fbpx Hyppää sisältöön

MARIA

Sisältövaroitus

Tarinassa käsitellään itsetuhoisia ajatuksia. Jos aihe ahdistaa tai tunnet sen epämiellyttäväksi, voit valita jonkun toisen tarinan luettavaksi. Jos itselläsi on itsemurhaan liittyviä ajatuksia soita maksuttomaan Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen 09 2525 0111 (24/7) tai hätätapauksessa 112. 

Vanhan elämäni kamalin päi

Marian siirtyi riippuvuudesta toiseen, ostelusta pelaamiseen. Vaivihkaa hänestä tuli yhä taitavampi raivaamaan tilaa arjestaan pelaamiselle, kunnes siitä tuli tiivis osa päivittäistä rutiinia.

Riippuvuus kasvatti velkoja, joiden ympäröimänä Maria koki olevansa totaalisen yksin – kunnes hän epätoivoisena hetkenä eksyi Pelirajaton-chattiin. Linjan toisessa päässä olikin henkilö, joka ymmärsi, ja sinä päivänä käyty itkuinen keskustelu herätti Mariassa toivon siemenen: tästä tilanteesta voikin selvitä.


Tiedät varmaan fiiliksen, mikä tulee keskikesän aurinkoisena päivänä: ilma on lämmin, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja linnut laulaa. Voi vaan istua parvekkeella ja nauttia kesästä ja elämästä. Kaikki on kevyttä ja mukavaa. Kadulta kuuluu ihmisten iloinen puheensorina ja nauru, koko maailma on auki ja kaikki on mahdollista. Kuitenkin sen kaiken keskellä, juuri tuollaisena päivänä, minä istuin parvekkeella ja taustalla soi Ellinooran Elefantin paino: ”Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää.” Biisin sanat kuvailivat hyvin fiilistäni.

Istuin ja itkin hysteerisesti yksin omassa pahassa olossani, yksin pahassa maailmassa, johon olin itseni ajanut. Mikään ei tuntunut mahdolliselta. En pystynyt kokemaan enää sitä kesän valoa, joka ympäröi minut.

Mietin, miten pääsisin tilanteesta helpoiten ulos – junan alle vai lääkkeillä? En kokenut, että minulla olisi enää mitään muuta ulospääsyä. En voisi kertoa kenellekään, mihin tilanteeseen olin tyhmyyksissäni joutunut. Se tyhmyys oli saanut minut samana aamuna nostamaan jälleen yhden joustoluoton, jonka olin ajatellut olevan pelastava ratkaisu tilanteeseeni.

Olin väsynyt ja ahdistunut pelaamisesta, valehtelusta, kieroilusta. Olin väsynyt päivän postin aiheuttamaan paniikkiin, ja ahdistukseen, joka nousi jatkuvista velkojien soitteluista. Se viimeinen joustoluotto ei tuonut ratkaisua, vaan tilanne oli edelleen sama kuin aamulla – ja vielä hieman pahempi. Hoin itselleni tyhmä, tyhmä idiootti.

Yritin löytää keinoja ja syitä omaan tyhmyyteeni, joten itkuisena ja ahdistuneena googletin pelaamisesta. Törmäsin sanaan peliriippuvuus. Tuona iltana löytyneestä hakutuloksesta tuli paras hakuni pitkään aikaan.

Jo lapsena herkästi addiktoituva

Olen elänyt normaalin onnellisen lapsuuden. Perheemme on ehjä, minulla on ihanat sisarukset, eikä perheessämme ollut koskaan minkäänlaisia isompia ongelmia, kuten alkoholi- tai perheväkivaltaa. Olen kuitenkin ollut lapsuudesta asti herkästi addiktoituva.

Lapsena ne olivat tavarat ja lelut, nuoruusiällä päihteet, nuorena aikuisena ja aikuisena olen kärsinyt mm. ostoriippuvuudesta ja peliriippuvuudesta. Koen, että olen riippuvuuksilla yrittänyt saada huomiota, hyväksyntää ja hyvää oloa.

Muistan hyvin lapsuudesta, kun sunnuntai-iltaisin lottonumeroita lueteltiin telkkarista. Miten jännittävä tunne lähetyksestä ja lottokoneen äänestä tuli.

Riippuvuuksilla olen yrittänyt saada huomiota, hyväksyntää ja hyvää oloa.

Samalla lailla huoltoaseman pajatsot, ja niistä lähtevät äänet, aiheuttivat minussa jo silloin jännityksen tunnetta. Meillä ei kotona ollut minkäänlaista pelikulttuuria. Isä osti joskus harvoin lottokupongin, eikä kauppareissuilla koskaan pelattu. En voi sanoa, että olisin oppinut pelaamisen kotoa. Syytän omaa päätä ja mieltä. Ne samat jännitystä tuottaneet äänet vetivät minut pelikoneille yläasteikäisenä. Pelasin kaikki viikkorahani, ja kun ne loppuivat, isän taskut olivat aina täynnä kolikoita.

Aloitin työskentelemään vakituisesti jo 16-vuotiaana. Kun rahaa alkoi tulla huomattavasti enemmän, tarkoitti se minulle helpompaa pelaamista. En kuitenkaan koe, että pelaaminen olisi tuolloin ollut vielä iso ongelma, koska se pysyi siinä määrin hallinnassa, että palkkaa jäi joskus muuhunkin.

Vuosia jatkuneeseen tilanteeseen, jossa ajattelin olevani vain harrastepelaaja, tuli muutos 2010-luvun alussa, kun silloinen RAY avasi ensimmäisen nettikasinon: Siinä hetkessä olin vain minä ja hedelmäpeli. Kukaan ei häirinnyt minua millään tavalla, sain istua yksin kotona sohvalla läppärini kanssa ja tehdä isompia pelitalletuksia. Löysin sieltä myös uuden ystävän Emman, hän oli lempeä ja iloinen hahmo, jolla oli kullankeltaiset hiukset.

Uusi ystäväni Emma

Emma hymyili ystävällisesti ja lupasi vaikka mitä. Minusta ja Emmasta tuli erottamattomat. Yöksi kuitenkin hylkäsin Emman, hän ei ollut saanut minusta vielä niin tiukkaa otetta. Tiesin, että Emma odottaisi minua nukkumisen ja töiden ajan. Eräänä päivänä Emma ilahdutti minua mielestäni isolla voitolla. Sen seurauksena päätin, että ystävyyteni hänen kanssa on irtisanottava: katkaisin siteet Emmaan ja lopetin pelaamisen seinään.

Erosin samoihin aikoihin miehestäni, ja esiin tulleen ostosriippuvuuteni vuoksi aloitin psykoterapian. Kolmivuotisen hoitojakson aikana en koskaan ottanut rahapelaamistani millään tavalla esiin, koska en kokenut, että minulla olisi minkäänlaista ongelmaa – olinhan pystynyt lopettamaan pelaamisen sormia napsauttamalla. En kokenut tarvetta puhua pelaamisesta tai siihen liittyvistä tunteistani – kun en myöntänyt ongelmaa, sitä ei ollut.

Jätin pari nollaa summista pois

Joksikin aikaa unohdin kokonaan pelaamisen, ja elämäni pyöri enimmäkseen ostosriippuvuuden ympärillä. Siirryin riippuvuudesta toiseen, edes tiedostamatta aikaisempaa. Elämäni alkoi tasaantua terapian myötä ja tapasin uuden ihmisen. Tuntui, että pystyin aloittamaan kaiken alusta ja uutta elämääni oli turvallinen ja hyvä elää. Uusi mieheni oli kuitenkin harrastepelaaja: silloin tällöin lottoa ja kauppareissuilla vaihtorahat pelikoneeseen -tyyppiä. Ajauduin samoille vanhoille poluille: pelaamaan. Itse tein valintani, ja niistä kannan vastuun vielä tänäkin päivänä. En syytä miestäni pelaamisesta.

Pelihuuma otti pian niskalenkin minusta. Pelikoneisiin oli tullut korttimaksun mahdollisuus, joten vaihtorahojen upottaminen vaihtui pian kolminumeroisiin talletuksiin. Pelikoneiden ohella aloitin Loton, Kenon ja arpojen pelaamisen. Ruokin peliongelmaani, jonka olemassaoloa en edelleenkään myöntänyt itselleni. Kuvioihin tuli pian mukaan myös valehtelu: selittelyt pitkistä jonoista kauppareissulla tai ummet ja lammet höpöttävästä naapurista parkkipaikalla. Kerroin pelaamisesta vain kun olin voittanut, silloinkin aina vain ”2 euron panoksella”. Jätin aina pari nollaa pois, jotta tarinani kuulostaisivat paremmalta.

Töissä alkoi olla tosi kiireistä.
Joka aamu minun piti
mennä töihin jo kello
kuudeksi – tai toisin sanoen
oli oltava kuudelta
työpaikkani viereisellä
Teboililla pelikoneella.

Töissä alkoi olla tosi kiireistä. Joka aamu minun piti mennä töihin jo kello kuudeksi – tai toisin sanoen oli oltava kuudelta työpaikkani viereisellä Teboililla pelikoneella. Aloin myöhästellä töistä, vaikka olin koko ajan aivan työpaikkani vieressä. Aina oli tehtävä se viimeinen talletus, jolla voittaisin menetetyt rahat takaisin. Pelihetket venyivät tuntien mittaisiksi ja lähtöhetkellä tarttui mukaan vielä pino arpoja, joiden avulla selvisin työpäivän yli. Arvoista rapsutin esiin ainoastaan tunnistenumeron, jonka perusteella pystyin työpäivän jälkeen tarkistamaan oliko arvassa voittoa, jotta olisin päässyt parhaan ystäväni, pelikoneen, huomaan viettämään aikaani. Aloitin myös ties mitkä pitkä- ja lyhytvedot. En ollut urheilija tai edes penkkiurheilija, mutta sain hyvää oloa myös näistä vedoista. Ruksailin rasteja sinne tänne asiasta mitään ymmärtämättä.

Ajauduin pian tilanteeseen, jossa en kokenut saavani tarpeeksi jännitystä ja hyvää oloa näistä käytössä olleista pelimahdollisuuksista, joten vanha ystäväni Emma alkoi muistutella itsestään. Emma huuteli olkapäällä: ”Muistatko meidän jännittävät hetket ilman häiriöitä, muistatko sen ison voiton, jonka sinulle annoin silloin joitakin vuosia sitten?”

Nettikasinoelämä

Päädyin vanhalle tutulle nettikasinolle, jota Veikkaus ”hyvän tahdon lähettiläs” ylläpiti. Tämä hyväntahdon lähettiläs sai minullekin totaalisesti vain hyvää oloa aikaan: mieletön määrä uusia jännittäviä pelejä, värejä, ääniä ja positiivista henkeä – paljon mahdollisuuksia yltäkylläiseen ja rikkaaseen elämään. Ikävä kyllä palkkatuloni eivät riittäneet ylläpitämään uutta harrastustani. Tilini ei riittänyt siihen määrään hyvää oloa, jota tarvitsin Veikkaukselta. Päätin kokeilla lainan hakemista. Sehän osoittautuikin helpoksi: muutama painallus ja minuutin odottelu, niin minulle aukeni useamman tuhannen euron mahdollisuus tavoitella hyvää oloa.

Riippuvaisenpäiväohjelma

Herätys klo 4.30, kahvi valumaan ja kirjautuminen Veikkauksen kasinolle. Koko rahalla arpoja, jolloin aina mietin, että järjetön raja näihin laitettu – onneksi rajoja ei ollut pelien puolella. Kello kuudeksi matkasin ”töihin”, eli Teboille, jossa vanha toveri odotteli minua yhteiseen aamuhetkeemme. Töihin mukaan arpoja. Kävellessä tarkistelin lainantarjoajien sivuja suunnitellen, mistä saisin hieman rahoitusta jokapäiväiseen onnen tavoitteluuni.

Yhdeksältä avasin nettikasinon puhelimeen, talletin koko rahalla ja asetin automaattipyöritykset päälle. Puhelin sijoitetaan näköyhteyden päähän, jotta voi seurata tätä oman elämäni jännitysnäytelmää jatkuvasti. Rahojen loppuessa piti nähdä hieman vaivaa uuden rahoituksen eteen.

Töiden loputtua olin
onnellinen tietäessäni,
että mies olisi ilta- tai
yövuorossa: se tarkoitti
vapaata peli-iltaa.

Töiden loputtua olin onnellinen tietäessäni, että mies olisi ilta- tai yövuorossa: se tarkoitti vapaata peli-iltaa. Voisin rötvätä sohvalla, chillata ja fiilistellä pelaamista. Ei tarvitsisi kärsiä koko iltaa vatsavaivoista ja istua vessassa salaa puhelimen kanssa. Välillä myös saunoin ”parhaan ystäväni” kanssa, katselin saunan oven läpi automaattipyörityksiä ja lähestyvää voittoa.

Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes eräänä päivänä ynnäilin, että olin tavoitellut hyvää oloa 50 000 euron edestä. Päätin, että nyt tämä loppuu.

Hankin järjestelylainan, jolla maksoin suurimmaksi osaksi velat pois. Olin todella tyytyväinen itseeni ja päättäväisyyteeni, muutaman päivän ajan. Ajattelin, että olen melkein kuivalla maalla, joten selviän tästä yksin eikä kenenkään tarvitse tietää. Muutaman päivän kuluttua nämä paikat, joihin olin maksanut velkani takaisin lähestyivät tekstiviestein tiedottaen, että minun on jälleen mahdollista hakea lainaa. En ollut ymmärtänyt, että tilit olisi pitänyt sulkea erikseen velan maksamisen yhteydessä.

Ajattelin, että nostan yhdestä vain vähän lainaa ja kokeilen onneani. Onni kohtasi minut, mutta häipyi yhtä nopeasti kuin tulikin.

Sen voiton myötä koin voittamattomuuden tunnetta pari viikkoa: Olin päihittämässä kasinon aivan niinä hetkinä. Vatsani pohjalla oli koko ajan tunne, että kohta tärähtää sellainen potti, että oksat pois!

Unohdin koko ympäröivän maailman. Raivostuin, jos joku millään tavalla häiritsi minua ja pelejäni. Koin että kerrankin olen hyvä jossain, kerrankin jotain, jossa onnistun! Raha ei näytellyt enää kovinkaan suurta osaa tässä farssissa. Raha oli muuttunut mielessäni pelimerkeiksi.

Sitten tuli se keskikesän päivä, kun havahduin, että olin pelannut edellisten vuosien aikana omakotitalon verran omia ja lainattuja rahoja.

Sitten tuli se keskikesän päivä, kun havahduin, että olin pelannut edellisten vuosien aikana omakotitalon verran omia ja lainattuja rahoja. Takana oli myös pelaamisen takia monta valvottua yötä. Minut valtasi järkyttävä ahdistus. Koin etten voisi kertoa tällaista tyhmyyttä kenellekään – olin totaalisen yksin asian kanssa. Itkunsekaisena googletin peliriippuvuus-sanan ja tieni vei Pelirajaton-chattiin.

Muistan vieläkin lämmöllä tunteen siitä, miltä tuntui istua sohvalla, itkeä hysteerisenä ja sylkäistä koko paska kirjoittamalla kasvottomana toiselle anonyymille henkilölle chatissa. Tunne oli vapauttava. Chatin toisella puolella istuva ihminen herätti minussa toivon siemenen – tästäkin voi selvitä. Seuraavana aamuna kävelin oman kaupunkini terveyskeskukseen, jossa itkin ja haukoin henkeäni. Sain vihdoin sanottua: ”mulla taitaa olla peliriippuvuus ja mä tarviin apua”.

Muutaman kuukauden sisällä sain kerrottua asiasta niille, jotka tiedon tarvitsi. Kävin kunnallisen terveydenhuollon kautta juttelemassa viikottain mielenterveyshoitajan kanssa, joka oli erikoistunut peliriippuvuuteen. Lähdin peliriippuvuuden takia myös kuuden viikon hoitojaksolle kuntoutus-laitokseen, jonka jälkeen aloitin Peli poikki -ohjelman ja kävin Pelirajaton-vertaistukiryhmän kaksi kertaa.

Kuka olen nyt?

Haluan olla niin hyvä esimerkki ja hyväntahdon lähettiläs pelaamattomalla tiellä kuin osaan. Tahdon antaa sen avun ja tuen eteenpäin, minkä olen itse saanut tämän taistelun aikana. Koen olevani vahvempi johtuen tästä taistelusta, sekä viisaampi, koska opin niin paljon hoidon ja toipumisen myötä itsestäni ja elämästä, kun kohtasin ja myönsin ongelmani. Jalkani ovat nyt turvallisesti maanpinnalla ja voin olla mukana muiden matkalla peli-riippuvuudesta toipumiseen. Tahdon olla matkalla mukana kannustaen ja tukien vertaisohjaajana sekä kokemusasiantuntijana.

“Jalkani ovat nyt turvallisesti maanpinnalla ja voin olla mukana muiden matkalla peliriippuvuudesta toipumiseen.”


Olen onnekas, sillä minulla on edelleen ne läheiset ihmiset elämässäni, jotka pelkäsin kuollakseni menettäväni pelaamisen takia. Olen saanut tämän kokemuksen myötä myös paljon uusia hienoja ihmisiä elämääni esimerkiksi Pelirajaton-vapaaehtoistyön kautta.

Loppuun sanat, jotka ovat olleet minulle merkityksellisiä toipumisessa: ”Elämä suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”

Sinustako vertaisohjaaja?