Tietoa rahapeliongelmasta

Tiesitkö, että..?  

  • Suomalaisten rahapeliongelmaluvut ovat Euroopan korkeimpia
  • Suomessa pelataan rahapelejä eniten Euroopassa
  • Rahapeliongelmasta kärsii itse noin 124 000 suomalaista, ja jopa 900 000 heidän läheistään
  • Suomalaiset kuluttavat eli häviävät n. 1,7 miljardia euroa vuodessa rahapeleihin
  • 2,2 % rahapelien pelaajista käyttää puolet peleihin kuluvasta rahasta Suomessa
  • Rahapeliongelma on yleisin miehillä, mutta naisilla peliongelmat ovat lisääntymään päin
  • Suomalainen ei voita aina: suomalaiset häviävät 4. eniten rahapeleihin maailmassa.

Tästä huolimatta suomalaisten yleinen suhtautuminen rahapeleihin on myönteinen.

Suomalaiset pelaavat paljon, ja rahapeliongelmaluvut ovat Euroopan korkeimpia. Vuoden 2015 väestökyselyn mukaan 80 prosenttia suomalaista on pelannut jotain rahapeliä viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana. Vuonna 2017 tehdyn väestökyselyn mukaan yli kolmannes (35 %) suomalaisista pelasi rahapelejä viikottain, ja luku on kasvanut edellisiin vuosiin nähden hieman. Suomalaiset kuluttavat eli häviävät arviolta noin 1700 miljoonaa euroa kotimaisiin rahapeleihin. 

Suomessa on erittäin laaja pelitarjonta ja rahapelaamiseen suhtaudutaan yleisesti myönteisesti. Rahapelaamista säädellään lailla, ja rahapelejä saa toimeenpanna ainoastaan valtio-omisteinen Veikkaus. Rahapelihaittojen ehkäisy on linjattu rahapelipolitiikan pääasialliseksi tavoitteeksi. Merkittävä osa Veikkauksen tuotoista käytetään yleishyödyllisiin tarkoituksiin eli taiteen, urheilun, tieteen, nuorisotyön sekä sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tukemiseen.

Ongelmattoman pelaamisen, riskipelaamisen, ongelmapelaamisen ja rahapeliriippuvuuden välille on vaikeaa vetää tarkkaa rajaa. 15-74-vuotiaista arvioidaan olevan

  • riskitasolla pelaavia 18,3 prosenttia
  • ongelmallisesti pelaavia 3,3 prosenttia (n. 124 000 hlö)
  • rahapeliriippuvaisia 1,3 prosenttia (n. 49 000 hlö)

Riskitason rahapelaaminen ja rahapeliongelmat ovat hieman lisääntyneet. Rahapeliongelma on yleisin 18–34-vuotiailla. Naisten rahapeliongelmat ovat lisääntyneet, mutta rahapeliongelma on yleisempää miehillä.

Rahapeliongelma vaikuttaa myös pelaajan läheisten elämään. Joka viidennellä väestökyselyyn vastanneella oli vähintään yksi ongelmallisesti pelaava läheinen (noin 727 000 henkilöä).

Lähteet

Anne Salonen ym. Rahapelaaminen, rahapelihaitat ja rahapelien markkinointiin liittyvät mielipiteet kolmessa maakunnassa. Rahapelikyselyn 2016–2017 perustulokset yksinoikeusjärjestelmän uudistuksessa. Raportti 4/2019, THL.

Anne Salonen & Susanna Raisamo. Suomalaisten rahapelaaminen 2015. Rahapelaaminen, rahapeliongelmat ja rahapelaamiseen liittyvät asenteet ja mielipiteet 15–74-vuotiailla. THL Raportti 2015.

Salonen AH, Kontto J, Alho H, Castrén S. Suomalaisten rahapelikulutus – keneltä rahapeliyhtiöiden tuotot tulevat? Yhteiskuntapolitiikka 2017, analyysit.

Johanna Järvinen-Tassopoulos (toim.). Suomalaisen rahapelaamisen tilannekatsaus 2017. THL 2018.

Castrén S, Kontto J, Alho H, Salonen AH. The relationship between gambling expenditure, socioeconomics, health-related correlates and gambling behavior – a cross-sectional population survey in Finland. Addiction 2017.

Peliklinikka: Rahapelaaminen