Vertaisryhmissä taltutetaan pelihimo yhdessä: ”Olemme enemmän kuin pelkkiä pelureita”
—
”Hienoa nähdä, että ryhmä toimii motivaationa pelaamattomuuteen ja jokainen on löytänyt omia keinoja pysyä irti peleistä.”
Pelirajaton-vertaisryhmät ovat käynnistymässä eri kaupungeissa ympäri Suomea. Ryhmiä ohjaavat koulutetut vertaisohjaajat, jotka ovat itsekin ennen pelanneet ongelmallisesti rahapelejä tai ovat ongelmallisesti pelanneiden läheisiä. Ryhmiin osallistuvat ovat niin ikään ongelmallisesti pelaavia tai heidän läheisiään. Vertaisryhmät kokoontuvat yhteensä 12 kertaa, 2 tunnin ajan.
Ohjaajien kommentit kertovat, että ryhmissä on selkeä pyrkimys kohti pelaamattomuutta.
”Yleisesti ryhmässä on hyvä henki ja porukka on motivoitunutta. Usealla pelaaminen on loppunut ja ryhmä on auttanut siinä. Muutama vielä kamppailee pelien kanssa. Heistäkin huomaa, että asia on työn alla ja he todella pyrkivät peleistä eroon.”
”Porukka on sitoutunut hyvin. Moni pystynyt jo muutaman viikon aikana muuttamaan toimintaansa.”
”Kahviteltiin. Kyseltiin kuulumiset. Yksi oli lähes kokonaan ollut pelaamatta, yhtä lottoa lukuun ottamatta. Kaksi oli vähentänyt pelaamista.”
”Oli hienoa nähdä nuoren kaverin kasvoilla piilotettu hymy, kun hän kertoi, että pelaamatonta aikaa on nyt takana 25 päivää, joka on hänen pelihistoriansa pisin pelaamaton jakso.”
Vertaisohjaajat tietävät, millaisien asioiden kanssa osallistujat kamppailevat – siitä heillä on kerrottavana oma tarinansa.
Tarinat muistuttavat siitä, että muutos on mahdollinen ja ongelmallisesta pelaamisesta voi päästä irti. Ne myös muistuttavat osallistujia siitä, etteivät he ole kokemuksiensa kanssa yksin.
”Kerroin oman tarinani. Sen puolen tunnin aikana näin vakavia katseita ja pohdiskelevia ilmeitä. Kyyneleitäkin valui. Parissa kohdassa itsekin ryhmän reaktiot huomatessani jouduin nielaisemaan ja vetämään happea.”
Pelihimoa taltuttaessa ryhmissä voi myös joskus hengähtää ja hymyillä vaikeassakin tilanteessa.
”Rentous on alkanut nostaa päätään. Sen myötä on myös löytynyt huumoria näinkin vakavaan aiheeseen. Eräs ryhmäläinen sanoi, ettei kestäisi, jos kaikki vain voivottelisivat masentuneena omaa tilannettaan. Olen itse hyvilläni siitä, että ryhmä on puhelias. Surkuttelun sijaan härkää otetaan sarvista kiinni – vaikka sitten huumorin avulla.”
Pelaamisen lopettaminen ei ole helppoa ja repsahtamisia tapahtuu. Ryhmät tukevat siinä, että repsahdukset jäävät repsahduksiksi.
”Yksi ryhmäläisistä oli eksynyt kauppareissulla pelikoneen ääreen. Kysyin fiiliksiä, ja hän myönsi, että jo pelatessa olo oli ollut huono. Hän oli suurentanut panosta, että rahat loppuisivat nopeasti. Koko viikko oli mennyt alamaissa. Kun tulin kotiin hän laittoi viestiä, että oli iloinen, että uskaltautui palata ryhmään ja sai voitettua retkahtamisen aiheuttaman häpeän tunteen.”
”Ryhmäläiset tajusivat, että edessä on pitkä taistelu. Muistutin kuitenkin heitä, että heidän taistelunsa on jo hyvällä alulla, kun ovat ryhmään tulleet. Surutyö on kuitenkin tehtävä jossain vaiheessa ennen kuin pääsee eteenpäin.”
Tärkeä muistutus ryhmissä on, että jokainen on enemmän kohtaamansa vaikeudet ja haasteet.
”Lopuksi kirjoitin taululle lauseen: Don’t let your struggle identify you. Älä anna taistelusi määritellä sinua. Puhuin siitä, miten me olemme paljon muutakin kuin pelkkiä pelureita. Mitä enemmän löydämme itsestämme sitä ”muuta”, sitä vähemmän peluri saa elintilaa.”