MIKA

Elämää pelien varjossa

Koti on ihmiselle paikka mikä on turvallinen ja yö on aika jolloin ihminen saa levätä. Minä pelkäsin hetkittäin näitä molempia.


Kasvaminen peleihin

Koska olen alkanut pelamaan? En osaa vastata tuohon kysymykseen. Koen että olen pelannut aina. Jo pienenä poikana muistan, että kaikki mahdolliset pelit videopeleistä lähtien kiinnostivat kovasti.

Pelien osalta kasvoin todella sallivassa ilmapiirissä kaikkien läheisten ja ystävieni puolesta. Kaikkia mahdollisia pelejä pelattiin aina kun oli mahdollista.

Koin olevani vapaa tekemään

mitä ikinä itse haluaisin tehdä.

Minulle ei koskaan oltu opetettu

rahan käyttöä kunnolla. 

Minulla oli todella varhaisessa vaiheessa halu itsenäistyä ja heti peruskoulun jälkeen päädyin ammattikouluun sekä opiskelija-asuntolaan asumaan. Koin olevani vapaa tekemään mitä ikinä itse halusin tehdä. Minulle ei koskaan oltu opetettu rahan käyttöä kunnolla. Minulle hankittiin asioita eikä minun tarvinnut tehdä sen eteen mitään. Pelasin jo tuolloin suuren osan rahoistani. Silloin se oli mielestäni kivaa ja viatonta ajanvietettä.

Yksin eläväksi 17-vuotiaaksi opiskelijaksi minulla meni todella hyvin. Rahaa oli aina ja sitä tuli aina jostain jos ei ollut. Sain töitä ravintolasta opiskelujen oheen, joten palkka juoksi säännöllisesti. Lisäksi sain perintöä isoäidiltäni. Heti kun raha oli tilillä maksoin autokoulun ja ostin auton.

Tällaisessa elämäntilanteessa peliongelma sai muhia ja kehittyä rauhassa. Ongelmia alkoi ilmaantua pikku hiljaa. Perintörahat hupenivat nopeasti kaikkeen mihin nuori saattoi keksiä sitä tuhlata, mutta suurin osa meni peleihin. Aloin seistä automaateilla kokonaisia päiviä.

Aloin seistä

automaateilla

kokonaisia päiviä.

Elämä alkoi muuttua tultuani täysi-ikäiseksi. Ongelmia alkoi tulla, kun rahat loppuivat. Velan ottaminen alkoi välittömästi. Ensin lainasin kavereilta ja myöhemmin rahoitin pelaamista myös pankkilainoilla. Velkaa oli lupa ottaa – kävinhän töissä ja pystyisin maksamaan kaiken takaisin. Hiljalleen laskuja jäi maksamatta ja ongelmat kasautuivat entisestään.

Pieni ”pelastus” pelaamiseen tuli, kun valmistuin koulusta ja lähdin armeijaan. Armeija oli aikaa jolloin minun ei tarvinnut pelata.

Armeijan jälkeen työelämään

Armeijan jälkeen palasin samaan työpaikkaan, missä olin toiminut osa-aikaisena työntekijänä opiskellessani. Olin vastuullinen ja tunnollinen työntekijä.  

Työ ja armeija olivat oikeastaan ainoat asiat mitkä olin hoitanut kunnialla alusta asti: näissä paikoissa pelit eivät olleet mukana. Sain tunnustusta hyvin tehdystä työstä ja etenin vuoropäälliköksi. Olin ylpeä saamastani vastuusta ja huolehdin, että tein aina työni viimeistä piirua myöten hyvin.

Sain asunnon työnantajani kautta, koska opiskelija-asunnosta jouduin luopumaan ennen armeijaa. Kätevää oli, että esimieheni ehdotuksesta vuokra perittäisiin suoraan palkasta. Se sopi minulle, niin ei ainakaan tulisi ongelmia vuokran maksamisen kanssa ja asunto ainakin säilyisi, tapahtuisi mitä tahansa.

Arki pyöri tasaisesti vuoden päivät, kunnes pelien aiheuttama unettomuus ja ahdistuneisuus sai minut hakemaan ensimmäistä kertaa apua pelaamiseeni. Menin A-klinikalle, josta lääkärikäynnin jälkeen pääsin hoitosuhteeseen paikkakunnan ainoan peleihin erikoistuneen terapeutin kanssa.

Näimme terapeutin kanssa aluksi viikoittain ja myöhemmässä vaiheessa hieman harvemmin. Sain jutella ongelmallisesta rahapelaamisesta ensimmäistä kertaa jonkun kanssa, mutten käyntien aikana kokenut, että ne olisivat antaneet mitään ratkaisuja, joilla olisi tähdätty pelaamattomuuteen. Terapeutti kyllä antoi vinkkejä mm. laitoshoidosta sekä mahdollisuudesta hakeutua vapaaehtoisesti edunvalvonnan alaiseksi. Molemmat tuntuivat itselle todella kaukaisilta vaihtoehdoilta. ”Totuin” terapiaan nopeasti ja pelaamiseni jatkui samalla tavalla kuin aikaisemminkin.

Yö – Pelko

Jossain vaiheessa unettomuus oli läsnä lähes joka yö. Yö ja sen tuoma hiljaisuus oli ainutta aikaa jolloin näin totuuden elämästäni ja pelkäsin tulevaa. Eniten pelkäsin seuraavaa päivää.  

Asunto oli täynnä avaamattomia laskuja ja kirjeitä. Eteinen oli täynnä sivuun potkittuja mainoslehtisiä, jotka muodostivat pienen kujan paljasta lattiaa mistä pääsi kulkemaan asuntoon tai kylpyhuoneeseen. Keittiön tiskivuori oli homeen peitossa. Tiskien hajukin oli kuvottava, mutta en vain kyennyt tekemään niille mitään. En voinut ymmärtää miten olin tällaisessa tilanteessa. En tunnistanut itseäni mistään ympärilläni olevasta.

”Yö ja sen tuoma hiljaisuus oli ainutta aikaa jolloin näin totuuden elämästäni ja pelkäsin tulevaa. — En tunnistanut itseäni mistään ympärilläni olevasta.”

Olen luonteeltani siisti, puhdas, huolellinen ja ahkera. Työni hoidin aina kunnialla ja sain jatkuvasti kiitosta panoksestani. Todellisuudessa olin kaikkea muuta. Välillä öisin ravistelin itseäni ja hoin, että ”Nyt kaikki kääntyy”, ”Nyt se loppuu”, ”Mika herää, ei elämä voi näin jatkua!”.

Välillä pelkäsin kotiin menemistä, koska siellä joutuisin kohtaamaan totuuden sekä hetket jolloin ahdistus oli suurimmillaan. Siispä usein valitsin mieluummin auton. Ajoin kaupungissa ympyrää, katselin ihmisiä ja kuuntelin ääniä. Kaupunki oli pakopaikka ahdistavista ajatuksista kun ei ollut rahaa pelata. Olin kaupungissa kuin kotonani. Siellä kaikki mitä näin tai kuulin veivät ajatukseni hetkeksi pois totuudesta.

Koti on ihmiselle paikka mikä on turvallinen ja yö on aika jolloin ihminen saa levätä. Minä pelkäsin hetkittäin näitä molempia.

Yö – Elämä

Oli myös öitä, jolloin minun ei tarvinnut pelätä tai ahdistua. Näinä iltoina koin myös levottomuutta illan saapuessa, mutta näinä iltoina se oli erilaista: olin iloinen ja täynnä elämää, täynnä mahdollisuuksia. 

Syy tähän oli yksinkertainen: huominen palkkapäivä. 

Kuin olisin lähdössä

kuumille deiteille,

mutta totuus oli toinen:

huoltoasemalla odotti elämäni

daami vilkkuvine valoineen. 

Kuin autopilotilla valmistauduin kotona lähtemään liikkeelle. Vilkuilin kelloa, istuin takki päällä sohvalla odottaen hetkeä jolloin voisin lähteä. Kuin olisin lähdössä kuumille deiteille, mutta totuus oli toinen: huoltoasemalla odotti elämäni daami vilkkuvine valoineen. 

Lähdin hyvissä ajoin liikkeelle. Ajoin päämääränä paikkakunnan ainoa 24h huoltoasema. Matkan aikana kerkesin käymään itseni kanssa keskustelua, ettei minun pitäisi edes mennä sinne ja kuinka eilen lupasin, että kaikki muuttuu. Välillä taas huomasin uskottelevani itselleni, että tällä kertaa kohtuus toteutuu ja pelaan vain vähän. Vuoropuhelu itseni kanssa oli kuin pienen lapsen kanssa kotiintuloajoista neuvottelu.

Koska en ollut ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa, tiesin tarkkaan, että palkka tulisi tililleni klo 01 yöllä. Istuin huoltoasemalla vilkuillen kelloa ja vettä juoden. Kello ylitti puolen yön. Tiesin, että palkan saapumiseen tililleni olisi vielä tunti aikaa, mutta kävin ensimmäisen kerran tarkistamassa asian pankkiautomaatilla, varmuuden vuoksi. Jo tässä vaiheessa odotus oli suuri ja pettymys yhtä suuri, kun tili näytti nollaa. 

Minulla oli jälleen pettämätön
suunnitelma, kuinka tulisin
yön aikana nyhtämään
pelikoneiden rahat itselleni. 

Viimeisen tunnin vietin, miettien pelikuvioita valmiiksi: kuinka paljon pelaisin, millä laitteilla ja miten. Kellon tullessa yksi yöllä minulla oli jälleen pettämätön suunnitelma, kuinka tulisin yön aikana nyhtämään pelikoneiden rahat itselleni. 

Viimein kun palkka saapui tilille ja sain rahat käteen, olin jo valmiiksi täysin omassa maailmassani. Pelien maailmassa. En nähnyt enkä kuullut mitään. Vaihdoin setelin vaihtoautomaatissa kolikoiksi ja taas mentiin. Hetken päästä olin nostamassa lisää rahaa, sitten vaihtoautomaatille ja taas mentiin. Sama toistui yön aikana n. 6-7 kertaa, kunnes nostin viimeiset rahat tililtäni ja kello oli aamulla kuusi.

Kun huomasin miettiväni, että pitäisikö minun tankata ja ostaa tupakkaa, havahduin olevani tässä maailmassa. Tajusin pelaavani viimeisiä rahoja muutama tunti sitten tulleesta palkasta.

Viimeisen pyöräytyksen jälkeen koitti herääminen, pelikoneen ääniin liittyi ympäröivän huoltoaseman palaavat äänet. Ahdistus valtasi kehon. Koin fyysistä pahaa oloa, vatsa pyörähti ympäri. Menin autoon ja istuin paikallani järkyttyneenä siitä mitä olin taas tehnyt. Hetki sitten kokemani huuma, ilo ja jännitys oli vaihtunut häpeään, itseinhoon ja pelkoon. Mitä nyt tapahtuu? Kuinka hoidan kaikki laskut tai ystävieni velat, jotka olin luvannut hoitaa palkkapäivänäni?

Ajoin kotiin, nukuin muutaman tunnin ja menin töihin iltavuoroon kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pelurin selitysten arsenaalista löytyi jälleen kymmeniä uusia tekosyitä miksi en voinut maksaa velkojani.

Pohja

Pelien rahoittaminen oli käynyt vaikeammaksi luottotietojen mentyä maksamattomien laskujen takia. Parin aiemman pankkilainan lisäksi uutta lainaa ei ollut enää mahdollista hakea. Viimeisen puolen vuoden aikana olin velkaantunut myös ystävilleni. Ystäviä jäi elämästä täysin maksamattomien velkojen takia. Pelaamisen pakko ajoi minua suurempaan ahdinkoon päivä päivältä.

Työ oli minulle kuitenkin yhä merkityksellinen asia ja olin aina hoitanut sen kunnialla.

Eräänä päivänä työvuoron jälkeen tilitin kassat ja kassoilla myynnissä olleet iltapäivälehdet normaaliin tapaan. Iltapäivälehdistä tuleva myyjän palkkio oli vuosia kerätty purkkiin ja tarkoitus käyttää jossain vaiheessa henkilökunnan virkistykseen. Olin tehnyt tilityksen satoja kertoja aiemmin, mutta sinä iltana pysähdyin purkin kohdalle johon lehtimyyntipalkkiot laitettiin. Muistan miettineeni, ettei kukaan ole vuosiin kaivannut näitä rahoja ja että voin hyvin lainata tästä hieman, koska rahaa ei ollut yhtään. Rehellisenä ihmisenä kirjasin itselleni ylös paljonko olin ottanut. Palauttaisin summan tietenkin heti palkkapäivänä.

Meni viikko ja huomasin olevani purkilla uudelleen. Tuli palkkapäivä ja pohdin mitä velkoja maksaisin. Tuota velkaa en päättänyt maksaa vielä, koska eihän kukaan lehtimyyntipalkkioita kaivannut, eikä purkki vaatinut maksamaan velkaani heti.

Huomasin käyväni purkilla aina vain tiheämmin. Purkin tyhjennyttyä yhteensä 9500 markasta, ahdistuin. Tajusin, etten pystyisi pienessä ajassa maksamaan velkaa mitenkään takaisin. Kerroin asiasta kollegalleni ja sanoin, että maksan kyllä rahat sinne takaisin niin pian kuin mahdollista. Hän kuunteli asiani ja sanoi ymmärtävänsä. Huojennuin, että olin saanut asian sydämeltäni ja voisin nyt rauhassa alkaa maksaa velkaani.

Puhelu esimieheltä

Puhelimeni soi. Soittaja oli esimieheni. Tiesin heti mitä asia koskee. 

Esimieheni kysyi heti, tiedänkö mahdollisesti millä asialla hän soittaa. Vastasin myöntävästi. En osannut pahoitella asiaa mitenkään. Hän sanoi haluavansa hoitaa asian mahdollisimman pian ja sovimmekin tapaamisen samalle päivälle. Esimieheni antoi osoitteen ja pyysi tulemaan paikalle klo 14.  En osannut jännittää, koska ajattelin, että sovin velan maksusta ja pääsen pyytämään anteeksi tekemääni ja selittäisin peliongelmani olevan syyllinen kaikkeen.

Muistan, että päässäni vain

soi sana RIKOS!

Minä olen rikollinen, olin varastanut!

Odotin sovitussa osoitteessa kadulla esimieheni tullessa paikalle. Menimme sisään sen enempää keskustelematta. Ovella huomasin menevämme lakimiehen toimistoon. Sydämeni pamppaili, koska en tiennyt mitä tämä tarkoittaisi. Istuimme alas ja esimieheni pyysi kertomaan mitä oli käynyt. Kerroin peliongelmasta ja summasta minkä olin lainannut rahoista.

Lakimiehen seuraava lause muutti elämäni suunnan: ”Tämähän on summansa puolesta asianomistajarikos, joten esimies saa päättää nostaako syytteen vai ei.”

Muistan, että päässäni vain soi sana RIKOS! Minä olen rikollinen, olin varastanut!

Hetki oli todella käänteentekevä, koska olin aina pitänyt itseäni rehellisenä ihmisenä. Aiemmin uskottelin itselleni, että lainaan töistä rahaa ja lainaan ystävältäni rahaa, vaikka tiesin etten voi maksaa kaikkia takaisin. Olin tehnyt kaiken vääryydellä ja todellisuudessa olin rikollinen. Olin manipuloinut ja valehdellut niin taitavasti itselleni, etten todella ollut huomannut tätä piirrettä itsessäni ja mitä riippuvuus oli minulle tehnyt. Tämä muuttaisi kaiken.

Esimieheni sanoi, ettei halua nostaa syytettä ja toivoi, että hoitaisin itseni kuntoon. Olin todella kiitollinen esimiehelleni ymmärryksestä sitä kohtaan, että olin vakavasti riippuvainen. Täytimme paperin, minkä perusteella työsuhteeni päättyisi välittömästi. Sovimme myös, että myisin autoni ja kuittaisin varastamani rahat työpaikalle. Asunto missä asuin oli myös työnantajani kautta hankittu ja sovimme, että muuttaisin asunnosta viipymättä ulos. 

Olin saavuttanut oman pohjani. Yhdessä hetkessä ymmärsin menettäneeni rehellisyyteni, asuntoni, työni ja autoni. Se oli hetki jolloin halusin oikeasti irti peleistä.

Tyynelä

Siinä se sitten oli, kauan kaivattu pelastus.

Heti tapahtuneen jälkeen hakeuduin A-Klinikalle terapeuttini luokse ja kerroin kaiken tapahtuneesta. Kerroin, että haluan hoitaa itseni kuntoon ja haluan lähteä hänen suosittelemalleen kuntoutusjaksolle laitokseen.

Hän lupasi selvittää asiat kuntoon laitoksen osalta ja omavastuun rahoituskin järjestyi kaupungin sosiaalitoimiston kautta.

Sain parissa päivässä tiedon, että kahden viikon kuluttua minulle olisi paikka Tyynelän kuntoutuskeskuksessa Pieksämäellä.

Kaikki tapahtui nopeasti. Pohjakosketus elämässä oli muuttanut ajatusmaailmani täysin koko ongelmaa kohtaa. Nyt odotin innolla Tyynelään menoa vaikka aiemmin se olisi ollut viimeinen vaihtoehto maan päällä.

Lähtöpäivä koitti. Olin iloisena ja reippaana valmiina ottamaan vastaan kaiken sen uuden mitä oli tarjolla. Hyppäsin junaan. Minua tultiin vastaan Pieksämäen asemalle. Edessä oli pieni ajomatka, jonka jälkeen olimme perillä.

Siinä se sitten oli, kauan kaivattu pelastus.

Pihaan ajettua katselin ympärilläni olevia rakennuksia ja odotin niiltä paljon seuraavien viikkojen ajaksi. Ja paljon minä sieltä sainkin. Tyynelä oli juuri sitä mitä olin tarvinnut elämääni: vertaistuki ja ammattilaisten jakama tietotaito rahapeliriippuvuudesta olivat avain asemassa toipumiseeni.