Pekka koki pelaamisen ystävänä joka ei moittinut. Pelaamisen riistäytyminen käsistä tuotti Pekalle epävakaita elämän tilanteita, joissa rahan ja velkojen kanssa pärjääminen olivat jatkuvasti elämän keskiössä. Pekan rankkojen elämän kokemusten myötä hän on oppinut ettei etsi enää hyväksyntää pelikoneelta, vaan ottaa vastuun omasta elämästään ja antaa hyvien asioiden tapahtua. 

---

Kaikki muuttui,
kun kaupunkiin tuli Jokeri Pokeri -peliautomaatti.
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Olen ollut kiinnostunut rahapeleistä pikkupojasta lähtien. Ala-asteen luokkaretkellä pelasin vähäiset rahani 50 pennin pajatsoon. Teini-ikäisenä pelasin peliautomaateilla, korttia rahasta ja raaputin Ässä-arpoja. Lukion aikana kävin bingossa. Täysi-ikäisenä siirryin pelaamaan ravintolaan kasinopelejä: rulettia ja Black Jackia. Pelaaminen oli tällöin kuitenkin vielä hallinnassa.

Kaikki muuttui vuoden 1988 alussa, kun kaupunkiin tuli Jokeri Pokeri -peliautomaatti. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Olin silloin huoltoasemalla töissä ja kokeilin työvuoron päätyttyä peliä ensin muutamalla markalla ja myöhemmin muutamalla kympillä.

Pelistä teki koukuttavan sen nopeatempoisuus, tuplausmahdollisuus ja kuvitelma siitä, että pelin lopputulokseen voisi vaikuttaa.

Vaihdoin työpaikkaa toiselle huoltoasemalle. Siellä ei ollut Jokeri Pokeria, joten pelasin pajatsoa, hedelmäpeliä, rulettia, raaputin Ässä-arpoja ja pelasin Veikkauksen pelejä. Vuoden 1988 lopussa tällekin huoltoasemalle tuli Jokeri Pokeri -peliautomaatti. Sitten se oli menoa.

”Peli oli ystävä,
joka ei moittinut.”

Asuin vielä kotona isän ja pikkuveljen kanssa. Elämä alkoholisoituneen isän kanssa oli jatkuvaa taistelua, eikä kotiin huvittanut mennä kuuntelemaan isän naljailua. Työvuoron jälkeen oli helpompi jäädä vähäksi aikaa pelaamaan ja rentoutumaan. Peli oli ystävä, joka ei moittinut.

Aluksi pelasin muutamalla kympillä. Joskus voitin, mutta enimmäkseen hävisin. Pikku hiljaa panokset nousivat, ja käytin pelaamiseen yhä enemmän aikaa ja rahaa.

Tilannetta ei helpottanut se, että työpaikalta pystyi ottamaan ennakkoa seuravasta tilistä. Pian seuraava tili olikin jo edeltä käsin pelattu. Rahapulassa tein siivoushommia keikkaluontoisesti. Kymmenet kerrat lähdin pennittömänä itku kurkussa kotiin ja vannoin, etten enää ikinä pelaa, mutta aina löytyi syy pelata. Jos oli hyvä mieli, ”palkitsin” itseni pelaamisella, pahaa mieltä taas ”pahensin” pelaamalla. Yhteydenpito ystäviin väheni. En tarvinnut heitä, koska pelikone oli paras ystäväni.

Hetkellinen ryhdistäytyminen

Veljen kanssa yhteiseen kimppakämppään muuttaminen hillitsi hetkellisesti pelaamistani, mutta pelasin silti jokaisen markan. Veljen kotiuduttua armeijasta pidin pienen tauon, jotta saisin talouden tasapainoon.

Pelihimoon hain helpotusta viinasta, joka sekin nieli kaikki rahat.  Ajattelin, nappaavani pelistä mukavat voitot, joilla kuittaan nekin rahat. Toisinhan siinä kävi. Jotenkin selvisin kuitenkin tilipäivästä toiseen. Otin pankista lainaa ”autoremonttiin” ja syksyllä sain määräaikaistililtä vapautuneet säästöt käyttööni. 

”Mitäpä iloa oli palkankorotuksesta,
kun kaikki rahat menivät peleihin.”

Yhdessä vaiheessa olin vaihtamassa työpaikkaakin, jotta pääsisin pelaamisesta eroon, myös parisuhteen takia. Pomo ei kuitenkaan halunnut päästää minua menemään, vaan sen sijaan kunnon palkankorotus sai minut jäämään. Parisuhde meni saman tien karille. Mitäpä iloa palkankorotuksesta oli, kun kaikki rahat menivät peleihin.

Mopo karkaa käsistä

Keväällä 1991 muutimme veljen kanssa kumpikin omiin asuntoihimme samaan rivitaloyhtiöön. Pelasin nyt sekä vapaa- että työaikana yhä isommin panoksin. Koetin päästä omilleni – niin kuin se muka olisi ollut mahdollista.

Tilin pelasin ennakkoon ja kun rahaa ei ollut, otin pankkitilille pari tonnia nostovaraa. Tili oli kaiken aikaa pari tonnia miinuksella. Laskut menivät lopulta ulosmittaukseen. Ensimmäisellä kerralla se vähän pysäytti, mutta siihenkin tottui. Postista tuli vain karhukirjeitä, joten lopetin postilaatikon tyhjentämisen.

Postista tuli vain karhukirjeitä,
joten lopetin postilaatikon tyhjentämisen.

Erään pitkän pelirupeaman jälkeen yritin itsemurhaa.  Se ei kuitenkaan onnistunut. En mennyt seuraavana päivänä töihin, koska olin henkisesti aivan romuna.

Kohta tämän jälkeen naapurissa asuva veljeni huomasi postilaatikkoni pursuavan ja tuli käymään. Selvittelin laskusumaa ja huomasin, ettei tilanne ollut aivan toivoton. Jotenkin sain raha-asiat järjestymään hetkellisesti, mutta heti kun ne olivat kunnossa, pelasin ne taas kuralle. Seurustelukuviotkin menivät sekaisin, kun vietin mieluummin aikani pelikoneen parissa.

Tuntui, etten jaksa enää yksin miettiä asioita, joten varasin ajan mielenterveystoimistoon. Saihan siellä purkaa sydäntään, mutta varsinaista apua ongelmaani ei löytynyt. Peliriippuvuus tuntui olevan outo asia heillekin. Päätin pärjätä omin päin.

Paha vuosi

Tein töitä hullun lailla saadakseni mahdollisimman paljon rahaa ja pekkaspäivätkin otin rahana. Kaikki meni peleihin. Laskut jäivät maksamatta, ja ulosottomies tuli tutuksi. Puhelinliittymä suljettiin, ja välillä sähkötkin olivat poikki. Luotto- ja pankkikortit otettiin pois ja nostovara peruttiin. En saanut pankista edes automaattikorttia. Sen jälkeen olin jonkin aikaa pelaamatta ja yritin maksaa laskuja ja pankkitiliä plussan puolelle. Pian taas kuitenkin pelasin ja häätö asunnosta uhkasi. Se pysäytti.

Henkisesti olin lamassa, enkä jaksanut pitää yhteyttä sukulaisiin. Itsemurha oli mielessä. Siskoni tullessa käymään romahdin hänen edessään ja kerroin tilanteen. Selvittelimme laskupinoa ja totesimme, että laskuja oli rästissä yli 16 000 markan edestä. Sisareni lainasi minulle rahaa, ja sain laskut maksettua, sekä häädön vältettyä.

Pelasin enemmän kuin koskaan ennen.
Lottoakin isoilla järjestelmillä.
Uudenvuodenaattona olin lopulta rahaton ja romuna.

Lupasin sisarelleni olla pelaamatta ja sen lupauksen aioin pitää. Pidinkin sen lähes koko vuoden 1993. Rahaa jäi säästöön mukavasti enkä sortunut pelaamaan, vaikka heinäkuun lopussa työt loppuivat.

Purin energiani metsätöihin ja veljen rakennustyömaalla. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes veljen rakennusprojekti oli valmis. Sen jälkeen minulla ei ollut tekemistä ja rahaa oli joutilaana pankkitilillä. Olisin voinut lyhentää sillä velkaani siskolle, mutta ajattelin tuplata rahat pelissä ja päästä siten velasta kerralla eroon. Pelasin enemmän kuin koskaan ennen. Lottoakin isoilla järjestelmillä. Uudenvuodenaattona olin lopulta rahaton ja romuna. Sisareni tulivat käymään, murruin jälleen täysin ja avauduin.

Muutto isän luo

Isäni sairasteli ja oli jäämässä eläkkeelle. Alkuvuodesta 1994 mietimme tilannettani ja joku esitti, että muuttaisin isän luokse asumaan. Niinpä muutin takaisin kotiin.

Viimeisen markan pelattuani
olin sekaisin ja vihainen itselleni:
olin taas pettänyt kaikki
minuun uskoneet ihmiset.

Toinen sisareni lainasi minulle ensi hätään 1000 markkaa, että saisin ostettua tupakkaa. Luulin pelaavani vain hieman tankkaamisen yhteydessä, mutta viimeisen markan pelattuani olin sekaisin ja vihainen itselleni: olin taas pettänyt kaikki minuun uskoneet ihmiset. En nähnyt elämälläni mitään suuntaa ja päätin tappaa itseni. Ajoin kotiin ja auton talliin. Käynnistin auton. Siinä minä istuin ja odotin kuolemaa. Lopulta menetin tajuntani.

Muutaman tunnin päästä heräsin kylmyyteen ja hirvittävään päänsärkyyn. Autosta oli loppunut bensa, ja se oli sammunut ennen kuin ehdin kuolla. Tästä itsemurhayrityksestä ei juuri keskusteltu. Isä käski lopettamaan moisen pelleilyn.

Lopettamisia ja aloittamisia

Pelaaminen loppui, kun ulosottomiehet vierailivat jälleen luonani. Tällä kerralla ulosmitattiin auto ja peräkärry. Toinen sisareni ja tätini lainasivat minulle rahaa, jotta saisin velat maksettua. Päätin jälleen lopettaa pelaamisen lopullisesti. Sain töitä ja neljän ja puolen vuoden pelaamattoman jakson aikana sain talouteni hyvään tasapainoon.

Aloitin pelaamisen kuitenkin uudelleen. Alussa toimintani oli enemmän hallussa ja pystyin maksamaan laskut ajoissa, mutta tilanne muuttui syksyllä 2001. Olin työtön, pelasin enemmän ja mieliala oli muutenkin maassa. Seuraavaan kevääseen mennessä raha-asiat olivat taas sekaisin ja niin olin minäkin.

Sisareni ja veljeni toimittivat minut hakemaan apua ammattiauttajilta ja auttoivat myös raha-asioitteni selvittämisessä. He lainasivat minulle rahaa, jotta saisin perintätoimistot niskastani. Mielialani koheni lääkityksellä, ja pelaaminen jäi taas hetkeksi.

Viimeinen pelirupeama

Syksyllä 2002 aloin pelaamaan, koska oli niin hyvä olo. Summat pysyivät kohtuullisina. Alkuvuodesta 2003 sairastuin psykoosiin ja yritin itsemurhaa. Sen jälkeen olin 2,5 kuukautta psykiatrisessa sairaalassa. Isä kuoli pian sairaalasta päästyäni. Kevät ja kesä menivät jonkinlaisessa sumussa.

Syksyllä 2003 toimintakykyni oli jo parempi, mutta aloin taas pelata reippaasti ja mielialani sukelsi jälleen synkkyyteen. Alkoi tuntumaan, että jokainen pelaamisen jakso oli aina edellistä pahempi. Viimeisen pelipäivän jälkeen tuntui, ettei pelaaminen enää ollut hauskaa, vaan tuskaa, josta minun olisi päästävä eroon.

Pelkäsin kuitenkin, etten selviä tilanteesta yksin, vaan että teen itselleni pahaa joten hain apua ammattilaisilta. Onneksi sain mielenterveystoimiston kautta lähetteen päihdeklinikalle, kolmen viikon hoitojaksolle. 

Viimeisen pelipäivän jälkeen tuntui, ettei pelaaminen enää ollut hauskaa, vaan tuskaa, josta oli päästävä eroon.

Hoitopaikka ei ollut täysin oikea itselleni, mutta sain sieltä kuitenkin apua. Ensimmäistä kertaa sain tehtäväksi miettiä, mikä oli syynä siihen, että pelaaminen muuttui hauskanpidosta ongelmaksi. Huomasin, että vuonna 1988 hain pelikoneelta hyväksyntää, jota en kotona silloin saanut. Nyt kun isäni oli kuollut, en kaivannut enää hänen hyväksyntäänsä.

Päihdeklinikan jakson jälkeen jatkoin asioiden pohtimista terapeuttini kanssa mielenterveystoimistossa. Koska pelaaminen oli vienyt paljon aikaa, jouduin miettimään, mitä tekemistä keksisin tilalle.

Aluksi yhdistystoiminta antoi muuta ajattelemista, ja siellä sain myös hyväksyntää. Seuraavina vuosina aloitin opintoja hoiva-alalle, lähihoitajaksi ja myyntialalle. Olin ahkera ja pärjäsin hyvin, vaikka kävin iltaisin ja viikonloppuisin töissä. Opintoihin keskittyminen vei ajatukset pois pelaamisesta. Samalla jouduin opettelemaan elämään uudella tavalla. Huomasin, että minusta on vielä johonkin: minussa on jotain hyvää ja voin antaa tälle yhteiskunnalle vielä jotakin.

Ehkä tärkein opeteltava asia oli oppia uusia reagointitapoja elämän vastoinkäymisiin pelaamisen sijasta. Opettelin myös palkitsemaan itseni muin tavoin kuin pelaamalla. Se oli vaikeaa. Alkoholi tuli ensimmäisenä mieleen, mutta eihän se ollut juurikaan pelaamista parempi vaihtoehto, joten vaihdoin sen suklaaseen ja hyvään ruokaan. Ne ovat toimineet hyvin.

Pelitön elämä

Pelaamiseni loppui 30.9.2003. Ensimmäinen pelaamaton viikko meni helposti, koska olin raivoissani itselleni pelaamisesta. Sitten raivo unohtui ja mieleen ilmestyi toive mahdollisista tulevista voitoistani. Kun jaksoin taistella sen vaiheen yli, tilanne helpottui. Tämän vaiheen jälkeen pelaaminen tuli mieleen ajoittain sekä ajan myötä harvemmin.

Otin vastuun elämästäni
ja annoin hyvien asioiden tapahtua.

Käännekohta parempaan tapahtui lopettaessani. Otin vastuun elämästäni ja annoin hyvien asioiden tapahtua. Näin jälkeenpäin ajateltuna elämäni pyöri lähes kokonaan pelaamisen ympärillä. Se oli ajatuksissani kaiken aikaa. Harrastukset ja ystävät jäivät. Myös perheen perustaminen jäi, koska pakenin parisuhteen ongelmia pelien luo.

”Olen hyväksynyt sen,
että pelaamani rahat on
loppuiäksi menetetty
eikä niitä saa mitenkään takaisin. ”

Ajatusmaailmaani olen joutunut muuttamaan paljon. Olen hyväksynyt sen, että pelaamani rahat on loppuiäksi menetetty eikä niitä saa mitenkään takaisin. Joskus mieleeni tulee, että ei kai se niin pahasta ole, jos pelaisin pari euroa ja lopettaisin siihen. Onneksi järki on sanonut muuta. Jokainen pelattu euro olisi vain lisää turhuuteen syydettyä rahaa ja itselle aiheutettua mielipahaa.

Lottoa, Viking Lottoa ja Eurojackpottia pelaan viikoittain pari riviä. Niissä arvonta on kuitenkin vain kerran viikossa. Kenoa, Pitkävetoa, Monivetoa ja Tulosvetoa olen myös joskus pelannut, mutta olen huomannut, että niiden pelaaminen herättää halun pelata peliautomaateilla. Tämän vuoksi on hyvä välttää kokonaan nämä nopeatempoisemmat pelit.

Olen nyt opiskellut uuden ammatin ja saanut vakituisen työpaikan. Siinä en todennäköisesti olisi onnistunut, jos olisin jatkanut pelaamista. Pelatessaan ihminen syyllistää itseään ja tuntee olevansa huono. Se syö itsetuntoa, minkä vuoksi ei uskalla ottaa uusia haasteita vastaan.

Koska olin aikoinani itse saanut tukea mielenterveysyhdistyksestä, päädyin sinne vertaisryhmänohjaajaksi. Huomasin heti pitäväni ohjaajan tehtävästä, koska samalla kun autoin ja tuin toista, sain myös itse tukea. Koen, että samankaltaiset elämänkokemukset yhdistävät, ja muiden kanssa jaettuna murheetkin tuntuvat pienemmiltä. Kun kuulin ensimmäistä kertaa Pelirajat’on-toiminnasta, päätin ryhtyä ryhmänohjaajaksi.

Aikana kun pelasin, pystyin suunnittelemaan tulevaisuutta vain seuraavaan pelirupeamaan asti. Nyt suunnittelen asioita pidemmällä tähtäimellä. Viihdyn työssäni ja toivon, että pystyn jatkamaan sitä mahdollisimman pitkään. Haaveilen myös, että löytäisin itselleni elämänkumppanin. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin.

Olen opiskellut uuden ammatin ja saanut vakituisen työpaikan. Siinä en todennäköisesti olisi onnistunut, jos olisin jatkanut pelaamista.