Hyppää sisältöön

Joukolla jo kuusi vuotta ilman pelejä – uusi elämä

Pelaajat, Vertaisohjaajat

Äskettäin, muutama viikko sitten, tuli täyteen kuusi vuotta pelaamatonta aikaa. Niin se aika kuluu ja parta kasvaa. Vuosipäivän tienoilla pysähdyin miettimään sitä, mikä sai minut viime kädessä lopettamaan ja pysymään päätöksessäni. Elettiin vuotta 2010 ja olin ”lopettanut” pelaamisen monta kertaa ja ”retkahtanut” yleensä heti seuraavan tilaisuuden tullen taas pelaamaan. Mutta marraskuussa 2010 halusin todella lopettaa, oman tärkeän osuuden siihen toi naisystäväni vaatimus hakea apua tai erota hänestä. Silloin jouduin miettimään asioiden tärkeysjärjestystä ja hain apua Peliklinikalta.

Muistan vieläkin sen hetken, kun Peliklinikan terapeutti ymmärsi mitä päässäni liikkui. Se hetki sai minut oivaltamaan etten ollutkaan ainoa ihminen maailmankaikkeudessa, joka tuntee ja ajattelee niin. Seurasi valtava helpotus, mutta työ peliriippuvuuden selättämiseksi oli vasta oraalla. Siitä alkoi ensimmäiset hetket pelaamatonta elämää. Ja niin kuin sanonta sanoo ”alku aina hankalaa…”, alussa vastaan tuli tietysti erilaisia houkutuksia ja itsensähillintä tilanteita.

Ehkä minun kannalta keskeisin asia parisuhteen jatkumisen lisäksi oli hyvä terapeutti ja terapian säännöllisyys. Pystyin käymään läpi asioita, joita olin vältellyt koko aikuisiän. Aloin ensimmäisten hetkien jälkeen löytämään sellaisia asioita, joista olin haaveillut, mutta joita en pystynyt toteuttamaan eläessäni rahapelien sumuisessa maailmassa. Itsetuntoni vahvistui ja määrittelin itselleni elämän arvot uudelleen, aivan konkreettisesti kirjoittamalla ne. Aloin toteuttaa itseäni sellaisena kuin tunsin olevani; löysin uuden ammatin, jossa viihdyn edelleen, paras työ mitä minulla on koskaan ollut. Olin siis aikaisemmassa elämässä ”herrahississä” päätyen reilun tuhannen työntekijän organisaatiossa henkilöstöpäälliköksi. Nyt olen kirvesmies tai timpuri ja teen käsilläni töitä ja näen joka päivä kätteni tuloksia!

Samalla on tapahtunut myös muutos ajattelutavassa, kuulun tällä hetkellä hyvin avarakatseisten ihmisten joukkoon, entisen konservatiivisen Joukon olen jättänyt taakseni.

Se mitä ajattelee itsestään ja muista ihmisistä ohjaa mielestäni elämää tosi paljon. Kun uskalsi hakea apua ja sai sitä, pystyi myös luottamaan ihmisiin ja katsomaan heitä silmiin. Onnekseni olen saanut olla myös vertaisohjaajana, jolloin olen kohdannut kymmeniä kaltaisessani tilanteessa olevia. Ja joka kerta kun joku ryhmäläisistä oivaltaa ongelmansa selätyskeinon, sydän rinnassani tekee voltin ja sinä iltana hymyilen vaikka sataisi vanhoja ukkoja.

Rohkeasti kohti tulevaa, elämä kantaa!

Jouko