa. Sitä lainaa maksan vielä tänä päivänäkin pois ja pitkälle tulevaisuuteen.

Turhaan pelkäsin muiden reaktiota ja luulen, että se on muillakin pelureilla esteenä kertoa asiasta.