Aloitin pelaamisen noin kymmenvuotiaana. Pelaamiseni alkoi kaupan pelikoneista. Silloin ei kukaan valvonut ikärajoja, jos niitä edes oli.

Olen syntynyt Loimaalla ja muuttanut sieltä perheeni kanssa hyvin pienenä Turkuun. Kodissamme oli melko tiukat säännöt, joita noudatimme siskoni kanssa aika tunnollisesti. Perheessämme ei oikeastaan riidelty, eikä näin ollen myöskään sovittu riitoja, lukuun ottamatta sisarusten välisiä nahisteluja, joita oli kyllä riittämiin.

Aloitin pelaamisen noin kymmenvuotiaana. En pysty enää muistamaan miksi silloin menin pelaamaan, mutta tuntuu kuin olisin jäänyt heti ensimmäisellä kerralla koukkuun. Pelaaminen tuntui heti hyvältä, jo pienestäkin voitosta tuli hyvä fiilis ja onnistumisen tunne. Pelaamiseni alkoi kaupan pelikoneista. Silloin ei kukaan valvonut ikärajoja, jos niitä edes oli. Rahallisesti pelaaminen oli pientä, mutta kaikki raha mitä minulla oli, meni peleihin.

Olin varmaan noin 12-vuotias kuullessani vanhempieni riitelevän ensimmäisen kerran. Olimme viettämässä juhannusta mökillä ja olin siskoni kanssa uimassa, kun kuulimme vieraan miehen huutoa mökin pihasta. Menimme lähemmäs katsomaan, ja yllätykseksemme huomasimme huutajan olevankin isäni. Riita johtui siitä, että äitini tahtoi avioeron. Lopulta isäni lähti läheiseen metsään ja uhkasi tehdä itselleen jotain pahaa. Siskoni meni hänen peräänsä, ja aikansa juteltuaan he tulivat takaisin.

Siitä, mitä mökillä oli tapahtunut, ei tietenkään puhuttu mitään. Jonkin aikaa näistä tapahtumista äitini muutti pois ja jäimme siskoni kanssa asumaan isäni luokse. Tästäkään ei pahemmin perheessämme ainakaan minulle puhuttu. Emme osanneet keskustella vaikeista asioista ja tunteista.

Tuntui jo silloin jotenkin häpeälliseltä hävitä rahansa johonkin pelikoneeseen. Silti palasin aina vain uudestaan pelaamaan.

Oman pelaamiseni pidin myös salassa oikeastaan kaikilta. Joskus saatoin puhua jostain voitoistani, mutta tappioista en maininnut sanallakaan edes kavereilleni. Tuntui jo silloin jotenkin häpeälliseltä hävitä rahansa johonkin pelikoneeseen. Silti palasin aina vain uudestaan.

Mieluiten pelasin pelikoneilla yksin, jolloin sain rauhassa pelata, eikä kukaan hoputtanut vieressä. Jatkoin niin vuosikausia, oikeastaan koko teini-iän. Mieluiten pelasin juuri kaupan pelikoneilla eli nopeita pelejä, joissa selvisi heti voitanko vai en. Joskus pelasin myös pitkävetoa tai muuta vastaavaa Veikkauksen peliä, mutta niistä en saanut samanlaista mielihyvää, koska voittoa joutui jännittämään yleensä useamman päivän ajan.

Pelaaminen lisääntyy, ongelmat kasaantuvat

Pelaamisesta johtuvat ongelmat alkoivat näkyä paljon myöhemmin, oikeastaan vasta sitten, kun olin muuttanut omilleni. Olin mennyt töihin ja piti maksaa omat laskut ja menot. Pelaamiseni vei yhä enemmän aikaa, ja aloin myös valehdella läheisilleni ja selitellä miksi rahat olivat aina loppu, vaikka kävin töissä ihan normaalisti.

Alkuun valehtelu tuntui erittäin pahalta ja voin huonosti, kun jouduin valehtelemaan läheisilleni. Lopulta valehtelusta tuli minulle tapa, eikä asia pahemmin edes vaivannut minua.

Olin noin 20-vuotias kuullessani nettipokerista. Siihen aikaan siitä oli paljon puhetta lehdissä, joissa kerrottiin kuinka helposti ihmiset olivat voittaneet suuriakin summia rahaa. Myös minun kaveripiirissäni oli pari nettipokerin ystävää ja heidän avullaan innostuin kokeilemaan sitä.

Alkuun kaikki sujuikin hyvin, koska maltoin pelata pienillä panoksilla, mutta sehän ei minulle kauaa riittänyt. Aloin pelata päivittäin, ja aivan liian suurilla summilla.

Aloin pelata päivittäin, ja aivan liian suurilla summilla. Häpeä oli aivan liian suuri. Lopulta en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin tappaa itseni.

Kun olin hävinnyt kaikki rahani, keksin että netistä saa lainaa parilla klikkauksella. Otin ensimmäisen pikavipin ja sitten toisen, kolmannen jne. Alkuun maksoin luottoja tunnollisesti takasin, mutta lopulta en enää pystynyt. Velkaa oli jo yli 10 000 euroa. En pystynyt vieläkään puhumaan asiasta. Häpeä oli aivan liian suuri.

Lopulta en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin tappaa itseni. Asia pyöri aluksi vain ajatuksissani, mutta lopulta aloin toteuttaa suunnitelmaani itseni hirttämisestä. Meni hetki. Aloin miettiä läheisiäni, enkä lopulta pystynyt siihen.

Pelaaminen loppuu – hetkeksi

Pelaamiseni loppui siltä erää siihen, ja tilalle tuli suuri viha peliyhtiöitä kohtaan. Se auttoi minua olemaan pelaamatta – olinhan melkein tappanut itseni pelaamisen aiheuttamien ongelmien vuoksi. Taloudelliset vaikeudet ahdistivat edelleen mieltäni ja pyysin niihin lopulta apua isältäni, joka maksoi ulosottovelkani pois. En kehdannut myöntää isälleni mihin olin käyttänyt rahat, vaan keksin valheita.

Meni ehkä kolme vuotta, jolloin en pelannut lainkaan. Olin tavannut puolisoni ja meille oli syntynyt lapsi. En ollut vieläkään puhunut peliongelmastani kenellekään. Omituinen tyhjyys vaivasi elämääni, en oikein viihtynyt töissäni ja otin kaikki toisten sanomiset pahasti itseeni. Olin ollut vuoden polttamatta tupakkaa, mutta aloitin senkin uudestaan. Yritin kyllä puhua pahasta olostani puolisolleni, mutta se ei auttanut. Ehkä en yrittänyt tarpeeksi.

Vain pari kolikkoa tuhoon

Elämä tuntui raskaalta, päivät tuntuivat suorittamiselta. Paha olo vaivasi minua edelleen ja mietin välillä menneisyyttäni. En kuitenkaan voinut puhua menneistä mainitsematta peliongelmaani ja se olisi tehnyt minusta heikon ihmisen – tai niin ajattelin silloin.

En ollut missään vaiheessa myöntänyt ja hyväksynyt, että minulla on peliongelma. Eräänä päivänä kauppareissun jälkeen laitoin loppurahat pelikoneeseen ja voitin. Otin rahat pois ja lähdin kotiin. Sama toistui muutamia kertoja tämän jälkeen ja jäin aina voitolle. Nämä kokemukset riittivät siihen, että olin valmis unohtamaan menneet. Ajattelin että pystyisin hallitsemaan pelaamistani, mutta toisin kävi.

Pian aloin pelata nettikasinolla, koska kaupan peleissä panokset olivat niin pieniä ja peli tuntui tylsältä. Panokset suurenivat jälleen ja pelaamiseen kului entistä enemmän aikaa.

Jossain vaiheessa aloin pitää puolisoani tyhmänä, koska hän ei tajunnut, että pelaan.

Muutamaa kuukautta myöhemmin olin hävinnyt kaikki rahani ja aloin ottaa itselleni lainaa netin kautta voidakseni jatkaa pelaamista. Aloin valehdella läheisilleni. Jossain vaiheessa aloin pitää puolisoani tyhmänä, koska hän ei tajunnut, että pelaan.

Aloin saada myös ahdistuskohtauksia. Kerran autoa ajaessani tunsin kovan pistoksen rinnassani, en meinannut saada henkeä. Ajoin auton tien viereen, ja kun muutaman minuutin päästä pystyin hengittämään normaalisti, jatkoin matkaa. En pystynyt enää olemaan paikoillani, vaan minun piti koko ajan tehdä jotain.

Työpaikan menetys, velkaantuminen ja perheen menettäminen

Keväällä 2014 menetin työpaikkani, koska en jaksanut enää keskittyä työhöni.  Ikävä kyllä työpaikan menetys antoi minulle mahdollisuuden pelata enemmän. En pystynyt enää edes nukkumaan, vaan valvoin kaikki yöt ja pelasin. Kesään mennessä olin velkaantunut jo todella pahasti. Lyhyessä ajassa velkaa oli tullut 50 000 euroa. En saanut lainaa enää mistään.

En kuitenkaan pystynyt olemaan pelaamatta, vaan keksin ottaa lainaa puolisoni nimiin, jotta saisin jatkaa pelaamistani. Se tuntui minusta aivan kamalalta, enkä pystynyt enää katsomaan puolisoani silmiin. Samalla kuitenkin yritin esittää tutuilleni, että kaikki on hyvin.

En saanut lainaa enää mistään. En kuitenkaan pystynyt olemaan pelaamatta, vaan keksin ottaa lainaa puolisoni nimiin, jotta saisin jatkaa pelaamistani.

Lopulta tuli lokakuu 2014, menin käymään ystäväni luona. Ystäväni ei tiennyt tilanteestani mitään, mutta jossain vaiheessa iltaa hän sanoi olevansa huolissaan minusta ja kysyi Missä näet itsesi puolen vuoden päästä, jos jatkat elämääsi noin? Vastasin rehellisesti, että todennäköisesti olen kuollut. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja totesi, että niin hänkin ajattelee.

Pian tämän jälkeen vaimoni huomasi, että olin ottanut hänen nimiinsä velkaa; jäin vihdoin kiinni. Myönsin heti kaiken ja kerroin miksi olin tehnyt mitä tein, en halunnut enää valehdella.

Soitin myös Peluuriin ja puhuin ensimmäistä kertaa peliongelmastani ja mitä olin sen vuoksi tehnyt. Ystävällinen naisääni kuunteli ja kyseli tilanteestani ja alkoi neuvoa mistä saisin apua. Kirjoitin tiedot ylös. Soitin vielä samana iltana läheisilleni ja kerroin myös heille asiasta rehellisesti.

Avun hakeminen

Seuraavana päivänä soitin terveyskeskukseen ja pyysin apua peliongelmaani. Selvitin tilannettani heti puhelimessa. Minulle tarjottiin aikaa kolmen viikon kuluttua. Sanoin, etten selviä yksin enää päiväkään, vaan tarvitsen apua heti. Sain ajan parin tunnin päähän.

Vastaanotolla romahdin täysin, aloin itkeä ja sain sekavasti kerrottua tilanteeni. Lääkäri alkoi miettiä vaihtoehtoja ja lähetti minut mielenterveysosastolle lepäämään. Ensimmäisen viikon nukuin ja kävin välillä keskusteluissa. Minulle sanottiin, että he eivät oikein osaa auttaa eivätkä tunne peliongelmaa. Onneksi minulla oli mukanani paperi, johon olin kirjoittanut hoitomahdollisuuksista, joita olin saanut Peluurista. Listassa oli Hietalinna, josta aloimme hakea minulle hoitopaikkaa.

Joulukuussa pääsin Hietalinnaan, jossa sain ymmärrystä ja hyvää hoitoa riippuvuuteeni erilaisten tehtävien ja keskustelujen muodossa. Aloin vihdoin myös ottaa vastuuta teoistani enkä enää syyttänyt muita pahasta olostani.

Keskustelin perheeni kanssa siitä, mitä oli tapahtunut kahdeksantoista vuotta aiemmin mökillä. Kaksi kuukautta hoidossa kului nopeasti. Hoidon aikana oli käynyt selväksi, että kotona en pystyisi hoitamaan itseäni tulehtuneiden välien vuoksi, joten hankin itselleni oman asunnon.

Olin suunnitellut ensimmäiset viikot hyvin ja tehnyt itselleni aikataulut joka päiväksi. Aloitin uuden harrastuksen ja näin paljon läheisiäni iltaisin. Kävin terapiassa ja vertaistukiryhmässä.

Olin varautunut vastoinkäymisiin, mutta kaikki meni hyvin. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin näin tulevaisuuteni positiivisena ja täynnä mahdollisuuksia. Enää ei tarvinnut salailla asioita.

Olen jutellut kaikkien läheisteni kanssa pelaamisestani ja kuunnellut, miltä heistä on tuntunut ja pyytänyt anteeksi. En enää koe tarvetta hyvitellä tekojani ja saan nauttia elämästäni, innostua asioista ja tehdä lasteni kanssa kaikkea kivaa. Olen tehnyt myös isoja muutoksia elämääni. Olen alkanut opiskella uutta ammattia. Olen opetellut puhumaan asioistani ja tunteistani. Mikä tärkeintä, en vaadi itseltäni liikoja, vaan olen antanut luvan myös epäonnistua.

Toimin nykyään myös ryhmänohjaajana ja kokemusasiantuntijana. Olen mukana Pelirajat’on-toiminnassa, koska en toivo kenellekään samanlaista tuskaa, jota olen itse kokenut pelaamisen vuoksi.

Olen tehnyt myös isoja muutoksia elämääni. Olen opetellut puhumaan asioistani ja tunteistani. Mikä tärkeintä, en vaadi itseltäni liikoja, vaan olen antanut luvan myös epäonnistua.