24.9.2014 — Vertaisohjaajat

Ryhmä vertaisohjaajan silmin

Olen ohjannut vapaaehtoispohjalta kaksi peliongelmaisten vertaistukiryhmää. Ryhmät ovat olleet pienryhmiä, kooltaan 3-8 henkeä. Minulla ei ollut kokemusta ryhmän ohjaamisesta ennen vertaisohjaajakoulutukseen osallistumista.

Oma pelihistoriani nivoutuu 10 vuoden sisään vuosille 2001-2011. Pelurina olen tyypillisesti kaikki likoon -mallia. Olen pelannut asunnot ja ihmissuhteet, elämänhalun ja unelmat. Olen saavuttanut pelurin lakipisteen, rajattoman tyhjyyden. Sielunkantamattomiin suunnatonta autiomaata. Onnekseni jaksoin vielä janota elämänvettä.

Olen saavuttanut pelurin lakipisteen, rajattoman tyhjyyden.

Minulle tulivat vuosien aikana tutuksi käytännöllisesti katsoen kaikki Suomessa saatavilla olevat tukipalvelut. Olen niitä ahkerasti käyttänytkin. Toipumiseni tiellä ei ollut kuin yksi este, halu jatkaa pelaamista.

Lopulta olin henkisesti ja fyysisesti niin väsynyt, että tajusin ratkaisun kiireellisyyden. Vappuna 2011 minulla oli takanani pelaamattomuusjaksoja useampikin, joista pisimmät puolen vuoden pituisia. Seurasin ahkerasti Päihdelinkin Valtti-palstaa. Sain valtavasti rohkeutta ja motivaatiota konkareiden virstanpylväistä, joita he yhdessä palstalla juhlivat. Päätin liittyä mukaan Kuinka kauan pelaamatta? -ketjuun laskemaan kultakimpaleita, pelipuhtaita päiviä. Se on kantanut minua ja sillä taipaleella olen tänäänkin.

Vertaistuen kasvot

Vertaistuen kasvot ovat antaneet minulle uuden suunnan ja sitä voimaa halusin jakaa kasvotusten ihmisten kanssa. Siksi lähdin Pelirajat’on-porukkaan.

Ensimmäisen ryhmän aloitus jännitti julmasti ja ennalta järjestettyyn infotilaisuuteen menin jalat jäykkinä, suotta kylläkin koska ketään ei ilmaantunut paikalle. Mutustelin siinä sitten tilaisuuteen varattua pullaa sekavin tuntein, helpotusta ja hämmennystä potien.

Puhelinilmoittautumisia tuli jokunen. Alkuun tein itselleni paljon muistiinpanoja ohjaamisen tueksi ja suunnittelin tarkkaan mitä aiheita voisimme käsitellä ja minkälaisia tehtäviä voisin ryhmäläisillä teettää. Ryhmästä muodostui melko pian tiivis ja vahva porukka. Sakkiin oli helppo ja hyvä tulla.

Muutoksessa oli mahtavaa elää mukana, sekä ryhmän yhteis- että yksilökehityksessä jäsenenä ja rinnalla kulkijana.

Odotimme kaikki pian kokoontumisia. Alkuun roolini ryhmässä ohjaajana oli vahva, kunnes tutustumisen kautta ja ajan kuluessa se pienentyi vertaiseksi muiden rinnalle. Muutoksessa oli mahtavaa elää mukana, sekä ryhmän yhteis- että yksilökehityksessä jäsenenä ja rinnalla kulkijana.

Miten monenlaisia tunteita olemmekaan kohdanneet yhdessä, kantaneet ryhmänä uudestaan kipeitä asioita ja repiviä muistoja, kuin myös liikutuksen kyyneleissä juhlineet onnistumisia pelaamattomuuden ja ylipäätään elämän saralla.

Ensimmäisen ryhmän aikana iloitsin jokaisen ryhmäkerran jälkeen. Selvisin tästäkin ”kuivin jaloin” ja ryhmämme on aivan omaa luokkaansa. Yhdessä alussa luodut säännöt antoivat meille raamit, joiden puitteissa toimimme.

Mieleen jäi yllättävänä kerta, jolloin yksi ryhmäläisistä saapui paikalle päihtyneenä, vaikka säännöissä luki päihteettömyys ryhmässä. Tilanne oli epämiellyttävä kaikille, mutta se hoidettiin kunnialla, ketään loukkaamatta. Myöhemmin asia käytiin läpi ja se kääntyikin hyväksi oppimiskokemukseksi meille kaikille ja lujitti osaltaan toimintaa ja toimivaa ryhmää.

Pelirajat’on-työntekijöiden tuki on ollut vahvaa ja kannustavaa. Aina on saanut kilauttaa kiperien kysymysten merkeissä ja palautettakin on annettu puolin ja toisin. Työnohjauksista on jäänyt kyteviä ajatuksia ja ehkäpä etenevää aivotoimintaa. Työntekijät ovat vierailleet molemmissa vetämissäni ryhmissä ja se on ollut myös ryhmäläisille mieluista.

Toinen ryhmä

Toinen vetämäni ryhmä oli täysin erilainen kuin edeltäjänsä. Tämä ryhmä koostui 1.-3. -luokkalaisista, kuten joku asian ilmaisi. Se toi ryhmään syvyyttä, että siinä oli ihmisiä jotka ovat kulkeneet alusta asti ryhmän mukana ja myöhemmin polun varrelta mukaan liittyneitä. Jokainen yhtä tärkeä osa eläväistä palapeliämme.

Ryhmän ohjaamiseen haastavuutta tuovat erilaiset sosiaaliset kyvyt ja ajoittain rajaaminen on osoittautunut vaikeaksi. Rajaamista tarvitaan tilanteissa, joissa juttu rönsyilee pitkän kaavan mukaan. Erilaisten näkökulmien kunnioittaminen ja rinnakkaisuus on ollut myös hyvää treeniä kehityksessäni, niin ohjaajana kuin ihmisenä.

Peliongelma on osoittanut monimuotoisuutensa ja erilaiset sävynsä ryhmäläisten mukaan. Sen ratkaisemiseen on avaimet, mutta ne löytääkseen on pureuduttava syvälle riippuvuuden juuriin ja oman elämän solmukohtiin. Likasanko on käännettävä ympäri. Muutos on käynnistettävä ja siihen apua on löytynyt mm. vertaisryhmästä.

Olemme viettäneet pelaamattomuusvuosipäiviä, sankarin kertoessa että vertaistuen voima on ollut hänen tärkein kannustajansa.

Olen huomannut myös sen, että kaikilla toipuminen ei lähde heti käyntiin, vaan joku tulee ensin tutkailemaan tunteitaan ja ottamaan selvää, tunteeko ylipäätään itseään peliriippuvaiseksi. Muutenkin muutoksen eteneminen on hyvin yksilökohtaista. Toiset ovat kokeneet hyväksi myös ammattiavun ja vertaistuen yhdistelmän.

Olen siinä onnekkaassa asemassa, että olen saanut läheltä seurata pelaamattomaan identiteettiin kasvamista ja ihmisten kokemus- ja ajatusmaailman muutosta. Olemme viettäneet pelaamattomuusvuosipäiviä, sankarin kertoessa että vertaistuen voima on ollut hänen tärkein kannustajansa.

Huikein kokemus ohjaajana on ollut yhdessä otetut askeleet, ihmisten unelmat ja niiden toteutuminen. Kun tärkeimmät asiat tuodaan ryhmään, se kertoo verratonta tarinaa vertaistoiminnasta.

Kirjoittaja on Pelirajat’on-pelaajaryhmän ohjaaja

---

Uusimmat