fbpx Hyppää sisältöön

Muutos pelittömään elämään vahvistui voimavarakurssilla

Voimavarakurssi

Seisoin toukokuisena maanantaiaamuna matkakeskuksen pihalla. Yöllä oli satanut lunta 15 senttiä. Kaikkialla oli märkää ja harmaata. Ja kylmä tuuli vihelsi huivin kaulastani. Läksin etenemään hotellin suuntaan vetäen perässäni mustaa, painavaa matkalaukkuani. Rämmin sohjossa ja harmittelin. Kuormassani vedin myös pelihimoani, mustaa ja paljon painavampaa kuin laukkuni. Pelihimo oli ollut kaverini jo kuusi vuotta. Treffeillä se aluksi hurmaa ja hakkailee, lopuksi heittää maahan ja polkee murskaksi. Saavuin viimein hotellin pihalle ja olin aivan poikki. Katselin lumisia portaita ja mietin, mihin olin tullut ja mikä minua odottaa.

Kurssilaiset kokoontuivat yhteen iltapäivällä kolmen aikaan. Katselin uteliaana muita. Ihan tavallisia mukavanoloisia ihmisiä, eihän noista päältäpäin mitään huomaa. Sinä maanantai-iltana kuitenkin mieliimme hiipi vahva muutoksen mahdollisuus.  Ryhmäytyminen oli järjestetty siten, että kukin meistä kertoi oman tarinansa. Annoimme toistemme puhua, kuuntelimme tarkkoina, huokasimme syvään ja joskus saattoi kyynelkin vierähtää poskelle. Nauroimmekin jollekin hassulle jutulle. Kaikilta tuli pohjat kerrottua. Kun kymmenen jälkeen illalla lopetimme, olimme hitsautuneet saumattomasti yhteen, syvä luottamus ja yhteishenki oli käsin kosketeltavaa.

Seuraavien päivien aikana asiantuntijat, Pelirajat’on-henkilökunta ja kokemusasiantuntijat preppasivat meitä tulevaan muutokseen. Osaavat asiantuntijat: Matti NokelaTiina PoutaIsmo Laakso ja Ville Vilén antoivat täsmätietoa omasta teemastaan ja imimme sitä kuin sienet. Meillä oli paljon pelissä. Ihanat Cata ja Jari antoivat oman suuren panoksensa  matkustamalla keväisestä Stadista lumiseen Kajaaniin ohjamaan tuntemattomia ihmisiä ja antamaan eväitä muutokseen. Ilman heitä tätä kurssia ei olisi ollut. Puhumattakaan kaikkein ihanimmista Emmistä ja Jonista, jotka kokemusasiantuntijoina tulivat tueksemme. Ei sovi unohtaa Hotelli Kajaanin loistavaa henkilökuntaa, joka loihti meille todella hyvät ruoat, rantasaunan makoisat löylyt ja pehmeät vuoteet. Lämmin kiitos teille kaikille, jotka mahdollistitte tämän voimavarakurssin.

Iltaisin keskustelimme yömyöhään ja välillä mietiskelimme kammioissamme ja kävimme sisäistä kamppailuamme. Muutos pelittömään elämään kasvoi ja vahvistui, vaikka välillä se oli täyttä tuskaa. Mitään ei voi saada ilmaiseksi, ei myöskään peluri pelitöntä elämää. Tieto, vertaistuki, harjoittelu, erilaiset niksit välttää tilanteita, joissa pelihimo flirttaa auttavat muutokseen.

Muutoksen tukena:

Ryhmämme WhatsApp-viestit tuovat valoa elämään ja auttavat hädässä.

Kun lauantaina vedin matkalaukkuani hotellilta matkakeskukseen tie oli kuiva ja aurinko paistoi. Mieli oli vapaa ja valoisa. Kuorma tuntui kevyeltä, pelihimo oli pudonnut kyydistä.

Jatketaan ”päivä kerrallaan nöyrin mielin”.

Rakkaudella kaikille Kajaanissa mukana olleille ja läheisillemme
Uli (mummo)