—
Miten kaikki alkoikaan?
Istun takana ja kuuntelen tarinoita. Kuuntelen ihmisten – tavallisten ihmisten – tarinoita siitä kuinka pelihelvetti on saanut alkunsa yksinäisyydestä, lapsuuden traumoista, tunteiden mylleryksestä. Kun sanon tavallinen ihminen, tarkoitan miesoletettuja, naisoletettuja, joita näen päivittäin ympärilläni: ruokakaupassa, kadulla, töissä.
Nämä ihmiset eivät ole ilkeitä. Päinvastoin, he haluavat selviytyä elämästään kaikin keinoin ilman että ketään sattuisi. Tässä tapauksessa, kuten usein riippuvuuksissa, pelit olivat alkuun hyvä juttu, rentoutumiskeino, pako todellisuudesta tai mahdollisuus maksaa laskuja, kunnes ne lopulta veivät mukanaan.
Kuunnellessani, opin paljon siitä, kuinka peliriippuvuus saattaa syntyä, miten muutostyö aloitetaan, miten rahapelaaminen on vaikuttanut koko elämään ja ensisijaisesti, miten toimia vertaisena heille, joilla on ongelma päällä. Istunhan pelaajien ohjaajakoulutuksessa.
Pelirajaton-vertaisohjaaja on vapaaehtoinen henkilö, jolla on omakohtainen kokemus rahapelaamisesta tai läheisenä olemisesta. Pelaajien ohjaajakoulutukseen pääsee hakeutumaan, kun pelaamatonta aikaa on takana puoli vuotta tai enemmän. Läheiset voivat hakeutua silloin, kun itsellä on sellainen olo, että jaksaa olla muiden tukena.
Olen toiminut Pelirajaton-toiminnan viestintäkoordinaattorina lähes vuoden ajan. Halusin itse osallistua koulutukseen, jotta ymmärtäisin Pelirajaton-palveluita, mutta innostuin ajatuksesta omasta ryhmästä. Alkuun kuitenkin mietin, onko se kannattavaa. Tulenko liian lähelle aihetta, joka saattaa tuoda esiin tunteita, joita en halua tai niitä ei ole järkevä tässä hetkessä kohdata.
Annoin taukoa ajatukselle ja huomasin mieleni kääntyvän meidän vapaaehtoisiin. Kuinka rohkeita Pelirajaton-vapaaehtoiset ovatkaan. He asettuvat auttamaan muita ja asettavat itsensä eturintamalle omien tunteidensa kanssa. Vieläpä omasta tahdostaan. Monesti vapaaehtoisen tavoite ohjaajana on ainoastaan toive siitä, että mahdollisesti saisi edes yhden henkilön pois pelihelvetistä. Tämä todella koskettaa.
Sain viimeisteltyä päätökseni vasta kaksi kuukautta koulutuksen jälkeen. Osallistuin syksyllä muutamaan Zoom-ryhmäkertaan, josta syntyi ennennäkemättömän hyvänolon tunne auttamisen ilosta ja samalla ymmärsin, olen valmis omaan ryhmään.
Vertaisohjaajaksi päätyminen ei ole helppo päätös, eikä tietysti ole hyväkään suin päin hypätä tukemaan muita, jollei ole itse valmis. Ennen päätöstä ehtii myös käydä joukon outoja kysymyksiä mielessään. Onko minulla mitään annettavaa? Olenko oikea henkilö tähän? Mitä, jos en vain osaa toimia ohjaajana tai tukea hakevat eivät pidä minusta?
Ymmärrettäviä kysymyksiä, mutta vertaisuushan ei perustu poliittiseen kantaan tai osaako sitä tehdä taikatemppuja, vaan osaako olla läsnä ihmiselle ja kuulla, mitä toinen kertoo sinulle. Kun päätös on tehty, suosittelen lähtemään rohkeasti mukaan. Tästä porukasta (vapareista) saa voimaa ja vertaisuutta omaankin elämään.
Uskallan veikata jo tässä kohtaa, että keväästä tulee hitonmoinen matka, enkä varmasti kadu päätöstäni osallistua Pelirajaton-ohjaajaksi.
–Minna
Matkani ohjaajana -blogisarja kertoo yhden henkilön kokemuksesta Pelirajaton-ohjaajana toimimisesta. Kirjoittana toimii Pelirajaton-tiimin viestintäkoordinaattori, joka osallistui syksyllä 2020 ohjaajakoulutukseen ja pitää ensimmäisen ryhmänsä keväällä 2021.
Lue toinen osa Matkani ohjaajaksi -blogisarjasta.
Kiinnostuitko ajatuksesta vertaisohjaajana toimimisesta?
Toteutamme koulutuksia kaksi kertaa vuodessa ja olemme sinuun yhteydessä koulutusen hakuaikojen päätyttyä.
Lue lisää ja tutustu koulutukseen alla olevasta painikkeesta.
Instagramista näet videomateriaalia Minnan ajatuksista matkallaan ohjaajana.