Hyppää sisältöön

Läheisille

Myös rahapelaajien läheiset tarvitsevat tukea

Lähes 800 000 suomalaista läheistä on kertonut, että hänen yhdellä tai useamalla läheisellä oli ollut ongelmallista rahapelaamista. Vuonna 2019 rahapeliongelma on ollut tavallisimmin itselle tärkeällä ystävällä, mutta ongelma on yleistynyt perheenjäsenillä kuten isillä, sisaruksilla, isovanhemmilla tai puolisoilla.

Ongelmallisesti pelaavan läheinenkin tarvitsee tukea ja apua.


Läheinen – ota tilanteessasi nämä huomioon:

  1. Suojaa omat ja perheesi varat ja tulot.
  2. Keskustele pelaajan kanssa pelaamisen vaikutuksista läheisiin ja sinuun. Pelaajan voi olla vaikea nähdä asiaa muiden näkökulmasta.
  3. Huolehdi ensisijaisesti omasta jaksamisestasi. Apua saat mm. läheisten vertaistukiryhmistä, kriisipuhelimesta, Peluurilta, terveysasemaltasi, muilta ammattilaisilta, kuten psykologilta.
  4. Kysy pelaajalta minkälaista tukea hän kaipaa sinulta, mutta muista asettaa selkeät rajat, joiden mukaan tarjoat apua ja tukea.
  5. Pelaaja ei hyödy siitä, että kannat päävastuun. Hänen tulee itse ottaa vastuu omasta pelaamisesta ja pelaamisen vaikutuksista.
  6. Muista, että vain pelaaja itse voi tehdä päätöksen pelaamisen lopettamisesta.

Ohjaajakoulutukset läheisille

Ohjaajakoulutuksen käyneenä pääset toimimaan Pelirajat’on-toiminnan vertaistukiohjaajana. Vertaisuus tarkoittaa sitä, että sinulla on oma kokemus ongelmallisen rahapelaamisen läheisenä elämisestä. Ihmisten tukemisesta et tarvitse aiempaa kokemusta.  Lue lisää vertaisohjaamisesta!

Syksy 2020

Aika ja paikka: 28-30.8. & 18-20.9.2020 Hotelli Nuuksio (Naruportintie 68, Espoo)
Hakuaika: päättyy 31.7.2020

Vertaisohjaajan peruskoulutus on sinulle maksuton. Pelirajat’on maksaa matka-, ruoka- ja yöpymiskulut.

Vertaisohjaaja ja kokemusasiantuntija Emmin kokemus ohjaajana toimimisesta. Lue Emmin ajatuksia läheisenä.

Ilmoittaudu

Täytä oheinen hakulomake. Otamme sinuun yhteyttä toivomanasi ajankohtana ja keskustelemme odotuksistasi sekä Pelirajat’on-toiminnasta ja koulutuksesta.

Artikkeilta läheisille

Tukea läheisille

Tukea läheisille löytyy

Läheisten tarinoita

Peliongelman keskellä voi tuntua yksinäiseltä, mutta moni elää samanlaisessa tilanteessa. Suomessa elää 800 000 läheistä, joiden elämää rahapeliongelma koskettaa. Jokaisella heistä on oma tarina kerrottavanaan. Tarinat ovat kaikki erilaisia, mutta niissä on myös paljon samaa.

Lue läheisten tarinoita heidän itsensä kirjoittamina.