28.1.2013 — Vertaisryhmät

Millaista on käydä vertaisryhmässä?

Pelirajaton-ryhmässä uskaltaa puhua totta, koska muillakin on samoja ongelmia. Vaikka alku jännittää, ryhmän apu auttaa jaksamaan. Yhdessä syksyn ryhmässä käynyt kertoi tiedottajallemme Piritalle millaista vertaisryhmässä käyminen on.

Millainen ensimmäinen ryhmäkerta oli?

–Se jännitti, koska pelkäsin että siellä olisi tuttuja. Kun kaikki olivat paikalla huomasin etten tunne ketään ja siksi ryhmään tottui nopeasti. Kävimme yksitellen läpi kunkin ongelmaa ja sitä mistä se johtuu. Meillä oli hyvä porukka, joka sulautui yhteen. Se, että pystyi puhumaan tuntemattomille laukaisi pelkotilan pois. Tiesin että ryhmässä voin puhua totta, koska siellä oli samasta ongelmasta kärsiviä ihmisiä, vertaisia. Se helpotti myös puhumista että ohjaaja oli vertainen ja päässyt eroon ongelmasta samankaltaisen ryhmän avulla. Siitä tuli tunne että tämä on hyvä juttu.

Mikä ryhmässä oli vaikeinta?

–Ensimmäinen kerta ja sen jännittäminen. Sen jälkeen odotin aina seuraavaa tapaamiskertaa. Olen hakenut apua muualtakin, mutta pelaamiseen liittyvä osaaminen ei Suomessa ole kaikkialla yhtä hyvää. Tästä ryhmästä sain apua.

Miten ryhmä on sinua auttanut?

–En ole neljään kuukauteen pelannut kuin muutamia euroja. Minun ei edes tee mieli pelata, koska tiedän millaisen inhotuksen se aiheuttaa. Ne kerrat kun olen pelannut, olen tehnyt sen automaationa ja vasta jälkikäteen huomannut mitä tuli tehtyä.

Yllätyitkö jostakin?

–Kyllä. Siitä etten ole ainoa peliongelmainen, vaan on niitä muitakin. Omaan maailmaansa uppoutuu, eikä osaa katsoa ympärilleen. Ymmärsin myös kuinka paljon olen pelannut ja mitä hyötyä siitä on ettei pelaa.

Miten selviät pelihimosta?

–Vapaa-ajalle pitää keksiä tekemistä ja muuttaa ajankäyttöään niin ettei ole aikaa mennä pelaamaan. En lähde töihin aiemmin, jotta voisin käydä kaupan kautta pelaamassa. Töistä tulen myös suoraan kotiin. Kotona en käytä nettiä, vaan selaan sitä töissä, jotta siihen ei ole liikaa aikaa. A-klinikalla käydessäni vaihdoin päivittäisi rutiineja, reittejä ja esimerkiksi kaupan josta ostin ruoat. Se auttaa ettei ole aikaa kuin ostaa ruoat ja jatkaa matkaa.

Miltä peliriippuvuus tuntuu?

–Siltä kuin olisin ollut nukkumassa pelimaailmassa. Kun lopetin pelin, heräsin ja sen jälkeen tuli vitutus. Tunne laantui kuitenkin pian. Pelatessa en osannut ajatella että palkkapäivään on viikko tai kaksi ja kaikki rahat ovat menneet. Jos minulla ei olisi ollut tekemistä tai ystäviä, olisi käynyt huonosti. Omasta tilanteesta ei uskalla puhua tai kertoa että on hävinnyt paljon rahaa. Se jää kaivamaan ja siitä tulee paha olo.

Miten läheiset ihmiset suhtautuvat?

–Toiset antavat tukea puhumalla ja toiset vähättelevät ongelmaa ”rahaa se vain on” -tyylisillä lausahduksilla. Ehkä se johtuu siitä etteivät he käsitä millainen peliongelma on. Siksi on tärkeää hakea aiheesta tietoa. Jos läheinen ihminen kertoo pelaavansa ongelmallisesti, auta häntä hakeutumaan hoitoon. Siitä ei pääse muuten eroon.

Milloin itse hait apua?

–Kun tajusin etten pärjää itsekseni, soitin äidilleni. Toisella kerralla puolisoni huomasi että rahat häviävät tililtä ja hän otti perheeni kanssa selvää minne minun kannattaisi hakeutua. Kolmannella kerralla vaihdoin Pelirajaton-ryhmään kun aiemmasta hoitomuodosta ei ollut minulle apua. Kaikkien joilla on peliongelma kannattaa hakea apua.

---

Uusimmat