Ulkoisesti hyvinvoivan perhe-elämän sisälle kätkeytyi epätoivon hetkiä, kun Ilonan miehen ongelmallinen pelaaminen paljastui. Pelaamisriippuvuuden tuottamat ongelmat parisuhteeseen aiheuttivat riitoja rahasta ja luottamuksesta. Ilona löytää ratkaisunsa päättäessään viidentoista vuoden matkan pelaajan puolisona ja pystyy jälleen kokemaan huojennusta, rentoutta ja iloa.

Raivo leimahti sisälläni ja pelko hiipi sisuksiini. Kädet vapisivat.
Mistä tässä voi olla kysymys? Ainoa mahdollisuus oli toinen nainen.

Se oli kaunis kesäkuun päivä. Pesin ikkunoita. Postiluukku kolahti ja kävin poimimassa pari pankin kuorta lattialta. Päätin vilkaista ohimennen tiliotettani. Repäisin kuoren auki ja tuijotin lukuja ja sarakkeita ymmärtämättä näkemääni. Sitten tajusin avanneeni vahingossa mieheni saaman kirjeen. Tilin peräkkäiset nostot päättyivät miltei miinusmerkkiseen saldoon: tili oli tyhjentynyt muutamassa päivässä. Raivo leimahti sisälläni ja pelko hiipi sisuksiini. Kädet vapisivat. Mistä tässä voi olla kysymys? Ainoa mahdollisuus oli toinen nainen. Kylmäsi.

En muista, pesinkö ikkunat sinä päivänä vai en, mutta sen muistan, että miehen palattua töistä olin raivoissani ja peloissani. Pommitin kysymyksillä ja näin, kuinka mies painui kasaan, pelkäsi ja vaikeni. Hän ei tiennyt, mitä sanoisi. Minä kiehuin. Lopulta hän kertoi pelanneensa rahat.

Pelanneensa! Pelaaminen tuntui järjenvastaiselta. Samalla raivostutti miehen rahankäyttö, koska itse olin äitiyspäivärahalla, asuimme omistusasunnossa ja meillä oli pieni tytär.

Aloin kysellä mieheltäni asioita ymmärtääkseni, mitä tuo pelaaminen oikein oli ja miten hän saattoi toimia näin. Sain kuulla, että mies pelasi hedelmäpelejä, yksikätisiä, niin kuin hän sanoi, ja että hän ei osaa sanoa, miksi hän pelaa. Mies vähätteli pelaamistaan, se ei ollut mikään ongelma, nyt oli vain käynyt näin ja että hän vain joskus pelailee. Mies ei pahoitellut pelaamistaan eikä katsonut tarpeelliseksi selvittää, miten kupru taloudessa hoidettaisiin. Nehän olivat hänen palkkarahojaan, ei minun. Itkin pettymyksestä.

Raivoa, riitaa ja epätoivoa

Elämä jatkui. Kiinnitin huomiota mieheni rahankäyttöön. Hänellä ei ollut koskaan rahaa, ja hän pystyi maksamaan juuri ja juuri osansa yhteisistä menoistamme. Se tuntui kummalliselta. Näin avatuista tiliotteista samanlaisia peräkkäisten nostojen sarjoja. Hän ei tuonut kotiin juuri milloinkaan mitään tavaraa tai vaatetta. Itselläni oli tapana säästää aina pieni osa tuloista pahan päivän varalle tai suurempia hankintoja varten.

Mies oli vihainen, kun halusin meidän asuvan omistusasunnossa ja säästävän. Riitelimme rahasta paljon ja pelaamisesta yhä useammin. Oli vaikea olla levollinen ja tyytyväinen.

Puolisen vuotta pelaamisen paljastuttua sairastuin masennukseen omien lapsuuden aikaisten kokemusten seurauksena. En kyennyt töihin ja jäin sairaslomalle.  Pääsin heti terapiaan ja matka itseeni alkoi.

Pari vuotta meni sumussa ja itkin paljon. Lapsen hoidin jotenkuten. Samaan aikaan mies jatkoi pelaamistaan. Hän harrasti erilaisia joukkuepelejä ja kävi iltalenkillä. Minua suututti se, että hän oli harvoin kotona. Miehen kolmivuorotyö oli raskasta, ja hänelle kertyi univajetta. Itse olin puolikuntoinen henkisesti vaativassa työssä. Kumpikaan meistä ei ollut aidosti läsnä. Eniten siitä kärsi tyttäremme.

En kyennyt töihin ja jäin sairaslomalle.
Pääsin heti terapiaan ja matka itseeni alkoi.

Terapian myötä löysin keinoja käsitellä omia tunteitani ja kuunnella omia halujani. Kirjoitin lähes päivittäin tunteistani ja ajatuksistani, joita tunteisiin liittyi.

Kävin maalauskursseilla ja maalasin ahdistavat tunteeni ja tilanteeni kankaalle. Kuvat olivat mustia.

Luin monenlaisia psykologisia kirjoja ja etsin vastauksia kysymyksiini. Kävin lenkillä ja uimassa. Otin omaa aikaa, vaikka se ei tuntunutkaan aluksi hyvältä. Käytin rahaa itseenikin. Ajattelin, että en voi säästää itseäni hengiltä.

Yritin löytää miehelleni apua ja puhua hänen kanssaan pelaamisesta. Toivoin, että hän olisi pystynyt kertomaan etukäteen, milloin hänen tekee mieli pelata. Ajattelin, että ääneen asian sanominen auttaisi meitä kumpaakin ymmärtämään pelaamista. Toivoin, että olisimme voineet puhua pelaamisesta ja siitä, mitä se hänelle merkitsi.

Useasti kuukaudessa pelaaminen paljastui tiliotteista tai jostakin muusta. Raivosin ja itkin epätoivoa joka kerta.

Kauniit kulissit ja pankkidraamaa

Ulkoisesti elämämme eteni hienosti. Ostimme isomman asunnon, kävimme molemmat töissä ja harrastuksissa, vierailimme sukulaisissa ja toinen lapsi syntyi. Lapsillamme oli harrastuksia. Kukaan ei voinut aavistaa niitä epätoivon hetkiä, joita vietin tiliotteita tutkiessani.

Mies myös poltti ja joi, kulki kapakoissa ja kavereiden luona. Käsittelin paljon ajatusta omasta huonoudestani, kun halusin miehen olevan kotona. Tunsin itseni vääränlaiseksi, osaamattomaksi ja ymmärtämättömäksi. Olin kateellinen miehen riippumattomuudesta. Hän ei ollut riippuvainen meistä, vaan kulki huoletta omilla teillään. Olin katkera ja minun oli paha olla. Yritin löytää itsestäni syytä sille, miksi olin aina kiukkuinen.

Toisen lapsen synnyttyä meidän piti säästää autoa varten. Mies ajoi ajokortin, ja perustimme tilin auton hankintaa varten. Sitten huomasin tiliotteessa virheen. Säästötililtä puuttui huomattava summa rahaa.

Menin pankkiin varmana siitä, että raha oli annettu väärälle henkilölle. Arkistosta haetuista nostolapuista löytyi miehen tuttu allekirjoitus. Poskeni olivat tulipunaiset, ja katsoin epätoivoisena pankkivirkailijaan. Hän katsoi minuun myötäeläen. Kiitin ja menin kotiin.

Poskeni olivat tulipunaiset, ja katsoin epätoivoisena pankkivirkailijaan. Hän katsoi minuun myötäeläen.

Seuraavana päivänä menimme takaisin pankkiin yhdessä, miehen pankkikortti leikattiin kahtia ja säästötilille asetettiin ehto, jonka mukaan rahan nostoon tarvitaan molemmat paikalle. Minusta oli uskomatonta, että mieheni oli pelannut rahat, vaikka hän oli jo pitkään haaveillut autosta.

Vauhti kiihtyy

En oikein tiedä, miksi lopulta yhdistimme palkkatilimme. Jotenkin tuntui siltä, että saisimme raha-asiat yhteisesti paremmin hoidettua. Samalla pankkitilit muuttuivat verkkotileiksi. Yhteisen tilin ansiosta minulle valkeni, kuinka paljon pelaamiseen meni rahaa. Oli raastavaa avata tilitiedot ja nähdä kerta toisensa jälkeen, kuinka raha hävisi tililtä. Huusin ja itkin. Aloin hajota.

En kyennyt enää avaamaan tietokonetta ja maksamaan laskuja, koska tulin petetyksi joka kerta. Laskut jäivät miehen harteille.

Olin aina vihainen, ja hän suuttui, kun moitin pelaamisesta, ja pakeni sitten pelaamaan, kapakkaan tai kaverin luo. Teimme sopimuksia ja mies lupasi, ettei pelaa. Useasti. Mutta kun tietokoneen myötä aukeni mahdollisuus nettipokeriin, nukkuminen jäi vähille. Heräsin monesti siihen, että mies valvoi ja sanoi, ettei saa unta.

En kyennyt enää avaamaan tietokonetta ja maksamaan laskuja, koska tulin petetyksi joka kerta.

Kävimme perheneuvolassa, perheasianneuvottelukeskuksessa ja psykiatrian poliklinikalla. Keskustelimme ja yritimme pelastaa avioliittomme. Yhtenä yönä riehuin, koska halusin näyttää, miltä puolison juominen tuntuu. Toisen tupakanpolttokin raivostutti, koska tuntui siltä, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta muuttaa miestä.

Psykiatri totesi minulla olevan alkoholistivaimon tyypillinen sairaus. Siinä adrenaliinia on veressä jatkuvasti ja keho on hälytystilassa. Tunsin, kuinka mieheni ilmestyessä huoneeseen olin varpaillani. Hän oli minulle varoituskolmio. Sain astman. Nukuimme eri huoneissa.

Valkeneminen

Löysin rentoutumiskeinon ja kuuntelin aamuisin itseäni ja sisimpiä ajatuksiani. Kirjoitin ja luin elämänarvoista ja kirjasin useampaan kertaan omat arvoni.

Keskustelin työkavereiden kanssa heidän arjestaan ja siitä, miten he hoitivat raha-asioitaan. Sain hyvän vinkin tilien järjestämisestä ja eriytimme palkkatilimme. Minulle kertyi säästöjä. Mies hoiti oman osansa menoista, mutta hänelle ei kertynyt rahaa.

Vähitellen tajusin, että mies kertoi minulle omilla teoillaan, mitä hän toivoi elämältään. Hän halusi pelata, olla kavereiden kanssa, juoda ja urheilla. Minä halusin perhe-elämää, terveyttä, henkistä vapautta ja hyviä harrastuksia. Tajusin, etten voi enää jäädä toivomaan, että hänkin hakisi apua.

Kirjoitin hänelle mitä ajattelin ja mitä olin kokenut. Kerroin, että rakastan häntä, mutta pelaamista en rakasta. Hän ei sanonut mitään. Päätin odottaa kesän yli. Ymmärtäisikö hän, että pelaaminen on hänen vastuullaan ja että en ota enää pelaamista elämääni? Itse koin jo tuona aikana vapautuvani pelaamisesta. Tutkin mahdollisuuksiani eron hetkellä. Teimme sopimuksen lasten asioiden hoidosta, jos päätyisimme eroon.

Elokuun lopussa päätin, että haluan asumuseron. Muuten en olisi voinut kunnioittaa enää itseäni. Vuosi meni hitaasti, tein surutyötä ja näimme toisiamme. Mies halusi palata kotiin vuoden päästä ja suostuin, koska hän vakuutti asioiden olevan kunnossa.

Viikon päästä sain selville, että hän oli velkaantunut. Mies myönsi, että hän halusi kotiin taloudellisista syistä. Olin pettynyt, sillä mikään ei ollut muuttunut. Halusin heti erota.

Viidentoista vuoden matka pelaajan puolisona päättyi, ja olin huojentunut. Eron jälkeen on tuntunut mahtavalta hallita omia asioitaan ja huomata, että pärjään hyvin. En ole enää katkera. Elämääni on tullut rentoutta ja iloa. Siitä saavat osansa vihdoin myös lapsemme.

En ole enää katkera. Elämääni on tullut rentoutta ja iloa.